Hyvästely on ihan suoraan sanoen perseestä. (anteeksi kielenkäyttöni) en kestä en kestä en kestä en kestä. Ja silti seison ihan tyynenä ja sanon vaan et "this is so sad" Kaikella on aikansa ja kaikella on paikkansa, on aika elää ja aika kuolla pois. Mikään ei kestä ikuisesti, kaikki on täällä tilapäistä ja kieltämättä, mikään "mahtava" ei olisi "mahtavaa" jos ei tietäisi sen rajallisuutta. Elämässä kuitenkin on harvoja niitä asioita, jotka pysyvät ja ovat "mahtavia" Se, että joku asia
on hienoa, tarkoittaa myös sitä että siitä on pakko luopua joskus. Vaikka tekee kipeää.
Minä en ainakaan tunnusta olevani sentimentaalinen ihminen, olen hyvin tietoinen ajan rajallisuudesta ja tajunnut sen, että mitä ikinä elämä heittääkään eteen, ei sitä aikaa koskaan ole tarpeeksi. Mutta silti.
Vaikka tietää, että ei ne asiat jotka jäivät tekemättä. Ei ne sanat, jotka jäivät sanomatta. Vaan ne ihmiset jotka kohdattiin, ne sanat jotka vaihdettiin. Ne kaikista merkityksellisemmät ihmiset, joita olen kohdannut, vaikkakin vain hetken, jättävät kyllä jälkensä. Ja tänään on sanottava vielä hyvästi sellaiselle ihmiselle, joka opetti ja antoi paljon enemmän kun koskaan voi ajatella.
Ja lento lähtee 7h kuluttua, siinä ajassa pitäisi ennättää tehdä vielä asioita. Mutta kun sanoja ei ole.
:(
keskiviikko 17. joulukuuta 2008
lauantai 13. joulukuuta 2008
Kulttuurieroja ja yhteneväisyyksiä
Joulunalusaika on aina yhtä kummallista. Joululaulut raikaa täällä ihan siinä missä Suomessakin, tosin (muovinen) joulukuusi on löytänyt tiensä asuntoihin ja jopa meidän opiskelijakampuksemme asuntoihin. Ystäväni asunnossa on sellainen pieni pöytäkuusi, ja tytöt olivat sitten tähden puuttuessa päättäneet käyttää Justin Timberlaken-pärstää tähden korvikkeena. Toivon kovasti, että tänä vuonna joulunviettopaikassani olisi joulukuusi. Vaikka en ole jouluihmisiä sen kummemmin, mutta muistan lapsuuden matkat mummolan vanhalle tontille siskon ja isän kanssa hakemaan (laillista) kuusta. Odotan joulusta ruisleipää (tai Suomesta yleensäkin, tai mitään muuta leipää vaan joka ei ole pullamössöä tai sitten sitä real-moniviljaa) imellettyä perunalaatikkoa ja juustotarjotinta. Tahtoisin, että voin joulupäivänä herätä hymyillen ja toivon, että kaksi jouluseurueeseen kuuluvaa pikkuihmistä tykkäävät lahjastani (Olipa kerran elämä DVD! Ihmisbiologiaa pikkulapsille!!) ja noh, se kolmas ei vielä mitään ymmärrä. Toivon, että saan luettua ja näen rakkaita ihmisiä. Toivon, että saan sanottua jotain jollekulle, jonka todella haluan ymmärtävän.
Ulkosuomalaisena alkaa kuulema kuuntelemaan ihan kummaa musiikkia, R-A-K-A-S kuulostaa ihan eriltä, ja eräs suomalainen tuttuni kertoi alkaneensa kuunnella Nightwishiä. Minäkin tunnustan, joululauluja ja joululauluista vielä Sylvian joululaulua. Joka on semmoinen laulu, jota tulen varmasti kuuntelemaan vuosikymmenien päästä ihan uudella korvalla nyt, missä sitten ikinä olenkin. Mutta rakkaat ystäväni, lyökää minua jos löydätte yhtäkään kappaletta Frederikiä tai Kaija Koon tinakenkätyttöä MP3:sesta (Ja joo, te saatte kyllä kuunnella Kaija Koota vaikka hamaan hautaan asti, mutta jotka tuntee mut tietää, että minä en)
Tämä viikko on mennyt keskiviikkoisen Edinburghin vierailun merkeissä ja eilispäivänä oli meidän kampuksen joulujuhla, eli asuntola-kampuksen baari oli muuttunut “yökerhoksi” kun liikuntahalliin oli laiteltu DJ ja ilmapalloja. Tuli ihan semmoinen olo, että olisin ollut diskossa yläasteella, paitsi että oli paljon railakkaampi meininki. Mukavaa oli kämppisten ja sekalaisten kavereideni kanssa. Amerikkalaisemme lähtee viikon päästä kohti kotiaan rapakon taakse, yritetään nyt viimeiset päivät näyttää parasta Skotlantia hänelle. Tappelin yhden sveitsiläisen kanssa sen vaaleansinisestä lippiksestä, suomalaiset taas vetäisivät siitäkin jotain kaksimielistä. Täällä on ollut nyt syksyn kolme vaihto-oppilasta Helsingistä, ja heidät tavattuaan (vaikka ovat tosi laidback ja puheliaita miehiä) olen ihan oikeasti alkanut epäilemään suomalaista huumoria ja päätynyt siihen lopputulokseen, että minulla on joku geenihäiriö sen suhteen.
