Kevaisen Aberdeenin on valloittanut los pig influenza... tormasin yhteen tyttoon kotimaasta joka kiljui lahtevansa ekassa koneessa kotiin jos pig flu tanne asti paattaa tulla... samasssa lauseessa moitittiin terveydenhuoltojarjestelma lyttyyn (toimii mulla paremmin kuin toimi koskaan Suomessa nimimerkilla referointi specialistille ajasta ilmotettu tanaan ens keskiviikolle!) Ja mina en koskaan lakkaa miettimasta eiko nuo tietyntyyppiset ulkomaalaiset ulkomailla tajua, etta tottakai se on helpompaa hoitaa asiat kotimaassa... jonne on syntynyt... oppinut kielta ja oppinut navigoimaan systeemissa!!!!! mutta jos minun olisi pakko valita olevani ulkomaalainen jossain (niinkuin nyt olen) en varmaankaan ekana menisi Suomeen :D ja olen ihan iloinen etta Suomessa voi olla olematta ulkomaalainen.
Noh sahkopostissa tuli ilmoitus yliopiston seuraavan tilannetta ja linkit "influenssa"sivuille yliopiston palvelimella, toimintasuunnitelmaan pandemiatapauksessa ja kirjoitus etta "syyta paniikkiin ei ole" Minua taas lahinna naurattaa. Tai onhan taa vakava asia, ensi viikolla tulee kai terveysviranomaisten postia ko.aiheesta ja Skotlannin parlamentin jasen yrittaa saada Tamiflu:ta kasikauppatavaraksi... Mutta silti. Talla hetkella tassa koilis-Skotlannin sairaanhoitopiirin alueella tutkitaan 14 tapausta, tai ainakin niin on lehdissa sanottu. Kuitenkin tabloidien revitellessa on tullut kaksi positiivista tapausta mista aikaisemmin kirjoitinkin. Mutta toisaalta, onhan se hyva etta ollaan varauduttu, kun jotain tapahtuu. Tosiasia kuitenkin on, etta meita tuolla asuntolakampuksellakin asustaa sen 1800 opiskelijaa suht.tiiviisti, ja ajoittain esimerkiksi aivokalvontulehdus ja muut tartuntataudit on ollut ongelmana. Ei tosin tana vuonna, ja norski ilmaisi mielipiteensa etta "this could be our problem!" Mina vaan, etta kuollaanhan taalta kuitenkin. En vaan oikeasti osaa ottaa vakavasti ennenkun tyyliin tulee jotain tanne meidan yliopistoelamakuplan sisaan.
Puhuttiin asiasta skottikaverini kanssa. Tasta yhteiskuntien eroavaisuuksista ja siita minkalaisia vaikeuksia taalla voi kohdata ulkomaalaisena. Nauroin vaan hanelle, etta kuka haluaa asua maassa jonka kielen osaa edesta ja takaa! En mina ainakaan :D This is a lot more fun. Niin onkin, minulle. Kavin siis apteekissa ja paadyin ostamaan ihan kauhean havettavaan asiaan laaketta... tai no ei nyt niin kauheaan mutta niin kauheaan etta A sai paivan naurut minun englanninkielen"taidostani" Ymmarsin taas kolme sanaa ihan toisin ku ne olis pitanu... Hehehehhe... naita kertoja mista kirjoitan pari lausetta paivakirjaan etta nauretaan sitten kolmen vuoden paasta. Mutta on taa hauskaa. Enka ma nyt pida itseani ihan englanninkielentaidottamana, mutta en mina sita edesta takaa ja pohojosesta puhu, mutta kukapa meista puhuu.
+
Olen taas innostunut tasta blogin kirjoittamisesta, kuten huomaatte. Lahinna johtuu siita etta valttelen tenttikirjallisuutta, ei pitaisi. Mutta valttelen silti... aloitin tenttikertaamisen viime sunnuntaina. Eilinen meni sairaaana, mutta tamankin aamupaivan juoksentelin ihan siella missa ei pitanyt. Tallaista tama elama aina valista on. Blogi on kuitenkin hyvaa ajanvietetta, ja saa kirjoittaa jotain suurella Aidinkiellellani. kuka niista sopimusoikeuden tenttikirjoista kuitenkaan valittaa...
Mutta tenttikirjojen jalkeen elaman suurimpia ongelmia... kuinka kauan talsia noita etelaisen naapurimme maita ja mantereita tenttien jalkeen... millon lahtea... milloin tulla Suomeen...
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yliopistolla. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste yliopistolla. Näytä kaikki tekstit
torstai 30. huhtikuuta 2009
maanantai 27. huhtikuuta 2009
Swine flu and its mid term time again!
tervetuloa ihmeellisten oikeustapausten maailmaan. Yliopistolta kotiin päästyäni ja tyttöjen kanssa lauantain synttäribileiden jälkiseuraamuksien puinnin jälkeen linnottauduin huoneeseeni, laitoin North Sound 1 (paikallisen Novan paremmilla jutuilla ja musiikilla) päälle ja perehdyin sananvapauden ja yksityiselämän suojan saloihin. Luin oikeustapauksia J.K Rowlingin pojan valokuvaamisesta ja Naomi Campbellin huumeiden käytöstä (ja kuntoutusklinikan ulkopuolella otetuista kuvista joista oikeusjuttu tuli sitten) Yritin analysoida ranskan runoja (ja epäonnistuin surkeasti... mutta olisit sitten itse analysoinyt paremmin... se piti tehdä ranskaksi ;S) Ei onnistu runoilu suomeksi eikä englanniksi ja vähin ranskaksi. Kello vierähti sitten yhdeksään ja tässä mietitään mitäs vielä tehtäisiin.
Olen nähnyt varmaan elämäni ekan magnoliapuun, jota olen ihastellut tuossa alemma kuvassa. Kukista on nyt tullut valkoisia! Ja jonkinnäköinen uusi kirsikkapuulta näyttävä puukin kukkii kampuksella, pitää ottaa kuva joku päivä, että josko joku tunnistaisi, minä en.
Pitäisi muuten katsoa niitä matkalippuja... mutta eikös se oo niin että poissa silmistä poissa mielestä... blaaah!
Olen vakaasti päättänyt, että toisin kuin tänään, aion päästä sängystä ylös yhdeksäksi. Menee nimittäin legal maxim of proportionality luennot harakoille tätä menoa. Tentit on kuukauden päästä ja ennen tenttejä on vielä ranskan suullinen koe, ranskan viimeisen esseen palautus ja yhden kurssin suullinen esitelmä kertausviikolla. Sitä ennen pitäisi ennättää Edinburghiin kaverilauman kanssa, aloittaa "kuukauden jäähyväiset" kämppisten kanssa. Olen päättänyt saada ne vaeltamaan päiväksi kanssani parin viikon päästä, ennen kertausviikkoa. Onnistuin sunnuntaina jo norjalaisen raahamisessa lenkille, niin mennään katsomaan läheisiä Grampian Highlandseja.
Näillä näkymiin lähden Aberdeenistä kesän viettoon lauantaina 6.6. kohti Lontoota ja Lontoosta jossain vaiheessa Suomeen. Mutta paremmin minua tuntevat tietävät, että kesäsuunnitelmani eivät päätä huimaa. Mutta Lontoossa on varmasti mukavaa, paljon on to do ja to visit-listalla.
Ja tarina jatkuu, alkupuoli kirjoitettu eilen, mutta julkaistu tänään kun internettimme kupsahti eilen illalla ja nyt vasta muistan jatkaa tätä. Noh, tuo ranskan runoilu meni ihan harakoille :D Tulipahan opittua että ranskan kielen sana tronc (joka tulee latinan sanasta truncus ettäs tiedätte, julisti luennoitsijamme) ei suinkaan tarkoittanut runon yhteydessä uimahousuja vain puunrunkoja, vaikka kuinka saksalaisen kaverin kanssa yritettiin analysoida sitä parhaaksi katsomallamme tavalla.
Olen nähnyt varmaan elämäni ekan magnoliapuun, jota olen ihastellut tuossa alemma kuvassa. Kukista on nyt tullut valkoisia! Ja jonkinnäköinen uusi kirsikkapuulta näyttävä puukin kukkii kampuksella, pitää ottaa kuva joku päivä, että josko joku tunnistaisi, minä en.
Huomenna on tuo viimeinen mid term exam ja kaverin kanssa tuntikausien kahvittelun jälkeen pääsin vihdoin kotiin ja tässä minä olen iloisesti bloggerissa ja lattialla lojuvat nuo oikeustapauslistat. Well it won't count towards final mark soo.....
Ja maan sikainfluenssakriisi jatkuu... nyt on pari ilmeisen varmaa tapausta tässä koilis-skotlannin terveydenhuoltoalueella... yliopistolta tuli sähköpostia, että "we have a plaaaaaan" Tässä maassa ei muuten suunnitelmat lopu, ei sitten millään. Mutta toivotaan ettei pahemmaksi menisi, mutta lentomatkailun mukanahan nuo pöpöt tehokkaasti lentelevät.
Viikonlopun Edinburghin matkailusta ei taida tulla mitään kun jostain käsittämättömästä syystä keskustanalueella ei löydy majoitusta. Yritän nyt innoistaa sekalaista seurakuntaamme glasgow'hun edinburghin sijaan! Katsotaan miten käy. Olisi mukava tehdä jotain vaihteenvuoksi ennen vuoden loppua ja kesälaitumille karkaamista.
Pitäisi muuten katsoa niitä matkalippuja... mutta eikös se oo niin että poissa silmistä poissa mielestä... blaaah!
Tunnisteet:
arkielämää,
matkustaminen,
skotlanti,
yliopistolla
lauantai 25. huhtikuuta 2009
Life is good I can't complain
Tentteihin luku on vaikeaa kun kaupungin shoppailumahdollisuudet huutavat puoleensa... huomenna on ihan pakko kyllä käydä hakemassa se alennusrekin kesämekko... kun lähtee 17 punnalla mukaan... mutta missä välissä sitä sitten vielä lukisi? Herätäkö aamulla ja sännätäkö kaupungille ostamaan mekko vai ei, tehdäkkö sitä vai tuota kun takaraivolla jyskyttää muistettavat oikeustapaukset ja tentit jotka alkavat reilun kuukauden päästä.
On ihana olla takaisin täällä. Saa shoppailla tutuissa ruokakaupoissa ja istua kavereiden kanssa illanvietoissa. Täällä on ollut ihan täysi kevät, magnoliapuut kukkivat kovasti (kuvia alempana) ja esim ton katedraalin edessä olevan kirsikkapuun kukinta on menossa kohta ohi. Mukava on ollu taas kavereiden kanssa ja kämppiksetkin on ihan ennallaan. Silloin kun meiltä kriisi loppuu, niin sitten loppuu elämä sanotaan ;D Kaipasin kevätlomalla niin montaa asiaa, että kesälomalta varmasti halkeaa sydän. Mutta onneksi on siskoa ja veljeä ja ruisleipää sekä salmiakkia kompensoimassa :)
Kesämekkohajatelmien lisäksi kaikki kurssiesseet on nyt tältä vuodelta palautettu ja vuorossa vielä viimeiset tutoriaalit ennen tenttejä. Sekä ainaisen ihana ranskan suullinen tentti. En voi uskoa, että ensimmäinen vuosi on jo kohta ohi. Ja en myöskään voi uskoa, millaisen porukan tämä Skotlannin graniittikaupunki toi yhteen tänne, tähän kampukselle näihin nurkkiin. Mielettömän hienoa, jos multa kysytään. Kello on puoli yksi ja virittelin kelloni herättämään
0745 kirjastolle (lauantai-aamuna... mutta huomisillan synttäribileiden jälkeen ei kirjastolle raahauduta! :D) ja ranskis kinastelee isällensä (varmaan raha-asioista) seinän takana skypessä. Home Sweet Home!
Hieman kuvamateriaalia seuraa viime päiviltä
''Emme voi päättää mitä meille tapahtuu elämän oudoissa käänteissä. Mutta me voimme päättää mitä meissä tapahtuu - miten me otamme asiat ja mitä teemme niille, ja vain se on loppujen lopuksi ratkaisevaa''.
-Joseph Fort Newton-
-Joseph Fort Newton-
sunnuntai 8. maaliskuuta 2009
Kun on ihan liikaa sanottavaa
Niin kai sanotaan, että kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa, eivät nämä vielä. Mutta kevät on saapunut Aberdeeniin. Tänään lauantaina sateli kovasti, mutta lämpötila on muuten tuossa kymmenen celsiuksen kieppeillä, mutta mitään niin parempaa kuin kevätaurinko (jota täällä muka-ainasateisessa Skotlannissa on kyllä viime viikkoina näkynyt) (tietysti kesäauringon jälkeen) en kyllä tiedä!
Kampuksen ja halls of residence'n välissä olevassa puistossa on valtavasti tulppaaneja, jotka kukkii jo suurinosa. Säästelen kameraa sitten kun ne kaikki kukkivat ihan täysin niin latailen kuvat tänne!
keskiviikko 11. helmikuuta 2009
Jääpuikkoja
Tässä on tämä käsittämätön kuva ikkunastani... Mulla on varmasti joku vika huoneen "ilmanvaihdossa" kun mun ikkuna on ainoa, jolle on käyny tälleen. Joku rakennustekniikkaa tai eristyksiä paremmin tunteva varmaan osaa kertoa..? Ja kun mulla ei ole huoneessa edes kylmä, ihan keposesti voi nukkua topilla ja sorteissa vaikka, ei palella ei, vaikka niin kuvittelin.
Ja laitan pari muutakin kuvaa tässä samalla, kun innostuttiin.
Olen saanut kirjastotätien vihat niskoilleni, kun olen onnistunut varailemaan kirjoja jonnekin lääketieteelliseen kirjastoon. Ja kerran yksi kirjastonhoitaja suuttui mulle, kun ilmaisin mielipiteeni siitä että miten paljon se sucks, kun ensin lähetetään "kirja on täällä valmiina" ilmoitus sähköpostiin ja kahden minuutin päästä se peruutetaan" Kun oli essee aika, eka essee ja pinna sinäpäivänä näääääin kireellä.
Tiedossa työskentelyä esseen kimpussa... ihan hyvälle mallille sen sain polkaistua tänään. Ja varmasti ensi viikon alkuun mennessä saan sen valmiiksi, ainakin ellei parempia suunnitelmia ole tulossa. Hirveästi vispaisi menojalka, ei millään meinaa pysyä tässä yliopistolla.. mutta deadline on kuitenkin deadline.. eikä se muutu mikskään.
Viikonloppuna on kaikkien siirappisten romantikkojen päivä valentine's day! Tänä ystävänpäivänä minulla taitaa olla treffit vihreän paperiraportin kanssa, joka tottelee nimeä Scottish law commission: Report on age of criminal responsibility (ja eii... minä en edelleenkään ole vakuuttunut että 8 on ihan okei raja rikosoikeudelliselle vastuulle)
Mietin taas tänään tullessani luennoilta takaisin kotia, että miten yllättävän helppoa tänne oli sitten kuitenkin solahtaa joukkoon sekavaan. Odotin kulttuurishokkia, kuvittelin, että Japani opetti minulle kaiken miten "SE prosessi menee" Tulin, koin ja näin. Loppujen lopuksi arki on arkea kaikkialla, mutta en kohdannut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia tänne sopeutumisen suhteen. Tiedän kyllä, se päivä varmasti tulee. Enhän ole ollut täällä vuottakaan puhumattakaan vuosista joita tulen täällä viettämään. Kyllästyn varmasti tähän graniittikaupunkiin, karkaan Edinburghiin ihastelemaan linnaa ja kulttuuria, ajan junalla halki Brittein saarten Lontooseen ja suhahdan Suomeen rakkaiden luokse. Mutta minun suurimmat ongelmat tässä maassa liittyy salmiakin ja kunnon leivän puutteeseen, ei mitään minkä kanssa ei voi elää.
