Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansainvälisyys. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kansainvälisyys. Näytä kaikki tekstit

lauantai 30. toukokuuta 2009

Kesäloma häämöttää...

Olen miettiny tässä viime viikkoina kovasti sitä, mihin ihmeeseen tämä aika tästä menee. Ensimmäistä yliopistovuotta on jäljellä viimeinen puristus, viikon verran ja viikon päästä tähän aikaan kämppämme on jo hajonnut. Itse lähden Aberdeenista viikonlopun jälkeen kohti Lontoota ja sen katuja. Tai lähden jos pystyn ja minut päästetään lähtemään.

Tentit ovat alkaneet ja ovat jo suurimmaksi osaksi ohi, viimeinen puristus ensi torstaina ja sitten edessä on valtavat ja laakeanaakeat kesälaitumet. Mietittiin tässä norjalaisen kanssa yksi päivä, miten lapsena kesäkuun viimeinen viikko oli jännittävä. Kerrattiin suvivirren sanoja ja jännättiin todistusta. Nyt, tilalla on tentteihin luku ja elämää suuremmat kysymykset miksi ulkona paistaa aurinko ja miksi pitää lukea. Mutta elämä on. Ranskalainen bailaa minkä kerkeää ja skotti juoksee treffeillä poikaystävänsä kanssa ennen kun hän karkaa Etelä-Afrikkaan "pelastamaan lapsia kristinuskolle" niinkuin hän itse sanoo. Norjalainen haahuilee ja miettii ihan samalailla.

Olen päätynyt siihen lopputulokseen. Että kaikki ne syyt, millä perustelin lähtemistäni, olivat oikeita syitä. Vuosi on ohi yliopistoelämääni. Tässä vuodessa ollaan opittu ymmärtämään kulttuureja, ollaan syöty nutellaa suoraan purkista ja naurettu keittiössä yömyöhään. Ollaan syöty ranskalaisia viinietikalla ja suolalla. Ollaan opittu ja kinasteltu. Ollaan huudettu kurkkusuorana ja lepytelty jäätelöllä. Puhuttu miehistä. Naureskeltu miehille.  Leffahetket ja Ben&Jerrys suoraan purkista. Minuuttijuoksut bussille. Vuosi on ollut helpompi kuin oletin. Ollaan kahlattu Pohjanmeressä ja . Ollaan istuttu junassa halki maan, bailattu Lontoon yössä. Kannettu korkokenkiä kävellessä kotiin. Ollaan eletty ja oltu. Ollaan opittu kiroilemaan norjaksi ja kiinaksi. Ollaan juhlittu kiitospäivää ja hoilattu Norjan kansallislaulua ja tanssittu "Flower of Scotland" -(Skotlannin epävirallinen kansallislaulu) niin ceilidh-tanssiaisissa kun yökerhossa. Ja heitetty suklaakakku (ei kerran vaan kahdesti!) lattialle, sammutettu tulipalo keittiössä.

Vaikka yhteisasumisessa on puolensa ja heikkoutensa. Vaikka ollaan ihmetelty bussikuskeja tässä kaupungissa, vaikka ollaan hortoiltu kaupungin hämärämmällä puolella keskellä yötä kun eksyttiin, vaikka ollaan kiroiltu vedensekoittajien puutetta ja ikuista tuulta ja sadetta sekä luentosalin kylmyyttä.  Tämä vuosi toi kuitenkin meidät yhteen. Kuusi eri ihmistä, viisi kansaisuutta ja taustaa. Ja yhtäkään päivää en vaihtaisi pois. Hienointa tässä asumisessa oli taustojen erilaisuus. Miten sekalainen soppa siitä syntyy, mutta kuitenkin kukkiihan ne perunatkin. Näistä ihmisistä tuli perheeni kun oma perheeni oli kaukana mutta kuitenkin niin lähellä. 

Ollaan saatu tytöille läksiäislahjat kun jenkki ja ranskis lähtevät Aberdeenista. Me tullaan skotin ja norskin kanssa takaisin Aberdeeniin syyskussa. Mutta en varmaan saa kirjoitettua yhtään entyrä enää tältä saarelta ennen lähtöä, tai ainakaan ennen Lontoota. Sen verran täynnä on kalenteri. Mutta maisemissa ollaan taas välistä kohtapuoleen. Saa ottaa yhteyttä jos tahtoo tavata. Jos ei, niin no hard feelings. 