Puhuttiin muuten tänään ranskalaisen kanssa siitä, miten hänen mielestään ei ole kamalan hyvä, että hän hengailee paljon ranskalaisten kanssatovereidensa kanssa. Mutta samassa hengenvedossa hän ylisti ranskalaisen huumoritajun ironisuuden taivaisiin, totesi, että ranskaa taitavat belgialaisetkaan, eivät heitä ymmärrä. Hän on parikymppinen ranskalaisnuori, jonka elämään kuuluu bileet, miehet ja alkoholi. Hirveän suuri mielenkiinto uusia asioita kohtaan, tahtoo asua isona New Yorkissa ja työskennellä kvtehtävissä. Saattaa kuulostaa naiivilta, ja niinhan hän joskus onkin, mutta samalla hyvin hyvin herttainen lapsenuskoinen nuori nainen. Ranskattaremme englanti kehittyy päivä päivältä, mutta vielä on pitkä matka työtehtäviin kansainvälisissä juristifirmoissa neuvotellen sopimuksia vaikka jenkin kanssa. Minä sitten totesin siihen, että ihan tuota “klikkiytymistä” osataan kaikkialla. Erityisesti täällä tapaamissani jenkeissä naurattaa se, miten he ovat toisilleen kun lapsuudenystävät vaikka toinen asuisi Floridassa ja toinen Minnesotassa. Mutta kai sillä on jotain tekemistä sen maagisen passin kanssa, mutta minun täytyy kyllä tunnustaa, että en minä sen kummempia viboja saa suomalaisten kanssa puhumisesta. Tottakai on ihanaa joskus päästä puhumaan suomea ja yhden ranskan kurssin suomalaisen kanssa puhumaan “secret language”:a, mutta en minä yhdenkään tapaamani suomalaisen kanssa mitenkään sydämistynyt ole. Yksi paikallinen kaveri totesi mulle, kun puhuttiin mitä suomalainen x ajattelisi asiasta, että “sinunhan se pitäisi tietää kun olet Suomesta” No minä siihen sitten, etten todellakaan, mitä sillä nyt passilla on tekemistä yhtään minkään kanssa. Ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. En suostu alistumaan siihen "yhtä samaa perhettä" -ajattelumaailmaan mitä kansalaisuuteen tulee, en tehnyt sitä Suomessa enkä nyt ala kyllä tekemään sitä täälläkään. Ei toimi ulkomailla se.
Edessä on joululoma suomiloma lukuloma. Paluu sumuiselle saarelle (ja tänään erityisen pilviselle ja tuuliselle ja sateiselle) tapahtuu tuossa tammikuun toisella viikolla uuteen periodiin uusiin seikkailuihin. Nokka pystyyn ja kohti purjeet kohti tuulia! Ainakin Helsingin tuulia hetkeksi.