Monet ulkomaalaiset on tehneet täällä ne "ulkomaalaiset" Eli eristäytyneet omaksi ryhmäkseen ja salaa ihastelleen skottimiehiä ja puhuneeet tytöistä pahaa. Minä en (taaskaan) onnistunut sitä tekemään vaan huomasin ymmärtäväni ystävääni, jonka aksentti olisi oikeasti paha monelle teistä. Huomasin syöväni haggista kilpaa skottiystäväni kanssa ja tajuavani, että ei elämä kaukana rakkaista olekaan yhtään hassumpaa (sillä British Airways kuljettaa täältä Suomeen useasti, riittävästi) Tietysti olisi kivaa raahata tietyt ihmiset yhteen, mutta olenko minä nyt aikaisemminkaan ollut niin erityisen hyvä yhdistämään kaikkia kaveripiirejä ja elämiä näin yleensä? No en. Haluaisinko? En oikeastaan. Sanotaan aina, että poissa silmistä poissa mielestä. Onkohan se totta?
You'll take the high road and I'll take the low road
And I'll be in Scotland afore you
Where me and my true love will never meet again
On the bonnie, bonnie banks of Loch Lomond
maanantai 9. helmikuuta 2009
Everything comes with a price tag
Olipa sitten kyse lentolipuista, uudesta läppäristä tai vaikka himoitsemastani kamerasta tai niistä asioista joista luovutaan saadakseen tilalle jotain muuta. Sellaisista asioista, joilla oikeasti on väliä. Everything comes with a price tag.
Aberdeen ei siinä sen kummemmin säästynytkään lumisateilta viimeviikolla, kun minä makasin sängyn pohjalla keuhkotautisena, ulkona tuiskutti lunta niinkuin satoi Lontoossa ja muualla Englannissa viime viikolla. Uusi viikko, uudet tuulet sanotaan. Viime viikolla oli aina mielenkiintoista avata verhot ja vilkaista ulos, tänä aamuna järkytys oli hieman suurempi herätessäni ja huomatessani valtavat, siis ihan valtavat jääpuikot ikkunan edessä. Ja ei sillä, luulen että Helsinki on Aberdeenia tällä hetkellä lämpimämpi, mutta silti.. suuria jääpuikkoja.. ottaisin kuvan, mutta odottelen edelleen kameraa. Joten ei vielä.
Suomalaiseen mittakaavaan lumisateet eivät ole olleet juuri lumituiskua kovempaa, mutta eipä paljoa naurattunut kun kauppareissun paluumatka mikä normaalisti taittuu 15minuutissa kesti lumen ja liikenteen sekoamisen seurauksena toista tuntia. Voitte sitten arvata oliko jäätelö jäätelöä täpötäydessä bussissa, jonka kuljettajalla oli aikaa hypätä ulos tupakalle autojonossa, siitä voitte päätellä etenemisvauhtimme jota ei siis ollut.
Mutta lähitulevaisuudessa yritän opetella piristämään blogiani valokuvilla ympäristöstäni, vaikkapa noista ihastuttavista jääpuikoista mikäli pysyvät siinä kauempaa.
Viikonloppu meni sairastaessa, sunnuntai pubivisaillessa ja sushin teossa. Menin ihan mielijohteesta sellaiseen sushityöpajaan jonka järjesti yliopiston japani society, jonka jäsen minäkin olin. Yllätyin ihan positiivisesti, päädyin hengailemaan joidenkin tosi mukavien ihmisten kanssa (mukaanlukien meidän asuttaman kolmen talon ryhmän wardenin ja hänen avovaimonsa kanssa) ja tapasin pari mun ikäistä japanilaista poikaa, pojilla oli hauskaa puhua mun kanssa japania. Ja mulla oli hauskaa, siellä oli yksi poika nimeltään Shin tooosi läheltä missä minä siellä asustelin. Naurettiin ja puhuttiin. Ne societyn ihmiset on tosi mukavia ja rentoja, ja enemmän kiinnostunut siitä kulttuurista ja kielestä, eikä suurinosa ole seonnut japanilaisesta sarjakuvasta ja animaatiosta. Tietenkin poikkeus vahvistaa säännön, mutta mukavaa seuraa ja sunnuntai erityisesti oli erityisen onnistunut. Makisushikin näytti melkein sushilta, sain Oden-iakin (japanilaisia "kalakakkuja" ja daikon-radish (en nyt muista suomisanaa) jne jota perinteisesti tarjoillaan talvella) ja misokeittoa. Odenista erityisesti olin hyvin yllättynyt ja iloinen :D society oli saanut paikalle yhden japanilaisen ravintolan omistajan neuvomaan, hauska mies ja täytyy käydä tarkastaa ravintola jossakin vaiheessa.
Uusi viikko uudet tuulet with a price tag. Myöhemmin lisää.
maanantai 26. tammikuuta 2009
Quoi de neuf?
Yhden merkittävän asian on tämä maa minulle opettanut, teenjuojasta on tullut hirmuteenjuoja.
Alat todellakin uskomaan, että neljä viisi kuppia teetä on sinulle hyväksi. Ihan oikeasti. Ja täällä vihdoin ymmärtää voivanhan ihan hyvin alkaa juomaan kahvia Suomessa kun tee on ihan varmasti tehty kahvipavuista, ja kahvinjuojien on hankala löytää "kunnon kahvia"
Mikä onkaan täydellisempää aikaa blogailla kun teekupin ja hollantilaisten kinuskivohvelikeksien syönti ja murustelu suoraan ranskan kielioppikirjan päälle. Tentti torstaina.. ja mikäs tämän parempaa opiskelua!
Olen viimeaikoina ollut huono opiskelija, ainakin mitä ranskaan tulee. Ehkä pitäisi nähdä jo sieluni silmin nuoren (kyllä aivan liian nuoren) suullisen ranskan opettajan pelottavat ja uhkaavat kasvot, ehkä. Tai sitten tee ja keksit on ihan liian hyvää. Onneksi tähän kurssiin ei kuulunut suullista osuutta, mutta ensi kurssiin kuuluu ja se vaikuttaa 20% loppuarvosanaan. Jepajee. nyt olisin vain voinut sanoa Quoi de neuf Jean? olisi ehkä tippunut myös miinuspisteistä tyylittömyyden tyylittömyydestä.
Olen viimeaikoina ilakoinut ystävieni ratkaistuilla ongelmilla, yllättävällä skypepuhelulla rakkaalta ystävältä ja tuskistunut siitä, kun kaikki kaverini ovat ostoksilla, yökerhoissa, elokuvissa... (kun laitoksen tentit loppuivat viime perjantaina) ja minä vain ranskaa luen. Älkää nyt oikeasti käsittäkö väärin, kysykää ensi viikolla, ja rakastan ranskaa taas. Tiedänhän minä sen. Se on vaan tämä tenttiaika. Ja poikkeuksien poikkeukset.
Hassua muuten, minusta on tulossa tyttö (parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;D) sillä kaipaan yksiä korkokenkiäni, punaisia kärjestä avoinaisia kesäkenkiä jotka ovat isän kenkien joukossa. Unohdin ottaa ne mukaan, huomasin tänään kirjastossa ajattelevani niitä kenkiä ihan yht'äkkiä (ja eiiii, elämässäni ei vieläkään ole korkokenkiä kummallisempaa sisältöä)
Kämppään kuuluu hyvää. Norski tuli Lontoosta, ranskis sekoilee business law:n kanssa ja hyppii seiniä. Minä etsin halpoja lentoja kaikille meille, poisarjesta.com. Odotan viikonloppuna, perjantaita erityisestä (tentit ohi ja viimeistä viedään monelle erasmuslaiselle) Odotamme kuka ottaa jenkin paikan huoneessa B. Ärsyynnymme pastakattiloista hellalla, liian lämpimästä sisäilmasta (muuten harvinaisuus tällä kampuksella!) ja keitämme vielä kerran teetä (mutta päivän kuudennen kupin jälkeen on pakko vaihtaa hedelmähaudukkeisiin) ja napotamme tuolla keittiössä 70-luvun muovituoleissamme ja juttelemme niitä näitä, jotka viime päivinä ovat käsittäneet suomalaiset+aseet (lue kouluampumiset) Ranskan (vielä) oikeusministeri Rachida Dati, hänen lapsensa ja äitiyslomansa pituus (Tai siis kun sitä ei ollut) ja lapsen isä, olemme myös kinastelleet Israelin sodasta ja olen yrittänyt puolustaa kansainvälistä yhteisöä. Eli sitä samaa, sekalainen sekoitus neljää eri maata tällä hetkellä.
Home sweet home!
Alat todellakin uskomaan, että neljä viisi kuppia teetä on sinulle hyväksi. Ihan oikeasti. Ja täällä vihdoin ymmärtää voivanhan ihan hyvin alkaa juomaan kahvia Suomessa kun tee on ihan varmasti tehty kahvipavuista, ja kahvinjuojien on hankala löytää "kunnon kahvia"
Mikä onkaan täydellisempää aikaa blogailla kun teekupin ja hollantilaisten kinuskivohvelikeksien syönti ja murustelu suoraan ranskan kielioppikirjan päälle. Tentti torstaina.. ja mikäs tämän parempaa opiskelua!
Olen viimeaikoina ollut huono opiskelija, ainakin mitä ranskaan tulee. Ehkä pitäisi nähdä jo sieluni silmin nuoren (kyllä aivan liian nuoren) suullisen ranskan opettajan pelottavat ja uhkaavat kasvot, ehkä. Tai sitten tee ja keksit on ihan liian hyvää. Onneksi tähän kurssiin ei kuulunut suullista osuutta, mutta ensi kurssiin kuuluu ja se vaikuttaa 20% loppuarvosanaan. Jepajee. nyt olisin vain voinut sanoa Quoi de neuf Jean? olisi ehkä tippunut myös miinuspisteistä tyylittömyyden tyylittömyydestä.
Olen viimeaikoina ilakoinut ystävieni ratkaistuilla ongelmilla, yllättävällä skypepuhelulla rakkaalta ystävältä ja tuskistunut siitä, kun kaikki kaverini ovat ostoksilla, yökerhoissa, elokuvissa... (kun laitoksen tentit loppuivat viime perjantaina) ja minä vain ranskaa luen. Älkää nyt oikeasti käsittäkö väärin, kysykää ensi viikolla, ja rakastan ranskaa taas. Tiedänhän minä sen. Se on vaan tämä tenttiaika. Ja poikkeuksien poikkeukset.
Hassua muuten, minusta on tulossa tyttö (parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;D) sillä kaipaan yksiä korkokenkiäni, punaisia kärjestä avoinaisia kesäkenkiä jotka ovat isän kenkien joukossa. Unohdin ottaa ne mukaan, huomasin tänään kirjastossa ajattelevani niitä kenkiä ihan yht'äkkiä (ja eiiii, elämässäni ei vieläkään ole korkokenkiä kummallisempaa sisältöä)
Kämppään kuuluu hyvää. Norski tuli Lontoosta, ranskis sekoilee business law:n kanssa ja hyppii seiniä. Minä etsin halpoja lentoja kaikille meille, poisarjesta.com. Odotan viikonloppuna, perjantaita erityisestä (tentit ohi ja viimeistä viedään monelle erasmuslaiselle) Odotamme kuka ottaa jenkin paikan huoneessa B. Ärsyynnymme pastakattiloista hellalla, liian lämpimästä sisäilmasta (muuten harvinaisuus tällä kampuksella!) ja keitämme vielä kerran teetä (mutta päivän kuudennen kupin jälkeen on pakko vaihtaa hedelmähaudukkeisiin) ja napotamme tuolla keittiössä 70-luvun muovituoleissamme ja juttelemme niitä näitä, jotka viime päivinä ovat käsittäneet suomalaiset+aseet (lue kouluampumiset) Ranskan (vielä) oikeusministeri Rachida Dati, hänen lapsensa ja äitiyslomansa pituus (Tai siis kun sitä ei ollut) ja lapsen isä, olemme myös kinastelleet Israelin sodasta ja olen yrittänyt puolustaa kansainvälistä yhteisöä. Eli sitä samaa, sekalainen sekoitus neljää eri maata tällä hetkellä.
Home sweet home!
lauantai 24. tammikuuta 2009
Paluu arkeen! Pienen juhlan kautta!
Pahoittelen tälläistä kuukauden taukoa blogittelussa.. mutta Suomen kamaralla vietetyn joululoman jälkeen muutin kirjoijeni ja kampsuneni laitoksen kirjastoon ja viime perjantaina kello yksitoista oli neljä laitoksemme koetta takana.
Tenteistä ohi on neljä viidestä. Ensi torstaina viimeinen rutistus erään tietyn viharakkaus kielen tentissä ja sitten voidaan vaihtaa vapaalle ainakin kolmeksi päiväksi ennen uuden periodin alkamista 2.2.
JIPPII.
Loma Suomessa tuli ja meni. Se oli 25 päivää naurua, epäuskon tunteita, ruisleipää, supersalmiakkia, turkinpippureita, elokuvia ja raketteja, vähän vähemmän strongbow:ta kuin yleensä, saunaankin eksyin, halasin kaikkia (joka niitäkin, joita ei KUULEMMA olisi pitänyt) puhuin maahanmuuttajalle vahingossa englantia (sain vihanpuuskan siitä miten olen yksi niistä ennakkoluuloisista suomalaisista jotka ei koskaan usko ulkomaalaisten oppivan suomea ja vannon, se oli vahinko) Ihmettelin alennusmyyntejä, odotin ratikka 4:sta ja ihmettelin kylkeen tökkivää kanssamatkustajaa joka ilmaisia tahtonsa päästä ulos bussista niin. Mutta kyllä hymyilytti tulla takaisin kämppään, joka oli kuolettavan hiljainen… (norjalainen ja skotti eivät ole meluisimpia kämppiksiä, skotti kun ei koskaan ole kotona ja norjalainen kuuntelee jopa musiikkinsa korvalapuilla läppäristä) Viimeiset kaksi viikkoa tuli elettyä kirjastolla kirjojen kimpussa ja kuntosalilla aggressiota purkamassa (se muuten auttaa pieleenmenneen yksityisoikeuden tentin jälkeen!!) Aamulla kirjastoon alkuillasta kuntosalille kuntosalilta kotiin, nukkumaan ja seuraavana aamuna sama uudelleen.
Olen miettinyt mitä tekisin ensi kesälläni, tietenkin kiusaus olisi hyödyttää valtiontakaukseni ja viettää kesä kierrellen Suomea ja ehkä Eurooppaa.. mutta koska minä olen minä, kyllästyisin jopa väliin Helsinki-Iisalmi aika nopeasti ja kaipaisin joko a)työvuoroja b)seikkailuja. Mietin tuota koko kesän työskentelyn mielekkyyttä… rahan tulon lisäksi en oikeastaan keksinyt enää mitään hyvää syytä, kun on jo jonkun verran työkokemusta takana (ei paljoa, mutta niin paljon, että voi sanoa tehneensä jotakin) Mutta, toisaalta, onko muutaman tuhannen euron ansiot kuitenkaan niin ratkaisevia? Onko muutamalla tuhannella eurolla kuitenkaan väliä mitä opintolainaan tulee? Voi olla, että minulla on ihan vääristynyt suhde rahaan… mutta sanotaanko vaan nyt jokaiselle suomalaiselle opiskelijalle joka elää “niinpitkällekunpystyyilmanlainaavaikkasittenpastalla” periaatteella, että paikalliset kaverini nauraisivat olematonta partaansa jos kertoisin heille opintolainan ehdoista ja siitä miten mielummin tehdään työtä opintolainan välttämiseksi. Tietenkään asia ei minulle kuulu, tuli vain mieleen tuota kesäsuunnitelmia pohtiessa.
Entäs se jokaisen pikkutytön unelma, pelastaa maailma? Entäs se riskinotto joka tekee elämästä jännittävää? Mistä tietää että tekee oikein? Ei varmaan tiedäkään? Ja tiedänhän minä ettei tiedä, muiden tarvitsee vaan kertoa se sinulle.
Ja eikös se vanha sanonta mene, että niitä asioita ei kadu jotka tuli tehtyä. Minä en ainakaan haluaisi mennä suoraan A:sta B:hen elämässäni. Ja senhän takia tänne(kin) tultiin. Blah, mutta elämän suuria kysymyksiä mennäkö vai eikö mennä!
Tenteistä ohi on neljä viidestä. Ensi torstaina viimeinen rutistus erään tietyn viharakkaus kielen tentissä ja sitten voidaan vaihtaa vapaalle ainakin kolmeksi päiväksi ennen uuden periodin alkamista 2.2.
JIPPII.