PS. jos joku Britteihin tulija miettii yliopiston asuntolojen palohälyytyksiä, keskellä kirkasta iltapäivää viime tiistaina meillä pärähti palohälyytin päälle, ENSIMMÄISTÄ kertaa koko vuonna. Piti hetken miettiä, mitä pitää tehdä!


sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Lauantaihöpinöitä

Lauantai on epäilemättä viikon paras päivä. Tietää että sunnuntai on edessä. Olen tänä viikonloppuna ollut täydellinen nolife, kunnollinen oikkari ja tänäänkin jäin viettämään iltaa mesen, facebookin ja erinäisten asetusten ja esseeni parissa. Noh, oli hyvä ilta, huomenna on 1,5 asiaa vähemmän tehtävää. Tänään on ollut päivä, jolloin olen haikeudella ajatellut pientä hämäläiskylää ja niitä kaikki a-ihmisiä siellä, jotka ovat minulle aina niin ystävällisiä. Olen ikävöinyt kebabia tutulta kioskilta ja sitä edeltävää pakollista kinaa kuka hakee ja mitä syödään. Yleensä tähän riitaan liittyy pepsi max-pullo. Siitä sisuuntuneena iltaruoaksi tai “supper”iksi (täälläpäin lunch on muuten usein illallinen! aluksi aina hämmennyin) hain tuosta kampuksen raflasta kebabia pitaleivällä. Kyllä sillä nälkä lähti ja kebabilta maistui (minut paremmin tuntevat tietävät että syön nk.roskaruokaa toooosi harvoin.. paitsi hämäläisten kanssa! ja täällä chips-maalaisranskalaisia kun niitä tungetaan joka paikassa) mutta ei ole hämäläiskebabin voittanutta. Hyvässä seurassa.

Pahasti näyttää siltä, että haaveeni kirjattomasta kevätlomasta ei taida toteutua. Vielä viikko on täällä jäljellä, ennen kuin British Airwayssin siivin lentelen taas ruisleipien ja salmiakkien luvattuun maailmaan tapaamaan perhettä ja muita sen elämän immeisiä. Kamalan nopeasti aika on mennyt, täytyy sanoa. Juurihan äsken minä jännittyneenä söin hermostuneena take-away susHia Heathrow’n vitosessa ja odotin lentoa Aberdeeniin, joka oli myöhässä ja myöhässä… ja portti vaihtui useampaan otteeseen. Täpötäydessä koneessa sain käytäväpaikan ja minulle ei tarjoiltu snack::seja ollenkaan, kamalaa. Muistan saapumiseni Aberdeenin lentokentälle, ja pienen yllätyksen saapuessani pienimmälle kansainväliselle lentokentälle missä olen koskaan ollut. Ja vielä paremmin muistan sen, kun näin enemmän lampaina kahdessa minuutissa kun olen koskaan nähnyt elämässäni (ja minun paremmin tuntevat tietävät kyllä että minä en ole nähnyt montaa lampaata) Ja muistan saapumiseni Hillheadiin, ilon tunteen kun huomasin kuitatessani avaimia että asunnossa oli toinen skandinaavi.. ainakin skandinaavinimi (on se kumma kun assosioituu kummalisten norjalaisten kanssa!) ja muistan kun Minnesotan lahja maailmalle törmäsi minuun keittiöstä pois tullessaan. Vielä ei ole hyvästien aika ranskalaiselle ja tälle toiselle jenkillemme. Minä, skotti ja norski lähdemme Aberdeenista vain tullaksemme tänne takaisin, mutta hyvä niin. Niin sen kuuluu ollakin.  Mutta olen ollut valtavan etuoikeutettu saadessani viettää tämän vuoden näiden ihmisten kanssa. Lainailla ranskalaisen kuumemittaria, neuvoa norskia käyttämään pesukonetta, kertonut jenkille milloin perunat ovat kypsiä ja skotille kuka Sarah Palin on ja että Suomi ja Ruotsi ovat eri maita. Olen hermostunut öljystä keittiönlattialla ja  olen sammuttanut tulipalon keittiössä. Valtavan etuoikeutettua elämää. Jos olisin tavannut kämppäkaverini yliopistolla, en usko että olisimme niin läheisiä kuin olemme. ja mikä tärkeintä, tässä asunnossa olen oppinut vihdoin hyväksymään, että kaikki ovat niin kuin ovat. Päässyt yli ärsytyksestäni, omasta mielikuvastani “millaisia ihmisten pitää olla” En voi olla nieleskelemättä kun ajattelen että kuutisen viikkoa ja tämä meidän pikkutarinamme tässä asunnossa on ohi. Vai onko?  Kaikki päättyy aikanaan. Halusimme tai emme.  Valitettavasti sekalainen seurakuntamme ei osaa suomen kieltä, joten he eivät koskaan tule tietämään mitä tähän kirjoitin. Mutta täytyy yrittää kertoa tytöille, miten paljon heitä arvostan ja sitä kuuluisaa monikulttuurisuutta on tässä asunnossa piisannut. Niin hyvässä kuin pahassa. 