Ulkosuomalaisena alkaa kuulema kuuntelemaan ihan kummaa musiikkia, R-A-K-A-S kuulostaa ihan eriltä, ja eräs suomalainen tuttuni kertoi alkaneensa kuunnella Nightwishiä. Minäkin tunnustan, joululauluja ja joululauluista vielä Sylvian joululaulua. Joka on semmoinen laulu, jota tulen varmasti kuuntelemaan vuosikymmenien päästä ihan uudella korvalla nyt, missä sitten ikinä olenkin. Mutta rakkaat ystäväni, lyökää minua jos löydätte yhtäkään kappaletta Frederikiä tai Kaija Koon tinakenkätyttöä MP3:sesta (Ja joo, te saatte kyllä kuunnella Kaija Koota vaikka hamaan hautaan asti, mutta jotka tuntee mut tietää, että minä en)
Tämä viikko on mennyt keskiviikkoisen Edinburghin vierailun merkeissä ja eilispäivänä oli meidän kampuksen joulujuhla, eli asuntola-kampuksen baari oli muuttunut “yökerhoksi” kun liikuntahalliin oli laiteltu DJ ja ilmapalloja. Tuli ihan semmoinen olo, että olisin ollut diskossa yläasteella, paitsi että oli paljon railakkaampi meininki. Mukavaa oli kämppisten ja sekalaisten kavereideni kanssa. Amerikkalaisemme lähtee viikon päästä kohti kotiaan rapakon taakse, yritetään nyt viimeiset päivät näyttää parasta Skotlantia hänelle. Tappelin yhden sveitsiläisen kanssa sen vaaleansinisestä lippiksestä, suomalaiset taas vetäisivät siitäkin jotain kaksimielistä. Täällä on ollut nyt syksyn kolme vaihto-oppilasta Helsingistä, ja heidät tavattuaan (vaikka ovat tosi laidback ja puheliaita miehiä) olen ihan oikeasti alkanut epäilemään suomalaista huumoria ja päätynyt siihen lopputulokseen, että minulla on joku geenihäiriö sen suhteen.
Puhuttiin muuten tänään ranskalaisen kanssa siitä, miten hänen mielestään ei ole kamalan hyvä, että hän hengailee paljon ranskalaisten kanssatovereidensa kanssa. Mutta samassa hengenvedossa hän ylisti ranskalaisen huumoritajun ironisuuden taivaisiin, totesi, että ranskaa taitavat belgialaisetkaan, eivät heitä ymmärrä. Hän on parikymppinen ranskalaisnuori, jonka elämään kuuluu bileet, miehet ja alkoholi. Hirveän suuri mielenkiinto uusia asioita kohtaan, tahtoo asua isona New Yorkissa ja työskennellä kvtehtävissä. Saattaa kuulostaa naiivilta, ja niinhan hän joskus onkin, mutta samalla hyvin hyvin herttainen lapsenuskoinen nuori nainen. Ranskattaremme englanti kehittyy päivä päivältä, mutta vielä on pitkä matka työtehtäviin kansainvälisissä juristifirmoissa neuvotellen sopimuksia vaikka jenkin kanssa. Minä sitten totesin siihen, että ihan tuota “klikkiytymistä” osataan kaikkialla. Erityisesti täällä tapaamissani jenkeissä naurattaa se, miten he ovat toisilleen kun lapsuudenystävät vaikka toinen asuisi Floridassa ja toinen Minnesotassa. Mutta kai sillä on jotain tekemistä sen maagisen passin kanssa, mutta minun täytyy kyllä tunnustaa, että en minä sen kummempia viboja saa suomalaisten kanssa puhumisesta. Tottakai on ihanaa joskus päästä puhumaan suomea ja yhden ranskan kurssin suomalaisen kanssa puhumaan “secret language”:a, mutta en minä yhdenkään tapaamani suomalaisen kanssa mitenkään sydämistynyt ole. Yksi paikallinen kaveri totesi mulle, kun puhuttiin mitä suomalainen x ajattelisi asiasta, että “sinunhan se pitäisi tietää kun olet Suomesta” No minä siihen sitten, etten todellakaan, mitä sillä nyt passilla on tekemistä yhtään minkään kanssa. Ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. En suostu alistumaan siihen "yhtä samaa perhettä" -ajattelumaailmaan mitä kansalaisuuteen tulee, en tehnyt sitä Suomessa enkä nyt ala kyllä tekemään sitä täälläkään. Ei toimi ulkomailla se.
Edessä on joululoma suomiloma lukuloma. Paluu sumuiselle saarelle (ja tänään erityisen pilviselle ja tuuliselle ja sateiselle) tapahtuu tuossa tammikuun toisella viikolla uuteen periodiin uusiin seikkailuihin. Nokka pystyyn ja kohti purjeet kohti tuulia! Ainakin Helsingin tuulia hetkeksi.