Loma Suomessa tuli ja meni. Se oli 25 päivää naurua, epäuskon tunteita, ruisleipää, supersalmiakkia, turkinpippureita, elokuvia ja raketteja, vähän vähemmän strongbow:ta kuin yleensä, saunaankin eksyin, halasin kaikkia (joka niitäkin, joita ei KUULEMMA olisi pitänyt) puhuin maahanmuuttajalle vahingossa englantia (sain vihanpuuskan siitä miten olen yksi niistä ennakkoluuloisista suomalaisista jotka ei koskaan usko ulkomaalaisten oppivan suomea ja vannon, se oli vahinko) Ihmettelin alennusmyyntejä, odotin ratikka 4:sta ja ihmettelin kylkeen tökkivää kanssamatkustajaa joka ilmaisia tahtonsa päästä ulos bussista niin. Mutta kyllä hymyilytti tulla takaisin kämppään, joka oli kuolettavan hiljainen… (norjalainen ja skotti eivät ole meluisimpia kämppiksiä, skotti kun ei koskaan ole kotona ja norjalainen kuuntelee jopa musiikkinsa korvalapuilla läppäristä) Viimeiset kaksi viikkoa tuli elettyä kirjastolla kirjojen kimpussa ja kuntosalilla aggressiota purkamassa (se muuten auttaa pieleenmenneen yksityisoikeuden tentin jälkeen!!) Aamulla kirjastoon alkuillasta kuntosalille kuntosalilta kotiin, nukkumaan ja seuraavana aamuna sama uudelleen.
Olen miettinyt mitä tekisin ensi kesälläni, tietenkin kiusaus olisi hyödyttää valtiontakaukseni ja viettää kesä kierrellen Suomea ja ehkä Eurooppaa.. mutta koska minä olen minä, kyllästyisin jopa väliin Helsinki-Iisalmi aika nopeasti ja kaipaisin joko a)työvuoroja b)seikkailuja. Mietin tuota koko kesän työskentelyn mielekkyyttä… rahan tulon lisäksi en oikeastaan keksinyt enää mitään hyvää syytä, kun on jo jonkun verran työkokemusta takana (ei paljoa, mutta niin paljon, että voi sanoa tehneensä jotakin) Mutta, toisaalta, onko muutaman tuhannen euron ansiot kuitenkaan niin ratkaisevia? Onko muutamalla tuhannella eurolla kuitenkaan väliä mitä opintolainaan tulee? Voi olla, että minulla on ihan vääristynyt suhde rahaan… mutta sanotaanko vaan nyt jokaiselle suomalaiselle opiskelijalle joka elää “niinpitkällekunpystyyilmanlainaavaikkasittenpastalla” periaatteella, että paikalliset kaverini nauraisivat olematonta partaansa jos kertoisin heille opintolainan ehdoista ja siitä miten mielummin tehdään työtä opintolainan välttämiseksi. Tietenkään asia ei minulle kuulu, tuli vain mieleen tuota kesäsuunnitelmia pohtiessa.
Entäs se jokaisen pikkutytön unelma, pelastaa maailma? Entäs se riskinotto joka tekee elämästä jännittävää? Mistä tietää että tekee oikein? Ei varmaan tiedäkään? Ja tiedänhän minä ettei tiedä, muiden tarvitsee vaan kertoa se sinulle.
Ja eikös se vanha sanonta mene, että niitä asioita ei kadu jotka tuli tehtyä. Minä en ainakaan haluaisi mennä suoraan A:sta B:hen elämässäni. Ja senhän takia tänne(kin) tultiin. Blah, mutta elämän suuria kysymyksiä mennäkö vai eikö mennä!
lauantai 6. joulukuuta 2008
Suomi ja ulkosuomalainen
Näin joulukuun 6.päivänä sallittakoon minullekin tälläinen hetkellinen sentimentaalisuuden mielenhäiriö ja kirjoittakaamme jotain tuosta Pohjolan maasta Suomesta
Ulkomailla ollessa Suomi näyttää erilaiselta, muistan Japanissa ikävöineeni en niinkään kotikaupunkia tai muuta konkreettista, vaan niitä arvoja, joita pohjoinen yhteyskuntamme minulle opetti. Ikävöin Japanissa ollessani itsenäisyyttä, keskusteluja äitini kanssa, ikävöin uutistarjontaa ja ikävöin sitä tasa-arvoa ja kaikkea niitä kliseitä mitä Suomesta sanotaan. Täällä ollessa, olen vähän niin kuin kotona mutta en kuitenkaan. Mutta toisaalta, vaikka minä pyörisin alas Simonkatua tai viuhahtaisin Kuopion kaupungintalon kulmilla, en silti olisi kotona. Se on suhteellista. Olen Suomesta, mutta asun ja opiskelen täällä. Minulla on Suomen passi, joka on kieltämättä varmaan arvokkain paperivihkonen, joka minulla on. Tai siis, maailmassa on niin monia tuhansia satoja tuhansia ihmisiä, joita ei koskaan ole olemassa virallisesti.
Olen oppinut arvostamaan niitä muutamia ihmetyksenaiheita, jotka minussa on hyvin suomalaista, tai sitten äitini opettamaa. Olen suuri ihmetyksen aihe ystävälleni, joka on kiitos minun saanut ihan vinksahtaneen kuvan suomalaisista naisista. Mutta jaksan väittää, vaikka naisen euro on sen 80snt on Suomi varmasti yksi tasa-arvoisimmista yhteiskunnista koko maailmassa. Hieman kyllä ärsyttää, kun tämä mieskromosomit luojan lykkynä saanut ystäväni, aina vitsailee feminismistäni, vaikkei se sitä ole. Niille, jotka eivät minua tunne valotettakoon, että minä olen yksi niistä vastarannan kiiskistä vahvoine mielipiteineen, olen ainakin omasta mielestäni taitava keskustelija ja ajattelen joskus aivan liikaa ja puhun senkin edestä. Minulle ei koskaan sanottu, että en ole voinut tehdä asiaa X kun satun nyt olemaan tyttö. Tämä ko.ystäväni ei millään meinaa ymmärtää ajattelumaailmaani, kun en ole tottunut ovien aukaisemiseen. Tai no, ei se yleensä tuntemattomien miesten kohdalla ole ongelma, mutta hänen kohdallaan on. Kun tiedän, että hänelle on kummallista mennä ennen minua. Ja minulle on joskus kummallista mennä ennen häntä. Mitenkäs päin siinä sitten seisoo. Mutta toisaalta, täällä monet pojat ja miehet on ihan kasvatettu tuohon, ja ulkomailla sitä kunnioitat sitä toista kultturia. Arvostan sitä että meillä on Nainen presidenttinä (huolimatta puoluetaustastaan) minulle se on hienoa.
Arvostan myös sitä, että koulujärjestelmä (ja olen hyvin tietoinen myös niistä huonoista puolistakin) antaa jokaiselle periaatteessa ainakin tasa-arvoiset mahdollisuudet kehittyä. Tottakai on niitä, jotka ovat järjestelemän uhreja. Mutta jos vertaan Japaniin tai muihin maihin (mistä nyt ei tietenkään ole omakohtaista kokemusta koulunkäynnistä) on ollut ilo saada käydä peruskouluni siellä. Minä 12,5 vuoden yleissivistävän kouluni aikana kohtasin niin huonoja opettajia, surullisia ihmiskohtaloita joista osa päättyi huonosti, osa hyvin. Koin järjestelmän voimattomuuden. Mutta kohtasin myös valtavan inspiroivia opettajia, heitä jotka oikeasti välittivät. Oppitunteja, joiden arvon olen ymmärtänyt vasta myöhemmin.
Tottakai on asioita, joita tahtoisin kriittisellä tavalla käsitellä. Mutta näin kerran vuodessa, joulukuun kuudentena päivänä, ehkä on parempi olla hiljaa ja muistaa niitä ihmisiä, jotka minullekin mahdollistivat reppuun muutakin kuin leipää ja piimää (mukaanlukien isä ja äiti :)) Ja katsokaa tarkkaan sitä yhtä ainoaa mannerheim-ristin ritaria, joka sinne linnaan vielä juhlat avaamaan pääsee.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja itsensä suomalaistuneeksi tunteville.
PS. Vuosi sitten painoin päähäni valkolakin ja päätin tuon aikaisemmin ylistämäni koulutien. Katsoo kulunutta vuotta ja niin, aika paljon ehti tapahtua. Ei voi muuta sanoa, mutta päivääkään en ole katunut ja vuosimuistelmat tulee sitten lähempänä vuodenvaihdetta.
Ulkomailla ollessa Suomi näyttää erilaiselta, muistan Japanissa ikävöineeni en niinkään kotikaupunkia tai muuta konkreettista, vaan niitä arvoja, joita pohjoinen yhteyskuntamme minulle opetti. Ikävöin Japanissa ollessani itsenäisyyttä, keskusteluja äitini kanssa, ikävöin uutistarjontaa ja ikävöin sitä tasa-arvoa ja kaikkea niitä kliseitä mitä Suomesta sanotaan. Täällä ollessa, olen vähän niin kuin kotona mutta en kuitenkaan. Mutta toisaalta, vaikka minä pyörisin alas Simonkatua tai viuhahtaisin Kuopion kaupungintalon kulmilla, en silti olisi kotona. Se on suhteellista. Olen Suomesta, mutta asun ja opiskelen täällä. Minulla on Suomen passi, joka on kieltämättä varmaan arvokkain paperivihkonen, joka minulla on. Tai siis, maailmassa on niin monia tuhansia satoja tuhansia ihmisiä, joita ei koskaan ole olemassa virallisesti.
Olen oppinut arvostamaan niitä muutamia ihmetyksenaiheita, jotka minussa on hyvin suomalaista, tai sitten äitini opettamaa. Olen suuri ihmetyksen aihe ystävälleni, joka on kiitos minun saanut ihan vinksahtaneen kuvan suomalaisista naisista. Mutta jaksan väittää, vaikka naisen euro on sen 80snt on Suomi varmasti yksi tasa-arvoisimmista yhteiskunnista koko maailmassa. Hieman kyllä ärsyttää, kun tämä mieskromosomit luojan lykkynä saanut ystäväni, aina vitsailee feminismistäni, vaikkei se sitä ole. Niille, jotka eivät minua tunne valotettakoon, että minä olen yksi niistä vastarannan kiiskistä vahvoine mielipiteineen, olen ainakin omasta mielestäni taitava keskustelija ja ajattelen joskus aivan liikaa ja puhun senkin edestä. Minulle ei koskaan sanottu, että en ole voinut tehdä asiaa X kun satun nyt olemaan tyttö. Tämä ko.ystäväni ei millään meinaa ymmärtää ajattelumaailmaani, kun en ole tottunut ovien aukaisemiseen. Tai no, ei se yleensä tuntemattomien miesten kohdalla ole ongelma, mutta hänen kohdallaan on. Kun tiedän, että hänelle on kummallista mennä ennen minua. Ja minulle on joskus kummallista mennä ennen häntä. Mitenkäs päin siinä sitten seisoo. Mutta toisaalta, täällä monet pojat ja miehet on ihan kasvatettu tuohon, ja ulkomailla sitä kunnioitat sitä toista kultturia. Arvostan sitä että meillä on Nainen presidenttinä (huolimatta puoluetaustastaan) minulle se on hienoa.
Arvostan myös sitä, että koulujärjestelmä (ja olen hyvin tietoinen myös niistä huonoista puolistakin) antaa jokaiselle periaatteessa ainakin tasa-arvoiset mahdollisuudet kehittyä. Tottakai on niitä, jotka ovat järjestelemän uhreja. Mutta jos vertaan Japaniin tai muihin maihin (mistä nyt ei tietenkään ole omakohtaista kokemusta koulunkäynnistä) on ollut ilo saada käydä peruskouluni siellä. Minä 12,5 vuoden yleissivistävän kouluni aikana kohtasin niin huonoja opettajia, surullisia ihmiskohtaloita joista osa päättyi huonosti, osa hyvin. Koin järjestelmän voimattomuuden. Mutta kohtasin myös valtavan inspiroivia opettajia, heitä jotka oikeasti välittivät. Oppitunteja, joiden arvon olen ymmärtänyt vasta myöhemmin.
Tottakai on asioita, joita tahtoisin kriittisellä tavalla käsitellä. Mutta näin kerran vuodessa, joulukuun kuudentena päivänä, ehkä on parempi olla hiljaa ja muistaa niitä ihmisiä, jotka minullekin mahdollistivat reppuun muutakin kuin leipää ja piimää (mukaanlukien isä ja äiti :)) Ja katsokaa tarkkaan sitä yhtä ainoaa mannerheim-ristin ritaria, joka sinne linnaan vielä juhlat avaamaan pääsee.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja itsensä suomalaistuneeksi tunteville.
PS. Vuosi sitten painoin päähäni valkolakin ja päätin tuon aikaisemmin ylistämäni koulutien. Katsoo kulunutta vuotta ja niin, aika paljon ehti tapahtua. Ei voi muuta sanoa, mutta päivääkään en ole katunut ja vuosimuistelmat tulee sitten lähempänä vuodenvaihdetta.
Tunnisteet:
kansainvälisyys,
skotlanti,
suomen kieli,
suomi,
yliopistolla
maanantai 1. joulukuuta 2008
Lähitulevaisuuden suunnitelmia ja joulukuuta
Hoplaa Joulukuuta ja joulutunnelmaa. En tunnusta olevani jouluihminen. Ollaan kämppäkavereiden kanssa meuhkattu (tai he ovat meuhkanneet) joulusta jo kuukauden verran, lähinnä siitä kuin Jessicalla on jäljellä tässä maassa vaivaiset kolmisen viikkoa ja sen jälkeen hän lähtee takaisin tuonne lätäkön taakse. Harmitus sentään, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Niin joulu ja minun sekalaiset suunnitelmani. Täytyy tunnustaa, että olen joka vuosi aika tyytyväinen siitä, että joulu on sitten ohi kun se loppuu. Ja se on myös hyvä, että se on vain kerran vuodessa. Tänä vuonna joulu vierähtää ilmeisesti siskon avomiehen siskon perheen kanssa (sisko ja hänen avomiehensä messissä totta kai) Ja niin, joululahjojakaan en ole vielä investoinut. Odottelen tuota neljännettä päivää kun eräs kansaneläkelaitoksen nimeä totteleva instituutio muistaa opiskelijoita.
Joululahjaostoksille olisi tarkoitus suunnata nyt tulevana lauantaina med C ja C:n poikaystävä J sekä sitten sinkkuystäväiseni B. Ensi vuonna meillä on suunnitelmissa vuokrata asunto C:n ja B:n kanssa. B on tältä puolen rajaa ja C tuolta puolen rajaa eli Englannista. J pyörii remmissä seurustellessaan C:n kanssa ja eihän siinä, mukava poika kun mikä. Opettaa mulle “Skottia” eli paikallisia sanahirviöitä. Luuli varmaan pari viikkoa, että olin kotoisin jostain Skotlannin saarilta. Sanoi tänään ettei uskoisi, että olen 20v. Olen kuulemma ihan liian hauska 20vuotiaaksi. En tiedä sitten oliko kohteliaisuus. Mutta takaisin niihin jouluostoksiin… ensi viikolla keskiviikkona on ainejärjestön järjestämä vuosittainen matka Edinburghiin Court of Sessioniin, jolle minäkin osallistun. Court of session on Skotlannin korkein oikeus ja siellä pääsemme kurssikavereiden kanssa tutustumaan vähän kulisseihin ja seuraamaan parin jutun käsittelyäkin. Kiinnostavaa.. kerron sitten millaista oli kun sieltä takaisin ennätän. Kovasti lupailivat vielä shoppailuaikaakin joululahjoihin, mutta tiedä sitten. Mietin vielä, suuntaisinko international societyn shoppausmatkalle Edinburghiin ensi viikon lauantaina yhden saksalaisen kaverin kanssa. Siellä on isot joulumarkkinat kuulemma ja samalla pääsisi käymään myös Edinbughin linnassa, joka on kuulemma upea. Mutta mietin vielä jääväni Aberdeeniin ja ehkä teen jotain kavereiden kanssa. Tiedä sitten…
Joululomasta on tulossa suuri fiasko :D Jos näin ihan rehellisiä ollaan. Pahoitteluni näin blogituksen välityksellä että aikaa eikä rahaa eikä tahtoakaan ole nähdä kaikkia niitä ihmisiä, joita olisi mukava tavata. Yksinkertaiseksi siksi, että Suomi on siihen liian iso. VR:n politiikka pepusta (nimimerkillä lentelen) Ja perheeni on täynnä tosi jääräpäisiä ihmisiä. Vierailuni Suomeen keskittyy tiettyjen seikkojen takia pääasiassa pääkaupunkiseudulle. Joulunpyhät sisarella hämeessä. Ja eräässä itä-Suomen kaupungissa vietän muutaman päivän ennen joulua tapaamassa äitiä, joka ei asu siellä (älkää kysykö :D) vaan paikassa X ja niin. Mutta jos hyvässä lykyssä pääsisi sukuloimaankin päiväksi, Itä-Suomessa kun ollaan. Mutten anteeksi ja nähdään pääsiäislomalla tai viimeistään kesällä.