Tunnisteet:
kulttuurieroja,
skotlanti,
suomen kieli,
suomi
lauantai 6. joulukuuta 2008
Suomi ja ulkosuomalainen
Näin joulukuun 6.päivänä sallittakoon minullekin tälläinen hetkellinen sentimentaalisuuden mielenhäiriö ja kirjoittakaamme jotain tuosta Pohjolan maasta Suomesta
Ulkomailla ollessa Suomi näyttää erilaiselta, muistan Japanissa ikävöineeni en niinkään kotikaupunkia tai muuta konkreettista, vaan niitä arvoja, joita pohjoinen yhteyskuntamme minulle opetti. Ikävöin Japanissa ollessani itsenäisyyttä, keskusteluja äitini kanssa, ikävöin uutistarjontaa ja ikävöin sitä tasa-arvoa ja kaikkea niitä kliseitä mitä Suomesta sanotaan. Täällä ollessa, olen vähän niin kuin kotona mutta en kuitenkaan. Mutta toisaalta, vaikka minä pyörisin alas Simonkatua tai viuhahtaisin Kuopion kaupungintalon kulmilla, en silti olisi kotona. Se on suhteellista. Olen Suomesta, mutta asun ja opiskelen täällä. Minulla on Suomen passi, joka on kieltämättä varmaan arvokkain paperivihkonen, joka minulla on. Tai siis, maailmassa on niin monia tuhansia satoja tuhansia ihmisiä, joita ei koskaan ole olemassa virallisesti.
Olen oppinut arvostamaan niitä muutamia ihmetyksenaiheita, jotka minussa on hyvin suomalaista, tai sitten äitini opettamaa. Olen suuri ihmetyksen aihe ystävälleni, joka on kiitos minun saanut ihan vinksahtaneen kuvan suomalaisista naisista. Mutta jaksan väittää, vaikka naisen euro on sen 80snt on Suomi varmasti yksi tasa-arvoisimmista yhteiskunnista koko maailmassa. Hieman kyllä ärsyttää, kun tämä mieskromosomit luojan lykkynä saanut ystäväni, aina vitsailee feminismistäni, vaikkei se sitä ole. Niille, jotka eivät minua tunne valotettakoon, että minä olen yksi niistä vastarannan kiiskistä vahvoine mielipiteineen, olen ainakin omasta mielestäni taitava keskustelija ja ajattelen joskus aivan liikaa ja puhun senkin edestä. Minulle ei koskaan sanottu, että en ole voinut tehdä asiaa X kun satun nyt olemaan tyttö. Tämä ko.ystäväni ei millään meinaa ymmärtää ajattelumaailmaani, kun en ole tottunut ovien aukaisemiseen. Tai no, ei se yleensä tuntemattomien miesten kohdalla ole ongelma, mutta hänen kohdallaan on. Kun tiedän, että hänelle on kummallista mennä ennen minua. Ja minulle on joskus kummallista mennä ennen häntä. Mitenkäs päin siinä sitten seisoo. Mutta toisaalta, täällä monet pojat ja miehet on ihan kasvatettu tuohon, ja ulkomailla sitä kunnioitat sitä toista kultturia. Arvostan sitä että meillä on Nainen presidenttinä (huolimatta puoluetaustastaan) minulle se on hienoa.
Arvostan myös sitä, että koulujärjestelmä (ja olen hyvin tietoinen myös niistä huonoista puolistakin) antaa jokaiselle periaatteessa ainakin tasa-arvoiset mahdollisuudet kehittyä. Tottakai on niitä, jotka ovat järjestelemän uhreja. Mutta jos vertaan Japaniin tai muihin maihin (mistä nyt ei tietenkään ole omakohtaista kokemusta koulunkäynnistä) on ollut ilo saada käydä peruskouluni siellä. Minä 12,5 vuoden yleissivistävän kouluni aikana kohtasin niin huonoja opettajia, surullisia ihmiskohtaloita joista osa päättyi huonosti, osa hyvin. Koin järjestelmän voimattomuuden. Mutta kohtasin myös valtavan inspiroivia opettajia, heitä jotka oikeasti välittivät. Oppitunteja, joiden arvon olen ymmärtänyt vasta myöhemmin.
Tottakai on asioita, joita tahtoisin kriittisellä tavalla käsitellä. Mutta näin kerran vuodessa, joulukuun kuudentena päivänä, ehkä on parempi olla hiljaa ja muistaa niitä ihmisiä, jotka minullekin mahdollistivat reppuun muutakin kuin leipää ja piimää (mukaanlukien isä ja äiti :)) Ja katsokaa tarkkaan sitä yhtä ainoaa mannerheim-ristin ritaria, joka sinne linnaan vielä juhlat avaamaan pääsee.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja itsensä suomalaistuneeksi tunteville.