Kello on oikeastaan aika lailla tuhottoman paljon jo. En vaan saa nukuttua, jostain syystä. Täytyy yrittää kun sitten huomisen jalo suunnitelma kerrata romuttuu kunnolla. Onneksi myöhäinen herätys. Maanantait ovat lempipäiviäni, 11am alkava rikosoikeudenluento ja kaksi tuntia ranskaa ja päivä pulkassa. Tiistaina tosin on yksityisoikeuden harjoituskoe… .. Vielä tämän viikon rutistus ja perjantaina palkitsen itseni tietyillä kengillä tietystä kaupasta… ja pah… veronpalautukset on keksitty käytettäväksi. Mutta ihan löysäilemään ei auta heittäytyä… kokeet kun edelleen alkavat joululoman jälkeen. Mutta nyt läppärin akun loppuessa.
Huomenna sellainen blogijuttu mene jonka sain Susalta. Kaikkea sitä oppii, myös blogituksesta. Kuinkas moni teistä tietää, mikä meme on.. minäpä tiedän.. kiitos haasteen antajan.
Niin joulu ja minun sekalaiset suunnitelmani. Täytyy tunnustaa, että olen joka vuosi aika tyytyväinen siitä, että joulu on sitten ohi kun se loppuu. Ja se on myös hyvä, että se on vain kerran vuodessa. Tänä vuonna joulu vierähtää ilmeisesti siskon avomiehen siskon perheen kanssa (sisko ja hänen avomiehensä messissä totta kai) Ja niin, joululahjojakaan en ole vielä investoinut. Odottelen tuota neljännettä päivää kun eräs kansaneläkelaitoksen nimeä totteleva instituutio muistaa opiskelijoita.
Joululahjaostoksille olisi tarkoitus suunnata nyt tulevana lauantaina med C ja C:n poikaystävä J sekä sitten sinkkuystäväiseni B. Ensi vuonna meillä on suunnitelmissa vuokrata asunto C:n ja B:n kanssa. B on tältä puolen rajaa ja C tuolta puolen rajaa eli Englannista. J pyörii remmissä seurustellessaan C:n kanssa ja eihän siinä, mukava poika kun mikä. Opettaa mulle “Skottia” eli paikallisia sanahirviöitä. Luuli varmaan pari viikkoa, että olin kotoisin jostain Skotlannin saarilta. Sanoi tänään ettei uskoisi, että olen 20v. Olen kuulemma ihan liian hauska 20vuotiaaksi. En tiedä sitten oliko kohteliaisuus. Mutta takaisin niihin jouluostoksiin… ensi viikolla keskiviikkona on ainejärjestön järjestämä vuosittainen matka Edinburghiin Court of Sessioniin, jolle minäkin osallistun. Court of session on Skotlannin korkein oikeus ja siellä pääsemme kurssikavereiden kanssa tutustumaan vähän kulisseihin ja seuraamaan parin jutun käsittelyäkin. Kiinnostavaa.. kerron sitten millaista oli kun sieltä takaisin ennätän. Kovasti lupailivat vielä shoppailuaikaakin joululahjoihin, mutta tiedä sitten. Mietin vielä, suuntaisinko international societyn shoppausmatkalle Edinburghiin ensi viikon lauantaina yhden saksalaisen kaverin kanssa. Siellä on isot joulumarkkinat kuulemma ja samalla pääsisi käymään myös Edinbughin linnassa, joka on kuulemma upea. Mutta mietin vielä jääväni Aberdeeniin ja ehkä teen jotain kavereiden kanssa. Tiedä sitten…
Joululomasta on tulossa suuri fiasko :D Jos näin ihan rehellisiä ollaan. Pahoitteluni näin blogituksen välityksellä että aikaa eikä rahaa eikä tahtoakaan ole nähdä kaikkia niitä ihmisiä, joita olisi mukava tavata. Yksinkertaiseksi siksi, että Suomi on siihen liian iso. VR:n politiikka pepusta (nimimerkillä lentelen) Ja perheeni on täynnä tosi jääräpäisiä ihmisiä. Vierailuni Suomeen keskittyy tiettyjen seikkojen takia pääasiassa pääkaupunkiseudulle. Joulunpyhät sisarella hämeessä. Ja eräässä itä-Suomen kaupungissa vietän muutaman päivän ennen joulua tapaamassa äitiä, joka ei asu siellä (älkää kysykö :D) vaan paikassa X ja niin. Mutta jos hyvässä lykyssä pääsisi sukuloimaankin päiväksi, Itä-Suomessa kun ollaan. Mutten anteeksi ja nähdään pääsiäislomalla tai viimeistään kesällä.
Kello on oikeastaan aika lailla tuhottoman paljon jo. En vaan saa nukuttua, jostain syystä. Täytyy yrittää kun sitten huomisen jalo suunnitelma kerrata romuttuu kunnolla. Onneksi myöhäinen herätys. Maanantait ovat lempipäiviäni, 11am alkava rikosoikeudenluento ja kaksi tuntia ranskaa ja päivä pulkassa. Tiistaina tosin on yksityisoikeuden harjoituskoe… .. Vielä tämän viikon rutistus ja perjantaina palkitsen itseni tietyillä kengillä tietystä kaupasta… ja pah… veronpalautukset on keksitty käytettäväksi. Mutta ihan löysäilemään ei auta heittäytyä… kokeet kun edelleen alkavat joululoman jälkeen. Mutta nyt läppärin akun loppuessa.
Huomenna sellainen blogijuttu mene jonka sain Susalta. Kaikkea sitä oppii, myös blogituksesta. Kuinkas moni teistä tietää, mikä meme on.. minäpä tiedän.. kiitos haasteen antajan.
tiistai 25. marraskuuta 2008
Talvi tuli ja lumi jo suli...sekä muumipapan muistelmat.. no ei.
Sunnuntaiaamuun heräillessä oli kiva jäädä nukkuman vielä tunniksi herätyskellon jälkeen (miksi sunnuntai-aamuna… älkää kysykö.. en tiedä) Pitäisi lukea tentteihin, mutta minä tyttö se vaan täällä pesen pyykkiä, kuuntelen Ingrid Michaelsonia, lueskelen Guardianin viikonloppuliitettä ja kirjoittelen bloggeriin. Täällä Aberdeenissa siis tuli nyt viikonloppuna lunta, ei sen kuulemma pitäisi jäädä, sanoo yksi skotlantilainen ystäväni, mutta arvatkaa vaan uskonko, kun Claire väitti mulle että lunta sataa vasta tammikuussa… :D ja tämä tapahtui keskiviikkona. Viedessäni aamulla pyykkejä pyykkitupaan aurinko paistoi ja lämmitti, lumi heijasti sitä valoa ihan kiitettävästi ja näin yhden hassun näyn, kolme tummaihoista isoa miestä leikkivät lumessa kun pikkulapset tarhassa konsanaan. Vain se suomalainen toppapuku puuttui. Minua alkoi sitten naurattamaan ja kysyin sitten, että taitaa olla uusi tuttavuus, tuo lumi. Miehet vaan nauroivat, että heidän kotonaan lämpötila on nyt kolmenkymmenen asteen paikkeilla ja jatkoivat lumisotaansa. Yhdellä oli jalassa sellaiset kamalat remmikengät, ja sukat. Että kyllä tuota näköjään Afrikassakin osataan Suomen lisäksi. Se tuli ja meni, talvi siis. Ja äkkiä tämä entry jatkuukin tiistaina, päivää ennen taas rikosoikeuden mid-term koetta, ja ajatukset on tietenkin ihan kaikkialla muualla kun siinä mikä täyttää yllytyksen poikkeuksen poikkeuksen tunnusmerkistön. Missä, sitä en aio teille kertoa. Talvi siis meni pois, ilma lämpeni ja ruoho vihertää.. ihanaa tämä Skotlannin sää kun, kaikki saa vähänniinkuin tunnissa tai parissa päivässä, sen, mihin Suomessa menee vuosi. Ensi viikolla on jo joulukuu, ihan käsittämätöntä. Vuosi 2008 lähenee loppuaan ja kun ajattelen mitä tein vuosi sitten… olin valmistautumassa ylioppilasjuhliini, hivelöin sitä mustavalkoista pukuani jota kävin ihastelemassa Zarassa varmaan kaksi viikkoa, ennen kuin sen ostin. Oli hyvä ostos, kunhan pysyy vaan siinä koossa niin hyvin monikäyttöinen puku. Mietin, kuka leipoisi karjalanpiirakat juhliini ja tein töitä eräässä tavaratalossa Helsingissä. Säästin rahaa ja, niin, tähän aikaan vuosi sitten en ollut vielä lähettänyt hakemustanikaan tänne.
Mutta niin se aika liitää.. töitten, erinäisten ongelmien ja pulmien kautta löysin itseni Helsinki-Vantaan lentokentältä ja muutamaa tuntia myöhemmin Lontoosta ja siitä vielä sitten täältä. Lukuvuosi on kohta puolessavälissä :-D ja joulukin on ennen sitä puoliväliä. Lennähdän Suomeen joululomaksi joulukuun puolessavälissä. Takaisin tänne tammikuun toisella viikolla ja lukuputken jälkeen edessä on lopputentit viidestä kurssista. Kunhan saan tenttiaikatauluja tietooni, pääset toteutusasteelle suunnitelmassani matkustaa a)Lontooseen taiwanilaista ystävää tapamaan b)Sveitsiin sveitsiläistä ystävää tapaamaan. Mutta meidän laitoksen kokeet pitäisi olla ohi ennen muita, joten eiköhän se matka järjesty ja rahatkin jostain löytyy. Jos ei muuta, niin Megabus-bussilla pääsee köröttelemään kellonämpäri Lontooseen asti päästäkseen ja hinta matkalle ei päätä huimaa… £10ish… mutta ihan koneella meinasin mennä (ajan ja hermojen säästämiseksi)
Juttelin tänään yhden rakkaan ystävän kanssa. Juteltiin tosin vain messengerin välityksellä. En siis jutellut, kirjoittelin.. menetin…Ajattelin mielessäni, miten helppoa nykyaikana on kommunikoida ja miten paljon pienempi maailma on. Joskus parikymmentä vuotta sitten, kun lähdettiin niin sitten lähdettiin. Japanissa ollessanikin oli helppo kirjoitella sähköposteja (nyt tämän ystäväni nauraa kun muistaa kuinka monta sähköpostia sieltä tuli.. ehkä kolme) ja on skypea ja muuta (Good luck Dad!) Mutta toisaalta, hänen kanssa kirjoitellessaan tuli kylläkin sellainen olo, että olisi ollut kiva saada ystävä tuohon sängylle loikoilemaan ja että olisi voinut rutistaa kunnolla, ja nauraa yhdessä. Älkää käsittäkö väärin, minulla on paljon kavereita ja muutama hyvääkin huvempi ystävä. Ja olisin varmasti voinut soittaa ja puolentunnin päästä eräskin ystäväni olisi saapunut Ben&Jerrys:in kanssa. Ja toisenkin kanssa ollaan niin samalla aaltopituudella ettei paremmasta väliä ja puhumisesta ja nauramisesta ja vuorovaikutuksesta ei hänen kanssaan tule ikinä loppua (todettu!)
Mutta joskus tulee niitä olotiloja, jolloin olisi ihan pakko päästä selittämään jotain mielestäni aivan hulvatonta (totuus voi olla aivan toisenlainen) suomeksi jollekin ystävälleni. Varmaan sama tunne tulee vielä raastavampana perheen kanssa myöhemmin. Mutta siitäkin pääsee yli, olen ihan varma. Tietenkin soittaminen auttaisi, mutta… jotenkin ei tule soitettua… Ja ei se kuitenkaan olisi sama. Soitettua tulee (tai Suomesta soitetaan) perheen toimesta ja se nyt on kuitenkin vähän eri. Eikä nyt kyse ole erityisemmin suomen kielestä, luulen. Sitä ei paljoa tule puhuttua, mutta tulee kuitenkin kirjoitettua... Eivät nuo paikalliset ystäväni paljoa välitä, kun senat sakoaa ja alan puhua innostukseni ihan senatsakaisuutta. Ja sitä paitsi, tunne tulee ajatellessa muunkin maalaisia ystäviäni, maasta tai mantereesta huolimatta. Minä vaan puhun paljon, ja kaipaan sitä puhumista, että aikaa ei tarvitse haaskata kirjoittamiseen. Vaan ehkä kyse on kuitenkin siitä, että tiettyjen ihmisten, ystävien kanssa on ihan eri jutut, omat spesiaalijutut. Ainoa mikä tällaisessa tilanteessa auttaa, on se tieto (joka on todettu oikeaksi) että kilometreistä ja rajavyöhykkeistä huolimatta, on olemassa ne tietyt ihmiset, jotka tavatessaan juttu jatkuu siitä mihin se jäi. Se on kiva tunne se.
Mutta niin se aika liitää.. töitten, erinäisten ongelmien ja pulmien kautta löysin itseni Helsinki-Vantaan lentokentältä ja muutamaa tuntia myöhemmin Lontoosta ja siitä vielä sitten täältä. Lukuvuosi on kohta puolessavälissä :-D ja joulukin on ennen sitä puoliväliä. Lennähdän Suomeen joululomaksi joulukuun puolessavälissä. Takaisin tänne tammikuun toisella viikolla ja lukuputken jälkeen edessä on lopputentit viidestä kurssista. Kunhan saan tenttiaikatauluja tietooni, pääset toteutusasteelle suunnitelmassani matkustaa a)Lontooseen taiwanilaista ystävää tapamaan b)Sveitsiin sveitsiläistä ystävää tapaamaan. Mutta meidän laitoksen kokeet pitäisi olla ohi ennen muita, joten eiköhän se matka järjesty ja rahatkin jostain löytyy. Jos ei muuta, niin Megabus-bussilla pääsee köröttelemään kellonämpäri Lontooseen asti päästäkseen ja hinta matkalle ei päätä huimaa… £10ish… mutta ihan koneella meinasin mennä (ajan ja hermojen säästämiseksi)
Juttelin tänään yhden rakkaan ystävän kanssa. Juteltiin tosin vain messengerin välityksellä. En siis jutellut, kirjoittelin.. menetin…Ajattelin mielessäni, miten helppoa nykyaikana on kommunikoida ja miten paljon pienempi maailma on. Joskus parikymmentä vuotta sitten, kun lähdettiin niin sitten lähdettiin. Japanissa ollessanikin oli helppo kirjoitella sähköposteja (nyt tämän ystäväni nauraa kun muistaa kuinka monta sähköpostia sieltä tuli.. ehkä kolme) ja on skypea ja muuta (Good luck Dad!) Mutta toisaalta, hänen kanssa kirjoitellessaan tuli kylläkin sellainen olo, että olisi ollut kiva saada ystävä tuohon sängylle loikoilemaan ja että olisi voinut rutistaa kunnolla, ja nauraa yhdessä. Älkää käsittäkö väärin, minulla on paljon kavereita ja muutama hyvääkin huvempi ystävä. Ja olisin varmasti voinut soittaa ja puolentunnin päästä eräskin ystäväni olisi saapunut Ben&Jerrys:in kanssa. Ja toisenkin kanssa ollaan niin samalla aaltopituudella ettei paremmasta väliä ja puhumisesta ja nauramisesta ja vuorovaikutuksesta ei hänen kanssaan tule ikinä loppua (todettu!)