PS. Vuosi sitten painoin päähäni valkolakin ja päätin tuon aikaisemmin ylistämäni koulutien. Katsoo kulunutta vuotta ja niin, aika paljon ehti tapahtua. Ei voi muuta sanoa, mutta päivääkään en ole katunut ja vuosimuistelmat tulee sitten lähempänä vuodenvaihdetta.
Ulkomailla ollessa Suomi näyttää erilaiselta, muistan Japanissa ikävöineeni en niinkään kotikaupunkia tai muuta konkreettista, vaan niitä arvoja, joita pohjoinen yhteyskuntamme minulle opetti. Ikävöin Japanissa ollessani itsenäisyyttä, keskusteluja äitini kanssa, ikävöin uutistarjontaa ja ikävöin sitä tasa-arvoa ja kaikkea niitä kliseitä mitä Suomesta sanotaan. Täällä ollessa, olen vähän niin kuin kotona mutta en kuitenkaan. Mutta toisaalta, vaikka minä pyörisin alas Simonkatua tai viuhahtaisin Kuopion kaupungintalon kulmilla, en silti olisi kotona. Se on suhteellista. Olen Suomesta, mutta asun ja opiskelen täällä. Minulla on Suomen passi, joka on kieltämättä varmaan arvokkain paperivihkonen, joka minulla on. Tai siis, maailmassa on niin monia tuhansia satoja tuhansia ihmisiä, joita ei koskaan ole olemassa virallisesti.
Olen oppinut arvostamaan niitä muutamia ihmetyksenaiheita, jotka minussa on hyvin suomalaista, tai sitten äitini opettamaa. Olen suuri ihmetyksen aihe ystävälleni, joka on kiitos minun saanut ihan vinksahtaneen kuvan suomalaisista naisista. Mutta jaksan väittää, vaikka naisen euro on sen 80snt on Suomi varmasti yksi tasa-arvoisimmista yhteiskunnista koko maailmassa. Hieman kyllä ärsyttää, kun tämä mieskromosomit luojan lykkynä saanut ystäväni, aina vitsailee feminismistäni, vaikkei se sitä ole. Niille, jotka eivät minua tunne valotettakoon, että minä olen yksi niistä vastarannan kiiskistä vahvoine mielipiteineen, olen ainakin omasta mielestäni taitava keskustelija ja ajattelen joskus aivan liikaa ja puhun senkin edestä. Minulle ei koskaan sanottu, että en ole voinut tehdä asiaa X kun satun nyt olemaan tyttö. Tämä ko.ystäväni ei millään meinaa ymmärtää ajattelumaailmaani, kun en ole tottunut ovien aukaisemiseen. Tai no, ei se yleensä tuntemattomien miesten kohdalla ole ongelma, mutta hänen kohdallaan on. Kun tiedän, että hänelle on kummallista mennä ennen minua. Ja minulle on joskus kummallista mennä ennen häntä. Mitenkäs päin siinä sitten seisoo. Mutta toisaalta, täällä monet pojat ja miehet on ihan kasvatettu tuohon, ja ulkomailla sitä kunnioitat sitä toista kultturia. Arvostan sitä että meillä on Nainen presidenttinä (huolimatta puoluetaustastaan) minulle se on hienoa.
Arvostan myös sitä, että koulujärjestelmä (ja olen hyvin tietoinen myös niistä huonoista puolistakin) antaa jokaiselle periaatteessa ainakin tasa-arvoiset mahdollisuudet kehittyä. Tottakai on niitä, jotka ovat järjestelemän uhreja. Mutta jos vertaan Japaniin tai muihin maihin (mistä nyt ei tietenkään ole omakohtaista kokemusta koulunkäynnistä) on ollut ilo saada käydä peruskouluni siellä. Minä 12,5 vuoden yleissivistävän kouluni aikana kohtasin niin huonoja opettajia, surullisia ihmiskohtaloita joista osa päättyi huonosti, osa hyvin. Koin järjestelmän voimattomuuden. Mutta kohtasin myös valtavan inspiroivia opettajia, heitä jotka oikeasti välittivät. Oppitunteja, joiden arvon olen ymmärtänyt vasta myöhemmin.
Tottakai on asioita, joita tahtoisin kriittisellä tavalla käsitellä. Mutta näin kerran vuodessa, joulukuun kuudentena päivänä, ehkä on parempi olla hiljaa ja muistaa niitä ihmisiä, jotka minullekin mahdollistivat reppuun muutakin kuin leipää ja piimää (mukaanlukien isä ja äiti :)) Ja katsokaa tarkkaan sitä yhtä ainoaa mannerheim-ristin ritaria, joka sinne linnaan vielä juhlat avaamaan pääsee.
Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja itsensä suomalaistuneeksi tunteville.
PS. Vuosi sitten painoin päähäni valkolakin ja päätin tuon aikaisemmin ylistämäni koulutien. Katsoo kulunutta vuotta ja niin, aika paljon ehti tapahtua. Ei voi muuta sanoa, mutta päivääkään en ole katunut ja vuosimuistelmat tulee sitten lähempänä vuodenvaihdetta.
Tunnisteet:
kansainvälisyys,
skotlanti,
suomen kieli,
suomi,
yliopistolla
Meemi
No eihän siitä huomisesta tullut mittään, tässä nyt on tämä meemi Kulttuureja sekoitellen blogin Susalta, ensimmäinen laatuaan :) Kiitos. Oli ihan hauska miettiä.
a single word.
1. Where is your cell phone? Floor
2. Where is your significant other? Nowhere
3. Your hair colour? Brown
4. Your mother? Strong
5. Your father? Stubborn
6. Your favorite thing? Computer
7. Your dream last night? Someone
8. Your dream/goal? Happiness
9. The room you’re in? mine
1. Your fear? losing
12. Where do you want to be in 6 years? Europe
13. Where were you last night? Pub
14. What you’re not? sweet
15. One of your wish-list items? camera
16. Where you grew up? Finland
17. The last thing you did? drank
18. What are you wearing? pyjamas
19. Your TV? what?
20. Your pet? no
21. Your computer? Room
22. Your mood? happy
23. Missing someone? yes
24. Your car?
25. Something you’re not wearing? hoody
26. Favorite store? Supermarket ;D
27. Your summer? Nice
28. Love someone? Yes
29. Your favorite color? Green
30. When is the last time you laughed? Today
31. Last time you cried? Wednesday
The other part of the challenge is to nominate five people to take up the challenge on their own blogs.
Valitettavasti nyt jää tuo nimeäminen.. tai voinhan haastaa Aven! Jonka blogia en edes osaa tähän linkittää. Anteeksi.
a single word.
1. Where is your cell phone? Floor
2. Where is your significant other? Nowhere
3. Your hair colour? Brown
4. Your mother? Strong
5. Your father? Stubborn
6. Your favorite thing? Computer
7. Your dream last night? Someone
8. Your dream/goal? Happiness
9. The room you’re in? mine
1. Your fear? losing
12. Where do you want to be in 6 years? Europe
13. Where were you last night? Pub
14. What you’re not? sweet
15. One of your wish-list items? camera
16. Where you grew up? Finland
17. The last thing you did? drank
18. What are you wearing? pyjamas
19. Your TV? what?
20. Your pet? no
21. Your computer? Room
22. Your mood? happy
23. Missing someone? yes
24. Your car?
25. Something you’re not wearing? hoody
26. Favorite store? Supermarket ;D
27. Your summer? Nice
28. Love someone? Yes
29. Your favorite color? Green
30. When is the last time you laughed? Today
31. Last time you cried? Wednesday
The other part of the challenge is to nominate five people to take up the challenge on their own blogs.
Valitettavasti nyt jää tuo nimeäminen.. tai voinhan haastaa Aven! Jonka blogia en edes osaa tähän linkittää. Anteeksi.
maanantai 1. joulukuuta 2008
Lähitulevaisuuden suunnitelmia ja joulukuuta
Hoplaa Joulukuuta ja joulutunnelmaa. En tunnusta olevani jouluihminen. Ollaan kämppäkavereiden kanssa meuhkattu (tai he ovat meuhkanneet) joulusta jo kuukauden verran, lähinnä siitä kuin Jessicalla on jäljellä tässä maassa vaivaiset kolmisen viikkoa ja sen jälkeen hän lähtee takaisin tuonne lätäkön taakse. Harmitus sentään, mutta kaikki hyvä loppuu aikanaan.
Niin joulu ja minun sekalaiset suunnitelmani. Täytyy tunnustaa, että olen joka vuosi aika tyytyväinen siitä, että joulu on sitten ohi kun se loppuu. Ja se on myös hyvä, että se on vain kerran vuodessa. Tänä vuonna joulu vierähtää ilmeisesti siskon avomiehen siskon perheen kanssa (sisko ja hänen avomiehensä messissä totta kai) Ja niin, joululahjojakaan en ole vielä investoinut. Odottelen tuota neljännettä päivää kun eräs kansaneläkelaitoksen nimeä totteleva instituutio muistaa opiskelijoita.