Mutta joskus tulee niitä olotiloja, jolloin olisi ihan pakko päästä selittämään jotain mielestäni aivan hulvatonta (totuus voi olla aivan toisenlainen) suomeksi jollekin ystävälleni. Varmaan sama tunne tulee vielä raastavampana perheen kanssa myöhemmin. Mutta siitäkin pääsee yli, olen ihan varma. Tietenkin soittaminen auttaisi, mutta… jotenkin ei tule soitettua… Ja ei se kuitenkaan olisi sama. Soitettua tulee (tai Suomesta soitetaan) perheen toimesta ja se nyt on kuitenkin vähän eri. Eikä nyt kyse ole erityisemmin suomen kielestä, luulen. Sitä ei paljoa tule puhuttua, mutta tulee kuitenkin kirjoitettua... Eivät nuo paikalliset ystäväni paljoa välitä, kun senat sakoaa ja alan puhua innostukseni ihan senatsakaisuutta. Ja sitä paitsi, tunne tulee ajatellessa muunkin maalaisia ystäviäni, maasta tai mantereesta huolimatta. Minä vaan puhun paljon, ja kaipaan sitä puhumista, että aikaa ei tarvitse haaskata kirjoittamiseen. Vaan ehkä kyse on kuitenkin siitä, että tiettyjen ihmisten, ystävien kanssa on ihan eri jutut, omat spesiaalijutut. Ainoa mikä tällaisessa tilanteessa auttaa, on se tieto (joka on todettu oikeaksi) että kilometreistä ja rajavyöhykkeistä huolimatta, on olemassa ne tietyt ihmiset, jotka tavatessaan juttu jatkuu siitä mihin se jäi. Se on kiva tunne se.
Tunnisteet:
kansainvälisyys,
matkustaminen,
suomen kieli,
suomi,
yleistä,
yliopistolla
lauantai 15. marraskuuta 2008
Ongelmia ja animea
Tiedättekö sellaisia ihmisiä, jotka nyt periaatteessa ovat mukavia, mutta sitten kuitenkin jotain rassaa. Minut tuntevat tietävät (Tai ainakin haluaisi että he tietävät) etten minä ole erityisen rude person. Minä nauran ja minä puhun paljon, sillälailla tulee ainakin itsensä kanssa toimeen. On mielenkiintoista yrittää luovia kaveriporukassa, jossa ihmiset tulevat kaikkialta maailmassa. Joku pikkuriikkinen syy, olkoon se sitten unelma alkaa USA:n varapresidentiksi (ikävä rikkoa unelma, mutta käsittääkseni siihen on rajoituksia joita nyt ei vain bulgaarina toteuteta ;D) tai sitten rakkaus, joka on ajanut ihmiset tänne Skotlantiin. Mutta anyways se on tosi mukavaa.
Minä olen aina luullut, että minun kohdallani ei päde se suomalaisen "100metrin reviiri" sääntö, etten ole niin kylmä, ujo tai huumorintajuton (vaikka myönnän huumorintajuni olevan omanlaista) kuin jotkut suomalaiset. Mutta minä olen tottunut olemaan yksin, tiedättekö, ottamaan vastuuta omasta itsestäni, olen sellainen luonne, jolle ei ole vaikeaa olla yksin joskus. Kaipaan myös omaa rauhaa, jota tässä yliopiston asuntolamuodossa harvoin saa. En ole tottunut nk. mielistelemään muita (itseasiassa olen aina ollut äärimmäisen huono siinä hommassa, liekö äitiini tullut) ja vaikka välitän, mitä muut ajattelevat, en ehkä sitten kuitenkaan. Tai useimmiten joo, mutta joissain tapauksissa en.
No sitten tulee henkilö toisesta kulttuurista. Jolla on ilmiselvästi mielestäni (kuvittelen taas olevani hyväkin ihmistuntija) kamalan suuri halu mielyttää ihmisiä. Kukaan ei ole varmaan elämässäni kehunut minua niin paljon, muka kuinka älykäs jnejne minä olen. Ja siis eihän siinä, mukavaahan se on. MUTTA, tässä kohtaa minun suomalainen puoleni astuu kuvaan. Henkilö on siis naispuoleinen, mistään miesten iskemisyrityksistä ei ole kyse, ja huomaan että hän tekee tätä suurimmalle osalle ihmisistä, jopa puolitutuilleen. Mutta minä olen ilmeisesti ainoa, joka on kehittänyt tästä ongelman. Minä kyllä osaan käsitellä kohteliaisuuksia, mutta suhtaudun tähän henkilöön nykyään vähän niinkuin lapseen. Lapset on kivoja, mutta ne tarrautuvat yksilöt, "pölynimurit" kuten eräs ystäväni määritteli äitinsä kansan ihmiset, väsyttävät minua. Ihan sama onko ikää neljä vai 20v. Hän valittaa aika paljon, milloin kämppäkavereidensa ihanuudesta, milloin elämästään yleensä. Ja kukaan teistä tuskin voi kieltää, että valittelijat, jotka eivät tee asialle mitään väsyttävät. Tietyllainen nai'vius ja lapsenomaisuus (ja minä kun juuri pääsin kolmannelle vuosikymmenelleni ja ikäni alkaa 2. ja loppuu 0:llaan jotkut ajattelevat, mutta toivon että joku tajuaa mitä tarkoitan) mikä on tietysti ihan ok ja hyväksyttävää, nuoria kuin ollaan. Mutten tiedä miten sitä käsitellään enää.
Mutta en vain siis tiedä, onko tässä kyse suomalaisuudestani vai ko.henkilön kansalaisuudesta (ei jenkki ;D) Lopputulos on siis väsyttävä tapaus, mutta kun näyttää että kaikki muut hänestä pitävät, joten ehkä se on minun suomalainen jurouteni! :-D
Noh, sitten toisiin aiheisiin. Tällä viikolla oli Nippon Connectionin leffafestivaali. Nippon Connections on siis yliopiston japanese society. Joka ei (posiitivisesti yllättyneenä) keskity siihen sarjakuva/piirros nuorisokulttuuriin. Jota minä en Japanissa asumisenkaan jälkeen oikein nappaa, ainakaan sitä Eurooppaversiota. Olin tosiaan siellä keskiviikkona ja nyt perjantaina. Katsottiin naapurini totoroo ja Mononoke hime (princess of the beasts.. en keksi nyt suomenkielistä nimeä) Naapurini totoroo (tonari no totoro, my neighbour Totoro) on studio Ghiblin ja Hayako Miyazakin tuotantoa. Miyazaki on yksi Japanin piirroselokuvien mestareita, jonka elokuvat leviää täällä Euroopassakin. Lisätietoja Naapurini Totoro:sta.. tästä ihan hyviä muistojahan tuli mieleen ja tuntu hyvältä päästä puhumaan japania yhden Tomokon kanssa.
Perjantaina vuorossa oli tuo Mononoke hime, ja arvaan animee enemmän katsovat, tietävä mistä puhun. Minä en ollut koskaan kuullutkaan. Koitapa siinä sitten sellaiselle animefriikille joka vastaa puhelimeensa "moshimoshi" (eli haloo japaniksi), selittää, ettei se anime nyt ainakaan minun kaveriporukassani Japanissa aiheuttanut sellaisia sydämentykytyksiä, mitä se näyttää täällä Euroopassa aiheuttavan. Joka on myös Hayao Miyazakin ohjaama anime, japanilainen piirroselokuva. Tämä elokuva nk. räjäytti potin lännessä ja Miyazaki tuli tunnetuksi myös täällä suunnassa. Elokuva on tarina metsän hengistä ja ihmisistä, siitä miten ihmisten tulisi kunnioittaa luontoa ja ahneudesta seuraa vain pahaa.
Tässä on vielä kuva Naapurini Totoro-elokuvasta. Kuvassa tuo iso harmaa jötikkä on Totoro, eräänlainen henkihahmo, ystävällinen otus joka ystävystyy sitten noiden kahden pikkutytön kanssa (toinen tyttö on vanhemmat selässä)

Hyvää viikonloppua kaikille!
Minä olen aina luullut, että minun kohdallani ei päde se suomalaisen "100metrin reviiri" sääntö, etten ole niin kylmä, ujo tai huumorintajuton (vaikka myönnän huumorintajuni olevan omanlaista) kuin jotkut suomalaiset. Mutta minä olen tottunut olemaan yksin, tiedättekö, ottamaan vastuuta omasta itsestäni, olen sellainen luonne, jolle ei ole vaikeaa olla yksin joskus. Kaipaan myös omaa rauhaa, jota tässä yliopiston asuntolamuodossa harvoin saa. En ole tottunut nk. mielistelemään muita (itseasiassa olen aina ollut äärimmäisen huono siinä hommassa, liekö äitiini tullut) ja vaikka välitän, mitä muut ajattelevat, en ehkä sitten kuitenkaan. Tai useimmiten joo, mutta joissain tapauksissa en.
No sitten tulee henkilö toisesta kulttuurista. Jolla on ilmiselvästi mielestäni (kuvittelen taas olevani hyväkin ihmistuntija) kamalan suuri halu mielyttää ihmisiä. Kukaan ei ole varmaan elämässäni kehunut minua niin paljon, muka kuinka älykäs jnejne minä olen. Ja siis eihän siinä, mukavaahan se on. MUTTA, tässä kohtaa minun suomalainen puoleni astuu kuvaan. Henkilö on siis naispuoleinen, mistään miesten iskemisyrityksistä ei ole kyse, ja huomaan että hän tekee tätä suurimmalle osalle ihmisistä, jopa puolitutuilleen. Mutta minä olen ilmeisesti ainoa, joka on kehittänyt tästä ongelman. Minä kyllä osaan käsitellä kohteliaisuuksia, mutta suhtaudun tähän henkilöön nykyään vähän niinkuin lapseen. Lapset on kivoja, mutta ne tarrautuvat yksilöt, "pölynimurit" kuten eräs ystäväni määritteli äitinsä kansan ihmiset, väsyttävät minua. Ihan sama onko ikää neljä vai 20v. Hän valittaa aika paljon, milloin kämppäkavereidensa ihanuudesta, milloin elämästään yleensä. Ja kukaan teistä tuskin voi kieltää, että valittelijat, jotka eivät tee asialle mitään väsyttävät. Tietyllainen nai'vius ja lapsenomaisuus (ja minä kun juuri pääsin kolmannelle vuosikymmenelleni ja ikäni alkaa 2. ja loppuu 0:llaan jotkut ajattelevat, mutta toivon että joku tajuaa mitä tarkoitan) mikä on tietysti ihan ok ja hyväksyttävää, nuoria kuin ollaan. Mutten tiedä miten sitä käsitellään enää.
Mutta en vain siis tiedä, onko tässä kyse suomalaisuudestani vai ko.henkilön kansalaisuudesta (ei jenkki ;D) Lopputulos on siis väsyttävä tapaus, mutta kun näyttää että kaikki muut hänestä pitävät, joten ehkä se on minun suomalainen jurouteni! :-D
Noh, sitten toisiin aiheisiin. Tällä viikolla oli Nippon Connectionin leffafestivaali. Nippon Connections on siis yliopiston japanese society. Joka ei (posiitivisesti yllättyneenä) keskity siihen sarjakuva/piirros nuorisokulttuuriin. Jota minä en Japanissa asumisenkaan jälkeen oikein nappaa, ainakaan sitä Eurooppaversiota. Olin tosiaan siellä keskiviikkona ja nyt perjantaina. Katsottiin naapurini totoroo ja Mononoke hime (princess of the beasts.. en keksi nyt suomenkielistä nimeä) Naapurini totoroo (tonari no totoro, my neighbour Totoro) on studio Ghiblin ja Hayako Miyazakin tuotantoa. Miyazaki on yksi Japanin piirroselokuvien mestareita, jonka elokuvat leviää täällä Euroopassakin. Lisätietoja Naapurini Totoro:sta.. tästä ihan hyviä muistojahan tuli mieleen ja tuntu hyvältä päästä puhumaan japania yhden Tomokon kanssa.
Perjantaina vuorossa oli tuo Mononoke hime, ja arvaan animee enemmän katsovat, tietävä mistä puhun. Minä en ollut koskaan kuullutkaan. Koitapa siinä sitten sellaiselle animefriikille joka vastaa puhelimeensa "moshimoshi" (eli haloo japaniksi), selittää, ettei se anime nyt ainakaan minun kaveriporukassani Japanissa aiheuttanut sellaisia sydämentykytyksiä, mitä se näyttää täällä Euroopassa aiheuttavan. Joka on myös Hayao Miyazakin ohjaama anime, japanilainen piirroselokuva. Tämä elokuva nk. räjäytti potin lännessä ja Miyazaki tuli tunnetuksi myös täällä suunnassa. Elokuva on tarina metsän hengistä ja ihmisistä, siitä miten ihmisten tulisi kunnioittaa luontoa ja ahneudesta seuraa vain pahaa.
Tässä on vielä kuva Naapurini Totoro-elokuvasta. Kuvassa tuo iso harmaa jötikkä on Totoro, eräänlainen henkihahmo, ystävällinen otus joka ystävystyy sitten noiden kahden pikkutytön kanssa (toinen tyttö on vanhemmat selässä)

Hyvää viikonloppua kaikille!
torstai 13. marraskuuta 2008
Ajankohtaista tältä saarelta
Ensimmäin "mid term exam" ohi Skotlannin oikeusjärjestelmästä.. päädyin kirjoittamaan sitten säädöksien tulkinnasta esseen ainoastaan puolessa tunnissa.. nyt vain sitten jännäämään millaista oli kieleni ja mikä lopputulos, ei sillä kylläkään ole "väliä", koska se ei vaikuta kurssin kokonaisarvosanaan (onneksi)
Tänään oli myös julkisoikeuden tutoriaali, meidän piti puhua viimeaikaisista uutisista, millä on konstitutionaalista vaikutusta Iso-Britanniaan. Päädyin sitten järkyttämään kaikkia sillä tosiasialla että minulla on henkilöllisyystodistus. Tällä saarella sana henkilöllisyystodistus kuvastaa kaikkea sitä hallituksen kontrollointihalua, yksilönvapauden ja itsemääräämisoikeuden menetystä... ja sehän on kauheaa, että biometriset tunnisteet tallennetaan henkilökortteihin. Anteeksi nyt vain kamalasti, mutta onhan tännekin tulossa/tullut jo biometriset passit, joka nyt periaatteessa on ihan sama asia.. vai?
Täällä Iso-Britanniassa on menossa kova polemiikki siitä, että tuleeko ne henkilöllisyystodistukset vai eikö tule. Tuutorini oli ihan haltioissaan ja minä tyttö en muuta osannut sanoa kuin "I got nothing to hide" ja selitin sitten siihen perään jotain "järkevää" siitä miten en ymmärrä miten Iso-Britannia pystyy nykyisellä käytännöllään noudattamaan EU tason tiettyjä säädöksiä, esimerkiksi kansainvälisten lentokenttien henkilökunnan taustaselvityksestä. Yksi kurssikaveri sitten sanoi syyn miksi hän vastustaa henkilökortteja, ettei MI5 (Britannian sisäinen tiedustelupalvelu) nyt vaan unohtaisi hänen tietojaan junaan jossain Englannissa. ööö.....
Noh, mutta ainakin tutorilla ja minulla oli hauskaa. Pahoittelin kyllä kurssikavereilleni pohdiskeluani (lähinnä yksinpuhelua, eivät ole kamalan puheliaita ne ihmiset) kun en ole vielä oppinut ymmärtämään ihmisten mentaliteettia tältä osin. Mutta kuten sanottua, minä yritän ja epäonnistun niin monta kertaa että onnistun. Tosiaan on mielenkiintoista että henkilötietojen tallentamisen katsotaan täällä rikkovan ihmisoikeuksia, yksityisyydensuojaa ja yksilönvapauksia. (Miksi meille ei koskaan opetettu tätä juttua Suomessa?) Ja näittä anti-ID kampanjoissa Iso-Britannian suunnitelmaa henkilökorttien lanseerauksen suhteen on ihan avoimesti verrattu Kiinan systeemiin.. (... ja niin.. muilla EU-mailla ei tietenkään ole henkilöllisyyskortteja) Mutta nauroinkin, että minä olenkin sellaisesta kuuluisasta poliisivaltiosta. Mutta näin meidän kesken, olen aika ylpeä siitä. Enkä sitäpaitsi näe ponttia siinä(kään) miksi Iso-Britannia on hyväksynyt Schengen-sopimuksen oikeudelliset (judicial) ja poliisimääräyksiä koskevat osat.. kuten Britannian matkaajat tietävät, rajamuodollisuuksista on pidetty kiinni, mutta silti tähän maahan on muiden EU-kansalaisten mahdollista päästä passitta. Mutta paikallisilla ei tietenkään ole pääsyä muihin EU-maihin ilman henkilökorttia (jota tällähetkellä ei vielä ole olemassa) eihän se ole reilua? Mutta kuten sanottua, tulen varmasti tapaamaan britteja, jotka sanovat "tämä ei ole sinun asiasi, laita vaan suu kiinni"
Mutta vaikkei olisikaan, se ei estä ihmistä yrittämästä ymmärtää. Täytyy kyllä sanoa, että vielä ketään sellaista en ole tavannut. Mutta olen kyllä ulkomailla ollessani asenteella "maassa maan tavalla" enkä kamalan kärkevästi arvostele paikallista yhteiskuntaa, missäikinä asunkin. On nimittäin aika tulenarka-alue. Ja lähtökohtaisesti aika harvoja ihmisiä täällä kiinnostaa miten Suomessa asiat on, eikä tarvitsekaan. Tämänpäiväinen oli kyllä kaikista "radikaalein"
Tämä ID-kortti on hyvin moniulotteihin asia (kuten näköjään kaikki tällä saarella) sanoi tutorini. Mutta aika näyttää, tämän hetken tiedon mukaan brittejen on "alistuttava" hallituksen tahtoon, ja henkilöllisyystodistukset lanseeraataan kaiken kansantietoisuuteen 2012, 11 vuotta depatin alkamisen jälkeen. 9/11 toi mukanaan terrorismin ja valtion turvallisuuden kaikkien, niin suomalaisten ja brittejen tietoisuuteen. Mutta kuten sanottua. henkilökohtaisesti i have nothing to hide. Ja sikälimikäli minulle joskus tarjoutuu tilaisuus hankkia tässä maassa virallinen ja tunnustettu henkilöllisyystodistus, minä sen hankin asap. Ei nimittäin uppoa tämä suomalainen muoviläpyskä täällä yhtään missään vaikka sinällänsä hassua, kun rajat aukenevat tällä kuitenkin. Mutta toisaalta, sehän on vain ja ainoastaan rajavartiosto, joka kortin hyväksyy ;)
Tänään oli myös julkisoikeuden tutoriaali, meidän piti puhua viimeaikaisista uutisista, millä on konstitutionaalista vaikutusta Iso-Britanniaan. Päädyin sitten järkyttämään kaikkia sillä tosiasialla että minulla on henkilöllisyystodistus. Tällä saarella sana henkilöllisyystodistus kuvastaa kaikkea sitä hallituksen kontrollointihalua, yksilönvapauden ja itsemääräämisoikeuden menetystä... ja sehän on kauheaa, että biometriset tunnisteet tallennetaan henkilökortteihin. Anteeksi nyt vain kamalasti, mutta onhan tännekin tulossa/tullut jo biometriset passit, joka nyt periaatteessa on ihan sama asia.. vai?
Täällä Iso-Britanniassa on menossa kova polemiikki siitä, että tuleeko ne henkilöllisyystodistukset vai eikö tule. Tuutorini oli ihan haltioissaan ja minä tyttö en muuta osannut sanoa kuin "I got nothing to hide" ja selitin sitten siihen perään jotain "järkevää" siitä miten en ymmärrä miten Iso-Britannia pystyy nykyisellä käytännöllään noudattamaan EU tason tiettyjä säädöksiä, esimerkiksi kansainvälisten lentokenttien henkilökunnan taustaselvityksestä. Yksi kurssikaveri sitten sanoi syyn miksi hän vastustaa henkilökortteja, ettei MI5 (Britannian sisäinen tiedustelupalvelu) nyt vaan unohtaisi hänen tietojaan junaan jossain Englannissa. ööö.....
Noh, mutta ainakin tutorilla ja minulla oli hauskaa. Pahoittelin kyllä kurssikavereilleni pohdiskeluani (lähinnä yksinpuhelua, eivät ole kamalan puheliaita ne ihmiset) kun en ole vielä oppinut ymmärtämään ihmisten mentaliteettia tältä osin. Mutta kuten sanottua, minä yritän ja epäonnistun niin monta kertaa että onnistun. Tosiaan on mielenkiintoista että henkilötietojen tallentamisen katsotaan täällä rikkovan ihmisoikeuksia, yksityisyydensuojaa ja yksilönvapauksia. (Miksi meille ei koskaan opetettu tätä juttua Suomessa?) Ja näittä anti-ID kampanjoissa Iso-Britannian suunnitelmaa henkilökorttien lanseerauksen suhteen on ihan avoimesti verrattu Kiinan systeemiin.. (... ja niin.. muilla EU-mailla ei tietenkään ole henkilöllisyyskortteja) Mutta nauroinkin, että minä olenkin sellaisesta kuuluisasta poliisivaltiosta. Mutta näin meidän kesken, olen aika ylpeä siitä. Enkä sitäpaitsi näe ponttia siinä(kään) miksi Iso-Britannia on hyväksynyt Schengen-sopimuksen oikeudelliset (judicial) ja poliisimääräyksiä koskevat osat.. kuten Britannian matkaajat tietävät, rajamuodollisuuksista on pidetty kiinni, mutta silti tähän maahan on muiden EU-kansalaisten mahdollista päästä passitta. Mutta paikallisilla ei tietenkään ole pääsyä muihin EU-maihin ilman henkilökorttia (jota tällähetkellä ei vielä ole olemassa) eihän se ole reilua? Mutta kuten sanottua, tulen varmasti tapaamaan britteja, jotka sanovat "tämä ei ole sinun asiasi, laita vaan suu kiinni"
Mutta vaikkei olisikaan, se ei estä ihmistä yrittämästä ymmärtää. Täytyy kyllä sanoa, että vielä ketään sellaista en ole tavannut. Mutta olen kyllä ulkomailla ollessani asenteella "maassa maan tavalla" enkä kamalan kärkevästi arvostele paikallista yhteiskuntaa, missäikinä asunkin. On nimittäin aika tulenarka-alue. Ja lähtökohtaisesti aika harvoja ihmisiä täällä kiinnostaa miten Suomessa asiat on, eikä tarvitsekaan. Tämänpäiväinen oli kyllä kaikista "radikaalein"
Tämä ID-kortti on hyvin moniulotteihin asia (kuten näköjään kaikki tällä saarella) sanoi tutorini. Mutta aika näyttää, tämän hetken tiedon mukaan brittejen on "alistuttava" hallituksen tahtoon, ja henkilöllisyystodistukset lanseeraataan kaiken kansantietoisuuteen 2012, 11 vuotta depatin alkamisen jälkeen. 9/11 toi mukanaan terrorismin ja valtion turvallisuuden kaikkien, niin suomalaisten ja brittejen tietoisuuteen. Mutta kuten sanottua. henkilökohtaisesti i have nothing to hide. Ja sikälimikäli minulle joskus tarjoutuu tilaisuus hankkia tässä maassa virallinen ja tunnustettu henkilöllisyystodistus, minä sen hankin asap. Ei nimittäin uppoa tämä suomalainen muoviläpyskä täällä yhtään missään vaikka sinällänsä hassua, kun rajat aukenevat tällä kuitenkin. Mutta toisaalta, sehän on vain ja ainoastaan rajavartiosto, joka kortin hyväksyy ;)
Tunnisteet:
iso-britannia,
politiikka,
suomi,
yliopistolla
lauantai 8. marraskuuta 2008
Näin täällä meillä, entä teillä?
Tänään eräs luennoitsijamme mainosti lähestyvää mid-term examination :ia ja sitä että miten nyt on todella mid-term menossa... aaw.. eli se tarkoittaa käytännössä sitä että kuusi viikkoa elämää Skotlannissa ja yliopistolla takana. Ei sillä, todennäköistä on, että tulee lisää näitä mid-termejä vielä, kuten suunnitelmissa onkin. Suomeen lennähdän tuossa reilun kuukauden kuluttua tapaamaan perhettä, ystäviä ja syömään ruisleipää sekä lukemaan Helsingin Sanomia. Täytyy kyllä tuoda Suomesta jotain suomalaista lukemista, ulkomailla ollessa oman kielen merkitys korostuu, varsinkin kun alat käyttää niitä world most common language English-ilmaisuja suoraan käännettynä omalle kielellesi. Mutta olisi iha hyvä, että lukisin muitakin kun sanomalehtiä ja luentomuistiinpanoja sekä kirjoja nimeltä "Constitutional and administrative law" tai "Introduction to Roman la
Tällä viikolla takana on kaksi esseen palautusta, kolme tutoriaalia (pienseminaaria), liikaa rikosoikeuden tapauksia ja muistiinpanojen uudelleen kirjoitusta. On tullut puhuttua suomen kieltä, ruotsia ihan laittoman paljon (melkein joka päivä, tänäänkin yhdelle 11-vuotiaalle NORJALAISELLE pikkupojalle Marien pikkuveljelle siis.. kun hänellä ei vielä tuo englanti ole hallussa) Norjalaisella on perhe käymässä täällä Aberdeenissa.
Edessä viikonloppu iloisesti varmaan suurimmaksi osaksi kirjojen parissa.. tänäänkin oli jalo aikomus lukea mutta päädyin tuossa puoli kahdeksalta ottamaan sellaiset parin tunnin torkut.. ja niin.. vähän yritin tuossa kirjoja availla.
Elämä yliopistolla jatkuu ja jokapäivä kämppäkavereiden kanssa tulee esille "kulttuurien kummallisuuksia" kuten, se esimerkiksi oli käsittämätöntä amerikkalaisellemme, että credit- ja debit -ominaisuudet (siis vanhat luotto- ja pankkipuoli luottokortissa) voi todella olla samassa kortissa.. vaikka selitin sitten kyllä, että valtaosa luottokorteista on joko pankkien tai luottokunnan myöntämiä Suomessa, eikä ne irtoa ihan niin helposti kun hänen kotikulmillaan. No ranskalainen kämppäkaveri siinä vieressä sitten ihan pokkana väitti, että "ei ei, ei heillä Ranskassa ole sellaisia kortteja ollenkaan, luottokortteja nääs" No niimpä taas. Mutta se näistä, meidän keittiökeskusteluista. Luennot ovat intensiivisiä ja kiinnostavia. Opiskelu on jopa ehkä parempaa mitä oletin sen olevan. Olen tavannut hienoja ihmisiä ja minulla on jo omat rakkaat ystäväni täällä, joiden kanssa voi melkein puhua mistä tahansa (mikä ei kyllä minun tapauksessani ole itsestäänselvyys) joten, en voi valittaa. Pankkiasiat on järjestetty, tili aukeni helposti ennakkoluuloista huolimatta, kortti tuli murto-osassa siitä, mitä se Suomessa ottaisi.
Ajan päästä jyvälle tämän maan politiikasta (ja historiasta) kiitos sanomalehtien ja public law:n tämänhetkisten luentotopikkien. Toivon kielenkin kehittyneen, mutta sen näkee sitten kun saan esseet takaisin. En nimittäin ihan kamalasti haaskannut aikaa niiden kieliasun oikomiseen.
Muuttamisessa on tiedättekö yksi hyvä puoli, saa aloittaa kaiken uudelleen, puhtaalta pöydältä. Jos niin haluaa, se on itsestä kiinni. Ihmiset, jotka eivät ole ehkä koskaan muuttaneet lapsuudenkulmiaan pidemmälle, kauhistelevat muuttamisen rankkuutta. Mutta toisaalta, jonkun uuden alku. Minulle muuttamiseen liittyy aina hieman haikeutta ja muistoja, niin hyviä kuin pahoja, olen pakannut laatikkoni monta kertaa... niin monta kertaa, että muuttoilmoitusta en nykyään tee puhelimitse enää.. aina netistä tai sillä paperisella kaavakkeella. Ja joka kerta se postintäti mainostaa puhelimessa tekomahdollisuutta ja joka kerta minä otan sen paperilippusen mielummin. Eräästä tietystä syystä. Oli aika, jolloin kyllästytti. Ja varmasti kun tästä vielä vanhenen, tulee aika, jolloin oikeasti kyllästyttää. Mutta osoite maistraatissa tai tietty talo, ei merkitse minulle samaa kuin esimerkiksi passi. Passi kertoo minulle, että siellä jossain on maa, jonka arvot minä tunnen ja josta minä olen kotoisin. Maistraatin osoitteeni kertoo, että minulla on paikka Suomessa, jossa Suomen viranomaiset luulevat minun asuvan. Mutta en oikeastaan ole edes talokirjoissa ko.paikassa. Joten, asunko minä siellä? No en.
Loppujen lopuksi, muuttolaatikkojen siivoaminen on vähän niinkuin elämän siivoamista. Sitä mitä oikeasti tarvitsee, ei löydy niistä laatikoista.
Tällä viikolla takana on kaksi esseen palautusta, kolme tutoriaalia (pienseminaaria), liikaa rikosoikeuden tapauksia ja muistiinpanojen uudelleen kirjoitusta. On tullut puhuttua suomen kieltä, ruotsia ihan laittoman paljon (melkein joka päivä, tänäänkin yhdelle 11-vuotiaalle NORJALAISELLE pikkupojalle Marien pikkuveljelle siis.. kun hänellä ei vielä tuo englanti ole hallussa) Norjalaisella on perhe käymässä täällä Aberdeenissa.
Edessä viikonloppu iloisesti varmaan suurimmaksi osaksi kirjojen parissa.. tänäänkin oli jalo aikomus lukea mutta päädyin tuossa puoli kahdeksalta ottamaan sellaiset parin tunnin torkut.. ja niin.. vähän yritin tuossa kirjoja availla.
Elämä yliopistolla jatkuu ja jokapäivä kämppäkavereiden kanssa tulee esille "kulttuurien kummallisuuksia" kuten, se esimerkiksi oli käsittämätöntä amerikkalaisellemme, että credit- ja debit -ominaisuudet (siis vanhat luotto- ja pankkipuoli luottokortissa) voi todella olla samassa kortissa.. vaikka selitin sitten kyllä, että valtaosa luottokorteista on joko pankkien tai luottokunnan myöntämiä Suomessa, eikä ne irtoa ihan niin helposti kun hänen kotikulmillaan. No ranskalainen kämppäkaveri siinä vieressä sitten ihan pokkana väitti, että "ei ei, ei heillä Ranskassa ole sellaisia kortteja ollenkaan, luottokortteja nääs" No niimpä taas. Mutta se näistä, meidän keittiökeskusteluista. Luennot ovat intensiivisiä ja kiinnostavia. Opiskelu on jopa ehkä parempaa mitä oletin sen olevan. Olen tavannut hienoja ihmisiä ja minulla on jo omat rakkaat ystäväni täällä, joiden kanssa voi melkein puhua mistä tahansa (mikä ei kyllä minun tapauksessani ole itsestäänselvyys) joten, en voi valittaa. Pankkiasiat on järjestetty, tili aukeni helposti ennakkoluuloista huolimatta, kortti tuli murto-osassa siitä, mitä se Suomessa ottaisi.
Ajan päästä jyvälle tämän maan politiikasta (ja historiasta) kiitos sanomalehtien ja public law:n tämänhetkisten luentotopikkien. Toivon kielenkin kehittyneen, mutta sen näkee sitten kun saan esseet takaisin. En nimittäin ihan kamalasti haaskannut aikaa niiden kieliasun oikomiseen.
Muuttamisessa on tiedättekö yksi hyvä puoli, saa aloittaa kaiken uudelleen, puhtaalta pöydältä. Jos niin haluaa, se on itsestä kiinni. Ihmiset, jotka eivät ole ehkä koskaan muuttaneet lapsuudenkulmiaan pidemmälle, kauhistelevat muuttamisen rankkuutta. Mutta toisaalta, jonkun uuden alku. Minulle muuttamiseen liittyy aina hieman haikeutta ja muistoja, niin hyviä kuin pahoja, olen pakannut laatikkoni monta kertaa... niin monta kertaa, että muuttoilmoitusta en nykyään tee puhelimitse enää.. aina netistä tai sillä paperisella kaavakkeella. Ja joka kerta se postintäti mainostaa puhelimessa tekomahdollisuutta ja joka kerta minä otan sen paperilippusen mielummin. Eräästä tietystä syystä. Oli aika, jolloin kyllästytti. Ja varmasti kun tästä vielä vanhenen, tulee aika, jolloin oikeasti kyllästyttää. Mutta osoite maistraatissa tai tietty talo, ei merkitse minulle samaa kuin esimerkiksi passi. Passi kertoo minulle, että siellä jossain on maa, jonka arvot minä tunnen ja josta minä olen kotoisin. Maistraatin osoitteeni kertoo, että minulla on paikka Suomessa, jossa Suomen viranomaiset luulevat minun asuvan. Mutta en oikeastaan ole edes talokirjoissa ko.paikassa. Joten, asunko minä siellä? No en.