Joululahjaostoksille olisi tarkoitus suunnata nyt tulevana lauantaina med C ja C:n poikaystävä J sekä sitten sinkkuystäväiseni B. Ensi vuonna meillä on suunnitelmissa vuokrata asunto C:n ja B:n kanssa. B on tältä puolen rajaa ja C tuolta puolen rajaa eli Englannista. J pyörii remmissä seurustellessaan C:n kanssa ja eihän siinä, mukava poika kun mikä. Opettaa mulle “Skottia” eli paikallisia sanahirviöitä. Luuli varmaan pari viikkoa, että olin kotoisin jostain Skotlannin saarilta. Sanoi tänään ettei uskoisi, että olen 20v. Olen kuulemma ihan liian hauska 20vuotiaaksi. En tiedä sitten oliko kohteliaisuus. Mutta takaisin niihin jouluostoksiin… ensi viikolla keskiviikkona on ainejärjestön järjestämä vuosittainen matka Edinburghiin Court of Sessioniin, jolle minäkin osallistun. Court of session on Skotlannin korkein oikeus ja siellä pääsemme kurssikavereiden kanssa tutustumaan vähän kulisseihin ja seuraamaan parin jutun käsittelyäkin. Kiinnostavaa.. kerron sitten millaista oli kun sieltä takaisin ennätän. Kovasti lupailivat vielä shoppailuaikaakin joululahjoihin, mutta tiedä sitten. Mietin vielä, suuntaisinko international societyn shoppausmatkalle Edinburghiin ensi viikon lauantaina yhden saksalaisen kaverin kanssa. Siellä on isot joulumarkkinat kuulemma ja samalla pääsisi käymään myös Edinbughin linnassa, joka on kuulemma upea. Mutta mietin vielä jääväni Aberdeeniin ja ehkä teen jotain kavereiden kanssa. Tiedä sitten…
Joululomasta on tulossa suuri fiasko :D Jos näin ihan rehellisiä ollaan. Pahoitteluni näin blogituksen välityksellä että aikaa eikä rahaa eikä tahtoakaan ole nähdä kaikkia niitä ihmisiä, joita olisi mukava tavata. Yksinkertaiseksi siksi, että Suomi on siihen liian iso. VR:n politiikka pepusta (nimimerkillä lentelen) Ja perheeni on täynnä tosi jääräpäisiä ihmisiä. Vierailuni Suomeen keskittyy tiettyjen seikkojen takia pääasiassa pääkaupunkiseudulle. Joulunpyhät sisarella hämeessä. Ja eräässä itä-Suomen kaupungissa vietän muutaman päivän ennen joulua tapaamassa äitiä, joka ei asu siellä (älkää kysykö :D) vaan paikassa X ja niin. Mutta jos hyvässä lykyssä pääsisi sukuloimaankin päiväksi, Itä-Suomessa kun ollaan. Mutten anteeksi ja nähdään pääsiäislomalla tai viimeistään kesällä.
Kello on oikeastaan aika lailla tuhottoman paljon jo. En vaan saa nukuttua, jostain syystä. Täytyy yrittää kun sitten huomisen jalo suunnitelma kerrata romuttuu kunnolla. Onneksi myöhäinen herätys. Maanantait ovat lempipäiviäni, 11am alkava rikosoikeudenluento ja kaksi tuntia ranskaa ja päivä pulkassa. Tiistaina tosin on yksityisoikeuden harjoituskoe… .. Vielä tämän viikon rutistus ja perjantaina palkitsen itseni tietyillä kengillä tietystä kaupasta… ja pah… veronpalautukset on keksitty käytettäväksi. Mutta ihan löysäilemään ei auta heittäytyä… kokeet kun edelleen alkavat joululoman jälkeen. Mutta nyt läppärin akun loppuessa.
Huomenna sellainen blogijuttu mene jonka sain Susalta. Kaikkea sitä oppii, myös blogituksesta. Kuinkas moni teistä tietää, mikä meme on.. minäpä tiedän.. kiitos haasteen antajan.
Niin joulu ja minun sekalaiset suunnitelmani. Täytyy tunnustaa, että olen joka vuosi aika tyytyväinen siitä, että joulu on sitten ohi kun se loppuu. Ja se on myös hyvä, että se on vain kerran vuodessa. Tänä vuonna joulu vierähtää ilmeisesti siskon avomiehen siskon perheen kanssa (sisko ja hänen avomiehensä messissä totta kai) Ja niin, joululahjojakaan en ole vielä investoinut. Odottelen tuota neljännettä päivää kun eräs kansaneläkelaitoksen nimeä totteleva instituutio muistaa opiskelijoita.
Joululahjaostoksille olisi tarkoitus suunnata nyt tulevana lauantaina med C ja C:n poikaystävä J sekä sitten sinkkuystäväiseni B. Ensi vuonna meillä on suunnitelmissa vuokrata asunto C:n ja B:n kanssa. B on tältä puolen rajaa ja C tuolta puolen rajaa eli Englannista. J pyörii remmissä seurustellessaan C:n kanssa ja eihän siinä, mukava poika kun mikä. Opettaa mulle “Skottia” eli paikallisia sanahirviöitä. Luuli varmaan pari viikkoa, että olin kotoisin jostain Skotlannin saarilta. Sanoi tänään ettei uskoisi, että olen 20v. Olen kuulemma ihan liian hauska 20vuotiaaksi. En tiedä sitten oliko kohteliaisuus. Mutta takaisin niihin jouluostoksiin… ensi viikolla keskiviikkona on ainejärjestön järjestämä vuosittainen matka Edinburghiin Court of Sessioniin, jolle minäkin osallistun. Court of session on Skotlannin korkein oikeus ja siellä pääsemme kurssikavereiden kanssa tutustumaan vähän kulisseihin ja seuraamaan parin jutun käsittelyäkin. Kiinnostavaa.. kerron sitten millaista oli kun sieltä takaisin ennätän. Kovasti lupailivat vielä shoppailuaikaakin joululahjoihin, mutta tiedä sitten. Mietin vielä, suuntaisinko international societyn shoppausmatkalle Edinburghiin ensi viikon lauantaina yhden saksalaisen kaverin kanssa. Siellä on isot joulumarkkinat kuulemma ja samalla pääsisi käymään myös Edinbughin linnassa, joka on kuulemma upea. Mutta mietin vielä jääväni Aberdeeniin ja ehkä teen jotain kavereiden kanssa. Tiedä sitten…
Joululomasta on tulossa suuri fiasko :D Jos näin ihan rehellisiä ollaan. Pahoitteluni näin blogituksen välityksellä että aikaa eikä rahaa eikä tahtoakaan ole nähdä kaikkia niitä ihmisiä, joita olisi mukava tavata. Yksinkertaiseksi siksi, että Suomi on siihen liian iso. VR:n politiikka pepusta (nimimerkillä lentelen) Ja perheeni on täynnä tosi jääräpäisiä ihmisiä. Vierailuni Suomeen keskittyy tiettyjen seikkojen takia pääasiassa pääkaupunkiseudulle. Joulunpyhät sisarella hämeessä. Ja eräässä itä-Suomen kaupungissa vietän muutaman päivän ennen joulua tapaamassa äitiä, joka ei asu siellä (älkää kysykö :D) vaan paikassa X ja niin. Mutta jos hyvässä lykyssä pääsisi sukuloimaankin päiväksi, Itä-Suomessa kun ollaan. Mutten anteeksi ja nähdään pääsiäislomalla tai viimeistään kesällä.
Kello on oikeastaan aika lailla tuhottoman paljon jo. En vaan saa nukuttua, jostain syystä. Täytyy yrittää kun sitten huomisen jalo suunnitelma kerrata romuttuu kunnolla. Onneksi myöhäinen herätys. Maanantait ovat lempipäiviäni, 11am alkava rikosoikeudenluento ja kaksi tuntia ranskaa ja päivä pulkassa. Tiistaina tosin on yksityisoikeuden harjoituskoe… .. Vielä tämän viikon rutistus ja perjantaina palkitsen itseni tietyillä kengillä tietystä kaupasta… ja pah… veronpalautukset on keksitty käytettäväksi. Mutta ihan löysäilemään ei auta heittäytyä… kokeet kun edelleen alkavat joululoman jälkeen. Mutta nyt läppärin akun loppuessa.
Huomenna sellainen blogijuttu mene jonka sain Susalta. Kaikkea sitä oppii, myös blogituksesta. Kuinkas moni teistä tietää, mikä meme on.. minäpä tiedän.. kiitos haasteen antajan.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)