Loppujen lopuksi, muuttolaatikkojen siivoaminen on vähän niinkuin elämän siivoamista. Sitä mitä oikeasti tarvitsee, ei löydy niistä laatikoista.
Tunnisteet:
kansainvälisyys,
muuttaminen,
skotlanti,
suomen kieli,
ulkomaat,
yliopistolla
torstai 6. marraskuuta 2008
Äänioikeudesta.. pohdintoja opiskelun välttämiseksi.
Sain muuten yksi päivä postiluukusta ilmoituksen että "your application to be registered to vote has been received" ja siinä sivussa oli sitten liitteenä kirje äänestysrekisteristä vastaavalta taholta ja sitten ilmotus EU-vaaleissa äänestämisessä. Minut paremmin tuntevat, tietävät, että minä arvostan äänioikeuttani tosi korkealle. Ja siis, että ehkä paras asia täysi-ikäistymisessä mulle oli se, että minä saisin äänestää ihan oikeasti. Nykyisessä asuinmaassani olen oikeutettu äänestämään Skotlannin parlamentin (Holyrood Edinburghissa) ja Aberdeenin kunnallisvaaleissa sekä Suomen päässä tulen äänestämään presidenttiä ja eduskuntaa. Westminsterin parlamenttivaaleissa minulla ei ole äänioikeutta niinkauan kun en ole kansalainen, mutta sen hankkiminen nyt ei ole intresseissäni. Olen monesti sanonut että passini on varmaan kallisarvoisin omaisuus, joka minulla on. Tuollainen mitättömän näköinen paperivihkonen kertoo minulle täällä ulkomailla, missä minä kasvoin ja että mistä minä tulen. Meinasin kirjoittaa, mikä on osa minua. Mutta toisaalta, onhan Japanikin ja siellä kokemani asiat edelleenkin osa minua, kaikki ihmiset, joita olen tavannut ovat omalla tavallaan jättäneet jälkensä. Ne merkityksellisemmät ihmiset, huolimatta siitä, missä maailmankolkassa he ovat, ovat osa minua.
Äänioikeus kunnalisvaaleissakin minulla toistaiseksi on, mutta se jäi tällä kertaa käyttämättä sen ikävän tosiasian takia, että olen aika tuhottoman kaukana Lontoon suurlähetystöstämme, joka oli kunnallisvaaleissa ainoa äänestyspaikka. Varsinkin, kun sinne ei muuta asiaa ollut. Mutta se EU-vaali äänioikeuslappunen pisti mietityttämään. Äänestääkö suosiolla Suomessa... kun saisin kuitenkin sielläkin äänestää.. vai sitten täällä? Anti-Eu:maassa, jossa ihmiset eivät ole oikein vieläkään käsittäneet, että Iso-Britannia on todella osa EU:ta... ollaan julkisoikeuden luennolla käsiteltyä muutamaa hauskaakin oikeustapausta siitä, miten kärpäsestä on tehty härkänen täällä, kun manner-Eurooppa ja tämä saari tekevät asiat ihan periaatteesta erilailla. Moni asia, mitä Suomessa kerrotaan Iso-Britanniasta EU:n vastarannankiiskenä, on totta. Monet katkerat tappiot täällä on kärsitty kun Westminsterin ylistetty parlamentaarinen suvereenisuus on kapevoitunut EU tason lainsäädännön takia, mutta toisaalta tervetuloa Eurooppaan Iso-Britannia. Eräs ystäväni tosiaan ilmoitti minulle, kun mesosin hänelle miten eräs henkilö oli pitänyt passia kädessäni ja miettinyt "But Finland isn't in the EU, right?", ettei kyse ole Suomesta ja siitä tosiasiasta että jäsenenä ollaan oltu vuodesta 1995 vaan siitä, etteivät britit 36 vuotta sen jälkeen, kun parlamentti sääti European Communitie Act:in http://en.wikipedia.org/wiki/European_Communities_Act eli asetuksen, jolla säädettiin että EU- (tai siihen aikaan Euroopan yhteisöllä) llä on väliä Westminsterissä kinastellaan lainsäädännöstä, tajua sitä että enään ei eletä imperialistisessa Iso-Britanniassa (anteeksi lauserakenne tuossa edellisessä lauseessa se on kamala) . Minusta on oikeastaan aika huvittavaa, että kolmekymmentä vuotta myöhemmin asiasta kinastellaan kun eurooppanuorena tuokin on aika selvää pässinlihaa. Tiedän kyllä, olen ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen enkä oleta että kaikki olisivat, kunhan ajattelen ja kirjoitan.
Ajattelin kuitenkin, että ainakin vahvasti harkitsen äänestäväni Iso-Britannian MEP:pejä ensi kesällä, kunhan nyt vaan en ole sitten Suomessa jo kesälomaa viettämässä. Tai noh, tottapuhuakseni, on tuo kaavake jo täytetty. Minä kuitenkin asun ja opiskelen tässä maassa, ja siinä missä tulen varmasti äänestämään Skotlannin parlamenttivaaleissa, voin ihan hyvin äänestää europarlamenttiin henkilöä, joka uskoo sellaiseen Eurooppaan, johon minä oikeustieteenopiskelijana uskon.
Muuten Aberdeenissa kaikki menee hyvin, pitää vielä vähän availla noita kirjoja ja kertailla huomiseksi. Onneksi on perjantai. Totesin tänä aamuna herätessäni, ettei sillä oikeastaan ole väliä, onko maanantai vai torstaiaamu, jokainen arkiaamu on yhtä inhottava, mutta kummasti sitä herää tuossa Hillheadin opiskelija-asuntolakylä Yliopisto välillä Seaton parkissa.
Äänioikeus kunnalisvaaleissakin minulla toistaiseksi on, mutta se jäi tällä kertaa käyttämättä sen ikävän tosiasian takia, että olen aika tuhottoman kaukana Lontoon suurlähetystöstämme, joka oli kunnallisvaaleissa ainoa äänestyspaikka. Varsinkin, kun sinne ei muuta asiaa ollut. Mutta se EU-vaali äänioikeuslappunen pisti mietityttämään. Äänestääkö suosiolla Suomessa... kun saisin kuitenkin sielläkin äänestää.. vai sitten täällä? Anti-Eu:maassa, jossa ihmiset eivät ole oikein vieläkään käsittäneet, että Iso-Britannia on todella osa EU:ta... ollaan julkisoikeuden luennolla käsiteltyä muutamaa hauskaakin oikeustapausta siitä, miten kärpäsestä on tehty härkänen täällä, kun manner-Eurooppa ja tämä saari tekevät asiat ihan periaatteesta erilailla. Moni asia, mitä Suomessa kerrotaan Iso-Britanniasta EU:n vastarannankiiskenä, on totta. Monet katkerat tappiot täällä on kärsitty kun Westminsterin ylistetty parlamentaarinen suvereenisuus on kapevoitunut EU tason lainsäädännön takia, mutta toisaalta tervetuloa Eurooppaan Iso-Britannia. Eräs ystäväni tosiaan ilmoitti minulle, kun mesosin hänelle miten eräs henkilö oli pitänyt passia kädessäni ja miettinyt "But Finland isn't in the EU, right?", ettei kyse ole Suomesta ja siitä tosiasiasta että jäsenenä ollaan oltu vuodesta 1995 vaan siitä, etteivät britit 36 vuotta sen jälkeen, kun parlamentti sääti European Communitie Act:in http://en.wikipedia.org/wiki/European_Communities_Act eli asetuksen, jolla säädettiin että EU- (tai siihen aikaan Euroopan yhteisöllä) llä on väliä Westminsterissä kinastellaan lainsäädännöstä, tajua sitä että enään ei eletä imperialistisessa Iso-Britanniassa (anteeksi lauserakenne tuossa edellisessä lauseessa se on kamala) . Minusta on oikeastaan aika huvittavaa, että kolmekymmentä vuotta myöhemmin asiasta kinastellaan kun eurooppanuorena tuokin on aika selvää pässinlihaa. Tiedän kyllä, olen ollut yhteiskunnallisesti aktiivinen enkä oleta että kaikki olisivat, kunhan ajattelen ja kirjoitan.
Ajattelin kuitenkin, että ainakin vahvasti harkitsen äänestäväni Iso-Britannian MEP:pejä ensi kesällä, kunhan nyt vaan en ole sitten Suomessa jo kesälomaa viettämässä. Tai noh, tottapuhuakseni, on tuo kaavake jo täytetty. Minä kuitenkin asun ja opiskelen tässä maassa, ja siinä missä tulen varmasti äänestämään Skotlannin parlamenttivaaleissa, voin ihan hyvin äänestää europarlamenttiin henkilöä, joka uskoo sellaiseen Eurooppaan, johon minä oikeustieteenopiskelijana uskon.
Muuten Aberdeenissa kaikki menee hyvin, pitää vielä vähän availla noita kirjoja ja kertailla huomiseksi. Onneksi on perjantai. Totesin tänä aamuna herätessäni, ettei sillä oikeastaan ole väliä, onko maanantai vai torstaiaamu, jokainen arkiaamu on yhtä inhottava, mutta kummasti sitä herää tuossa Hillheadin opiskelija-asuntolakylä Yliopisto välillä Seaton parkissa.
Tunnisteet:
iso-britannia,
politiikka,
skotlanti,
yliopistolla
keskiviikko 5. marraskuuta 2008
Guy Fawkes ja Marraskuun viides... gunpowder plot and how it leaked
Tänään Aberdeenin pilviset taivaat täyttyivät ilotulituksilla. Olen tässä viimeiset viikot naureskellut, kun ihmiset harjoittelivat sitten ihan olan takaa tämän päiväisiä tulituksia varten. Näille kun yrittää selittää, että "joo Suomessa on sallittua 12h vuodessa ampua ilotulituksia.." Porukka vaan nauroi ja ihmetteli.
Guy Fawkes oli siis mies, joka oli osallisena 1600-luvulla tapahtuneessa katolisten salajuonessa murhata Englannin kuningas James I (of England IV of Scotland) ja siinä sivussa räjäyttää parlamentti tuolla Lontoossa. Olette ehkä kuulleet juonesta.. ainakin minä olin, Yleltä tuli sellainen tooosi hyvä draama joku aika sitten. Lisätietoja löytyy esim. bbc:n history-sivuilta jos kiinnostaa. Noh, mutta tämä katolisten nerokas juoni päästä eroon protestanttisesta kuninkaasta meni eräiden pikkuseikkojen kuten kostuneen räjähdysaineen ja parlamentin avauksen viivästymisen takia hieman vinoon ja vielä kun joku meni sitten kirjoittamaan kirjeen ja vuosi salaisuuden. Se ei paljoa auttanut asiaa. Ja asiaan osalliset miehet kohtasivat kukin omalla tavallaan oman loppunsa maanpetoksesta. Osa "kunniallisesti" kiinniottotilanteessa, osa tuomittiin kuolemaan erityisen raa'alla menetelmällä, jota käytettiin täällä siihen aikoihin.http://fi.wikipedia.org/wiki/Hirtetty,_revitty_ja_paloiteltu .. jaa--mitäs tuohon nyt sanoisi. Anyways.. kiva perinnehän se on, mutta tarina (ja huomisen sanomalehdet) kertoo että Lontoossa on vielä isommat bileet kun meillä täällä Aberdeenin pilvisissä maisemissa.
Muuten viimepäivät on mennyt lähinnä kaikkea muuta kuin koulujuttuja tehtäessä. Se sitten kostautui tänään, kun huomasin että oli keskiviikko ja armottoman päänsäryn iskiessä en voinut raahautua kirjastolle etsimään oikeustapauksia huomisen tutoriaaleihin. Nooh, pikkuvikoja, on mulla huomenna yksi vapaatunti.. mutta en vaan syö sitten lounasta, mutta kuka sitä lounasta muutenkaan syö.. ehehhehe... (minä) Mutta onneksi on viikonloppu taas ylihuomenna, ihanaa!
Viikonloppuna ei ole elokuviin menon lisäksi muuta ohjelmaa.. lähinnä ajattelin kuluttaa laitoksen kirjaston penkkejä (nimimerkillä lähetyvät välikokeet.. ehehehh) No mutta saa nähdä mitä viikonloppu tuo mukanaan. Mutta elämä täällä Aberdeenissa jatkuu omaa, mukavaa, rattoisaa menoaan. Ei ole mitään suuria mullistavia menoja tulossa.. jännittävimmät asiat liittyy yksiin kenkiin jotka mun on ihanpakkosaadaDorothyPerkinssiltä :P Mutta täällä on hyvä olla.
On kamalan jännää mun mielestä tulla Suomeen 17.12... mikä on.. hm.. kuuden viikon päästä. Mutta kiva tulla.. aaah. mä en syö mitään muuta kuin ruisleipää.. sellaista juureen tehtyä oikeeta ruisleipää :O
wheee.
PS. Nyt kaikki on niin intona kun Obama voitti. Ei sillä, etteikö olisi hyvä asia.. mutta kun ihmiset joskus on liian yksinkertaisia, eivät yhtään kato mitä hänkin lupasi. Mutta nyt vaan odottamaan sitä kuuluisaa muutosta ja mitä sieltä tulee.
lauantai 1. marraskuuta 2008
Halloween
Se on lauantaita taas päevee. Eilen oli halloween ja sitä tuli juhlittua lakanaan pukeutuneena pukusuunnitelma vaihtui toogasta kaverin enkelimääritelmän kautta pilveen. Kuvamateriaalia on, mutta ei julkaisukelpoista (Syytämme savukonetta!) Kuuden maissa eilen illalla painelin kaverille ben&jerrys hätävilkut päällä, kun meillä oli potentiaalinen vaara sydänsuruista. Onneksi kaverini sydän säästyi ja hänen haluamansa henkilö ilmaantui paikalle. Ja meidän ben&jerrys on hänen pakkasessaan odottamassa seuraavaa kertaa kun riski sydänsärystä ilmaantuu. Ben&Jerrys ei koskaan jätä kunhan investoit £4 siihen. Matka jatkui erinäisiin paikkoihin Aberdeenin keskustassa muutaman opiskelija-asunnon kautta. Oli kiva nähdä, minkälaisissa paikoissa vanhemmat opiskelijat asuu, käytiin yhden luona joka asuu ihan yksin ja sitten toisen, joka asuu yksityisessä opiskelija-asuntolassa muttavoiettä... näin ensimmäisen lautalattian täällä <3 tuli ihan ikea olo :D Onnistuin myös keskustelemaan yhden skotin kanssa koko illan ja poikaparka luuli koko ajan että minä olen Irlannista :D hämmentyi vähän kun en sitten tienny vastausta johonkin tosi tyypilliseen irlantikysymykseen ja minä hämmennyin miten ei tullut puhetta. Mutta kaveri oli unohtanut kertoa varmaan, ja nimikin hämää tietenkin. Eriasia varmaan olisi jos nimeni olisi Riikka Marjatta tai semmoista.
Aamulla heräsin pirteänä ja kiusasin uupuneita kämppiksiäni. Iltapäivällä painelin kirjastolle lukemaan ja juoksemaan oikeustapausten perässä.. siellä sitten vierähtikin mukavasti aikaa miettimällä milloinkas se nyt George hallitsikaan... kun vanhemmista law report-kirjoissa ne ajanjaksot oli ilmaistu hallitsijan vuosien mukaan eikä sitten tällä systeemillä... mitä yleensä käytetään.
Tajusin muuten juuri nyt, että ensimmäiseen välikokeeseen on alle kaksi viikkoa! Täällä ainakin oikeustieteilijöille järkätään ekana vuonna kesken periodin sellaiset harjoituskokeet, joissa kirjoitetaan esseet sitten jostain kysymyksestä ja stimuloidaan koetilannetta muutenkin. Joten diipadappadappaa... taitaa se merkitä sitä että... aika lentää... ja kohta on joulukin :) Ja olen back in the business taas joulukuussa Suomessa hetken aikaa. Kaipaan leipää! Salmiakkia! Sunnuntaihesaria (Vaikka ei tän maan sanomalehtiä voi oikein moittia :D mutta sunnuntaihesarissa on se oma juttu)
Aamulla heräsin pirteänä ja kiusasin uupuneita kämppiksiäni. Iltapäivällä painelin kirjastolle lukemaan ja juoksemaan oikeustapausten perässä.. siellä sitten vierähtikin mukavasti aikaa miettimällä milloinkas se nyt George hallitsikaan... kun vanhemmista law report-kirjoissa ne ajanjaksot oli ilmaistu hallitsijan vuosien mukaan eikä sitten tällä systeemillä... mitä yleensä käytetään.
Tajusin muuten juuri nyt, että ensimmäiseen välikokeeseen on alle kaksi viikkoa! Täällä ainakin oikeustieteilijöille järkätään ekana vuonna kesken periodin sellaiset harjoituskokeet, joissa kirjoitetaan esseet sitten jostain kysymyksestä ja stimuloidaan koetilannetta muutenkin. Joten diipadappadappaa... taitaa se merkitä sitä että... aika lentää... ja kohta on joulukin :) Ja olen back in the business taas joulukuussa Suomessa hetken aikaa. Kaipaan leipää! Salmiakkia! Sunnuntaihesaria (Vaikka ei tän maan sanomalehtiä voi oikein moittia :D mutta sunnuntaihesarissa on se oma juttu)
tiistai 28. lokakuuta 2008
Tiivistelmää kuluneesta viikosta
Syksy on ja sato korjattu.
Stonehaven, Skotlanti kukkulalta
Maalaismaisemaa Stonehavenissa, Skotlannissa
Stonehavenissa
Matkalla Stonehavenin Dunnottar linnalle
Pohjanmerta
Hämäläinen ja sisko matkalla yliopistolle (Joo se on sen kymmenen minuuttia se matka, oli mun vakkarikommentti, josta tuli sitten vitsi)
Marischal College, Aberdeen
Heipähei, vierähtänyt on taas hetki tästä viimekertaisesta päivityksestä. Tänne kuuluu hyvää, mitä nyt tänään tajusin miettiväni miltä tuntuisi olla terve, siis ei en ole kuolemassa eikä muuta, kokoajan vaan nenä vuotaa kun tarhalapsella ja keuhkot on vähintäänki äänihuulten kohdalla änkeemässä ulos. No, onneksi en kuulosta elefantilta niistäessäni kuten hämäläisvahvistus.
Vietin täällä Aberdeeniissa viisi mukavaa ja aurinkoista (ainakin omassa päässäni) päivää rakkaan siskoni ja hämäläisen kanssa. Lopputulos, shoppailua, rahankulutusta, strongbow-tuoppeja ja valokuvia (hämäläinen ei varmaan vieläkään ymmärrä miksi.. mutta sain lisänimen japanialainen) Mutta oli ihanaa saada näyttää osa tätä skotlannin elämääni hämäläiselle ja siskolle. Mikä parasta törmättiin ihan sattumalta yhdeen hyvään ystäväänikin täällä Aberdeenissa, eli siskolla on näköhavainto myös elämästäni täällä. Noh vieraani saapuivat torstaina lounasaikoihin ja ihan itse löysivät tiensä b&b paikkaansa ihan pääkadun vierellä. Minä hikoilin tutoriaalien kimpussa vielä neljään josta kaupungille. Torstaina oltiin Aberdeeniissa vaan käytiin syömässä ja istuttiin tuoppien äärellä tovi ja toinen. Oli ihan mahtavaa.
Perjantaiaamuna romuttui minun jaloakin jalompi suunnitelma mennä luennoille... löysin itseni Primarkin edestä aamukympiltä. Tiedossa muutamien kauppojen ja muutamien vaatekappaleiden sovittelua, tarttuihan sieltä itsellenikin yhtä sun toista mukaan mikä oli perin juurin mukavaa. Perjantaina käytiin myös tutustumassa tähän minun kampukseeni, ja satuttiin just kings collegelle ku säkkipillinsoittaja soitteli morsiusparin ulos kirkosta. Sää oli mitä mainioin ennustuksesta huolimatta. Todettiin skottien istuvan kun kanat orrella pubeissa. Näin ensimmäisen Iso-Britannian lipun Skotlannissa (vaikka sinivalkoisella lipulla liputetaan joka päivä) olon aikana. Yliopistolta käveltiin takaisin kaupunkiin rannan kautta, oli tuulista, mutta niin kamalan kaunista. Ja luulen, että hämäläinen ja siskokin tykkäsivät.
Lauantaipäivänä(kin) vietettiin Aberdeenissa, shoppahoppaillen ja etsiskellen kaikkia kummallisia paikkoja. Toin hämäläisen ja siskon tutustumaan omaan pikkukoloseeni, joka yllätyksekseni olikin kuulema heistäkin mukava. Juteltiin ja nähtiin mun hyperaktiiviset kämppiksetkin matkalla ulos juhlimaan kuten lauantai-iltana yleensä tehdään. Me todettiin, että Aberdeenissa ei kannata tilata taksia, vaan otettiin bussi. (anteeksi taksinkuljettaja joka soitti meille joku tunti myöhemmin et vieläkö ootellaan) Sunnuntaina töpöttelimme aamulla aamiaisen kautta bussiasemalle ja hypättiin bussiin joka vei meidät Stonehavenin kalastajakylään noin 40 min bussimatkan päähän Aberdeenista. Maisemat oli niin mielettömät ja sää oli (tuulesta huolimatta) mahtava. Stonehaven on ihan meren rannalla, ja siitä pienestä kalastajakylästä pääsee kävelemään merenrantaa pitkin kulkevaa kävelytietä/polkua pitkin sellaisellle upealle Dunnottar nimiselle linnanraunioille. Kuva paikasta on tossa yläpalkissa, mitä tykkäätte? Kuvat puhuu enemmän kun tuhat sanaa, mulla ei ole yksinekrtaisesti sanoja sille paikalle ja miten kaunis se oli. Nyt lopetan tämän minun matkasepustuksen ja kerron teille Invernessin matkasta myöhemmin... nukuttaa.. olen tehnyt kouluhommia koko illan ja huomenna taas luennoilla (As always) paluu arkeen voi olla rankkaa mutta nyt pitää ottaa vähän kiinni. Tässä kuvia tilanteista niinkuin minä ne näin.
Tunnisteet:
aberdeen,
arkielämää,
matkustaminen,
valokuvia,
yliopistolla
maanantai 20. lokakuuta 2008
maanantaita.
Viikonloppu oli ja meni. taas.. eipä tuossa kummempaa... yhdet juhlat ja sitten ilta yhden ystävän kanssa benjerrys+valkkari linjalla. Sunnuntai meni lukiessa ja kirjastossa rikosoikeuden tapauksien parissa vain huomatakseni, että tänään maanantaina tutoriaalissa olin tehnyt ehkä sekavimmat muistiinpanot ikinä, sen siitä saa kun yrittää yhdistää englannin ja suomen. Blah.
Tällä viikolla ohjelmassa on TAIJA JA KAITSU! Eli rakkahin sysseni saapuu tänne Aberdeeniin maisemiin torstaina puoliltapäivin kun minä jumitan koulussa neljään luentojen ja tutoriaalien merkeissä. On ihana saada näyttää Taijalle ja Kaitsulle pieni pala tätä omaa elämääni, kyseessä on siis rakas isosiskoni ja sitten hänen avomiehensä jotka "joooeimehalutaespanjaan" tulevat tänne... luulen että tähän ilmastoon päästyään olisivat mielummin menneet Espanjaan.. Noh, ohjelmassa linnoja ja päivänretkiä Aberdeenin ulkopuolelle..: Inverness.. Stonehaven jnejne.. ja ehkä myös hieman shoppailua. he ovat täällä viisi yötä että lähtevät sitten tiistaina Dublinin kautta Suomeen. Diipadappadadaa... Mutta mikäs täällä ollessa.
Tänään sain yhden maailmanparhaimman kohteliasuuden yhdeltä kiinalaiselta joka luuli (kiitos suomalaisen kämppiksensä) sanovan mulle että minä olen kaunis, mutta sanoikin, että minulla on hyvät tissit. Yritin siinä sitten parhaani olla nauramatta, mutta eihän siitä mitään tullut kun vieressä istuva kaverini (skotti) nauroi kaksinkerroin. Siinä sitten yritin selittää Diolle, että Ei Dio, tuo ei ole paras tapa aloittaa keskustelua suomalaisen naisen kanssa. Blah, toivottavasti ei raukka loukkaantunut. Muttajoo.. sen kämppis on 25vee ja naimisissa... ja kaikki mun parikymppiset kaverit rakastaa sitä ku timo on "cool guy" Se on hauska ja mukava, mutta.. :D hei c'moon...
Noh, kaveri ainaki nauroi vedet silmissä. meinasin jo kirjottaa Dion finnish-muistikirjaan rakkaita terveisiä Timolle ,mutta en sitten kirjoittanut... :D olisin pistänyt Dion sanomaan jotain kamalaa Timolle..mutta en :D
Sain myös sovittua pankkitilin avaamiseen tarvittavan haastattelun... kahden viikon päähän :D nooh, ei mulla nyt sen kummemmin aikaa olisi ollutkaan. Kun, Taija ja Kai on täällä ja sitten... se hemmetin rikosoikeuden essee joka pitää palauttaa kahden viikonpäästä... Jaaa... tänään kirjastosta en sitten saanutkaan haluamaani kirjaa... joten taitaa halloweenit jäädä väliin (NIIn VARMAAN :D) olen saanut jo kutsun yliopiston suurimpiin pippaloihin ja olen niiin menossa.
Hei, mutta koska olen viimeaikoina huomannut, että tätä blogia todellakin lukevat jotkut... onnekkaat:D (meinasin nimittäin jo lopettaa blogin pitämisen kun tuli semmonen olo että miks kun ei tätä kukaan lue) Onko teillä juttuaiheita? Voisin valokuvata täältä jotain mitä tahtoisitte nähdä?
Tällä viikolla ohjelmassa on TAIJA JA KAITSU! Eli rakkahin sysseni saapuu tänne Aberdeeniin maisemiin torstaina puoliltapäivin kun minä jumitan koulussa neljään luentojen ja tutoriaalien merkeissä. On ihana saada näyttää Taijalle ja Kaitsulle pieni pala tätä omaa elämääni, kyseessä on siis rakas isosiskoni ja sitten hänen avomiehensä jotka "joooeimehalutaespanjaan" tulevat tänne... luulen että tähän ilmastoon päästyään olisivat mielummin menneet Espanjaan.. Noh, ohjelmassa linnoja ja päivänretkiä Aberdeenin ulkopuolelle..: Inverness.. Stonehaven jnejne.. ja ehkä myös hieman shoppailua. he ovat täällä viisi yötä että lähtevät sitten tiistaina Dublinin kautta Suomeen. Diipadappadadaa... Mutta mikäs täällä ollessa.
Tänään sain yhden maailmanparhaimman kohteliasuuden yhdeltä kiinalaiselta joka luuli (kiitos suomalaisen kämppiksensä) sanovan mulle että minä olen kaunis, mutta sanoikin, että minulla on hyvät tissit. Yritin siinä sitten parhaani olla nauramatta, mutta eihän siitä mitään tullut kun vieressä istuva kaverini (skotti) nauroi kaksinkerroin. Siinä sitten yritin selittää Diolle, että Ei Dio, tuo ei ole paras tapa aloittaa keskustelua suomalaisen naisen kanssa. Blah, toivottavasti ei raukka loukkaantunut. Muttajoo.. sen kämppis on 25vee ja naimisissa... ja kaikki mun parikymppiset kaverit rakastaa sitä ku timo on "cool guy" Se on hauska ja mukava, mutta.. :D hei c'moon...
Noh, kaveri ainaki nauroi vedet silmissä. meinasin jo kirjottaa Dion finnish-muistikirjaan rakkaita terveisiä Timolle ,mutta en sitten kirjoittanut... :D olisin pistänyt Dion sanomaan jotain kamalaa Timolle..mutta en :D
Sain myös sovittua pankkitilin avaamiseen tarvittavan haastattelun... kahden viikon päähän :D nooh, ei mulla nyt sen kummemmin aikaa olisi ollutkaan. Kun, Taija ja Kai on täällä ja sitten... se hemmetin rikosoikeuden essee joka pitää palauttaa kahden viikonpäästä... Jaaa... tänään kirjastosta en sitten saanutkaan haluamaani kirjaa... joten taitaa halloweenit jäädä väliin (NIIn VARMAAN :D) olen saanut jo kutsun yliopiston suurimpiin pippaloihin ja olen niiin menossa.
Hei, mutta koska olen viimeaikoina huomannut, että tätä blogia todellakin lukevat jotkut... onnekkaat:D (meinasin nimittäin jo lopettaa blogin pitämisen kun tuli semmonen olo että miks kun ei tätä kukaan lue) Onko teillä juttuaiheita? Voisin valokuvata täältä jotain mitä tahtoisitte nähdä?
sunnuntai 12. lokakuuta 2008
sunnuntaihöpinää
Ei tullut sitten mentyä sinne ceilidh-tanssiin, vaan päädyin kaveriporukalla take away-kiinalaisen ääreen katsomaan maailman brittiläisintä leffaa, Austin Powerssin jotain versiota (ei voi enää muistaa mitä) Ja mistä tietää, että on ollut täällä jo hetken, kun itseasiassa elokuva ja sen tökerö huumori huvitti minua (minut hyvin tuntevat ihmiset tietää, etten ikikuunapäivänä alkaisi katsomaan tuollaista leffaa Suomessa) Unohdin eilen ladata ne kuvat kun kirjoittelin blogia ennen nukkumaan menoa. Tänään kuvailin yliopistolla kun lahjakkaana kilttinä yliopistolla oli riuhtomassa laitoksen kirjaston ulko-ovea yhdeltätoista, tunti heräämisen jälkeen kunnes tajusin että kirjastohan avautuu vasta yhdeltä. Lähdin sitten kaupunkiin ostamaan kosmetiikkaa (ja arvatkaa onnistuiko minun "ostan meikkivoiteen ja ruokaa" suunnitelmani) Noh, ruokaa ostin ja vähän muutakin (argh...) mutta tuli tarpeeseen jos näin totta puhutaan, niinku ripsiväri on hyvä vaihtaa välistä jnejne. Sitten tulin kotiin enkä saanut luettua paljon kukkakaaliakaan ollakseni rehellinen. Alkaa pikkuhiljaa ahdistamaan tuo public law:n tiiliskivikirja, ja se tosiasia että jenkkiproffan selityksestä on mulle hankala tehdä muistiinpanoja (ja niin on kuulema natiiveillekin, mutten oo ihan varma sanovatko ne sen vaan kohteliaisuudesta) no ei sillä, hänen aksentissa ei oo mitään vikaa, mutta... siis kun hän puhuu ja puhuu menee eteenpäin ku shinkasen luotijuna eikä loppua näy. Ja siihen tarvittaisiin läppäri. Mutta viideltä lähdin sitten tuonne kampukselle taas missä on kans opiskelija-asuntoloita. Tapasin Cn, Ln ja Bn siellä ja suunnitelmissa oli lähteä rannalle kävelee.. mutta päädyttiinki siihen että ku ei päästy tekee "hill rollingia" golfradalle (oli kiinni) jonka läpi oltas kävelty rannalle että mentiinki kiinalaiseen hakemaan ruokoo.. puhuttiin niin kovaa että ystävällinen pikkumummero anto meille prawn crackersseja ilmatteeks :D ilmeisesti "im sooo freaking hungry" puheemme tehosi. Sen jälkeen C:lle, jonka luona katsottiin Austin Powers-leffa... kaikessa friikkeydessään oikein viihdyttävä ja naurettiin ja puhuttiin ja naurettiin. nämä ihmiset on kyllä niiin huippua. L ja C on Englannista B skotlantilainen (joka ei syö haggista) Pidettiin valokuvaussessioita ja naurettiin koko ens viikon edestä. Tulin kotia kymmenen jälkeen ja luin huomisen rikoksen alueen läpi: onneks huomenna on vaan 3h koulua (yks rikoksen luento ja kaks tuntia ranskaa) Että ennätän lukea, ennen illan international societyn bileitä keskustassa :-) Nyt näitä kuvia sitten teille.
Tunnisteet:
aberdeen,
opiskelijaelämää,
sunnuntaina,
yliopistolla
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)