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Opiskelijaelämän riemuja

Jos olet äitini tai muuten yli kolmekymmentä vuotias sukulaissuhteen minuun omaava henkilö, skippaa seuraava. (Paitsi eläköityvä ikinuori vanhapappaeno saa lukea!)

Sisältää myös kotibileitä kotonasi ja vieraita, jotka oikeastaan eivät ole sinun. Ärsyttää oma saamattomuuteni kun sain porukan potkastua pihalle vasta kahdelta, enkä yhdeltä niinkuin ensin ajattelin. Pitäisi vaan totella omaa mieltä ja tahtoa aina melkein :D yleensä ei päädy tekemään väärin (tai sitten päätyy mutta voi yrittää korjata) Lopputuloksena kuitenkin oli keittiön siivoaminen ja illan emännän raahaaminen sänkyyn että huomenna 1.30pm ollaan deittikunnossa tapaamassa yhtä englantilaista nuortamiestä, en siis puhu itsestäni vaan tästä emännästä jolle ei kyllä anneta enää ikinä karpaloginiä. 

Lopputulos, 
saksalainen "et sä tykkää musta vaik oon saksalainen ku oon vielä homo" 
norjalainen tyttö kuolematon sitaatti "never have i ever?" pelissä "i never have I ever been to Asia?" "Does Egypt count?" Jolle taas voisin sanoa äänen käytöstä muutaman valitun sanan ja punainen härkävaate. Täällä Aberdeenissa on muuten törmännyt muutamiin norjalaisiin, joita tavatessa olen oikeasti miettinyt mielikuvaani norjalaisista. Mutta onneksi kämppis selättää kaikki ne 10-0. Vaikka eihän sitä saa yleistää tietenkään, mutta ainahan mielikuvia luo. Ihan samanlailla kun toi saksalainen homoseksuaali luuli että minua hänen seksuaalisuutensa häiritsee. (jakobin Fabulous-ääntäminen rocks!) Sitten tapasin yhden pirkanmaanlahjan maailmalle, liiketalouden opiskelija Tamperrrreeelta eli morrrroo täältä tullahan! -suomea taas puhuttiin. 

Mutta ilta sujui rattoisasti tuohon puoleenyöhön asti. Lätkittiin korttia ja pelattiin jenkkivahvistusten tuntemia juomapelejä. Irvisteltiin Leijona-liköörille (saksalainen tykkäs) ja puhuttiin niitä näitä.

Ja siis alkuperäinen suunnitelmanihan oli lukea, niinkuin opiskelin Unfair contract term act 1977:niä tuohon kymmeneen asti, kunnes tytöt houkuttelivat sitten minut keittiön puolelle. Yritän tässä ärsytystäni lieventää toistamalla, että minunhan se valinta oli, olisin voinut huutaa ne ulos ihan millon halusin, mutta tein sen vasta kahdelta. Mikä tietty oli virhe. Ja lisäksi, vaikka olisin mennyt huoneeseeni nukkumaan, ei sen sijainnin (keittiön vieressä) takia paljon unta olisi kalloon tullut, kiitos sen norjalainen kovaäänisen. Mutta sellaista tämä elämä on. Huomenna on jo parempi päivä. Ja viikonloppua on vielä paljon jäljellä, onneksi. Ja ikävä kyllä viikonlopun täyttää lähinnän kaikki ne poikkeuksen poikkeuksen poikkeukset jotka tiettyihin sopimusoikeudellisiin sääntöihin soveltuvat, mutta itsepä olen soppani keittänyt. Enkä valita. Palkitsen itseni shoppailulla sitten keskiviikkona. 

Sitten vielä viimeinen rutistus ennen kevätlomaa Helsingin kaduilla, jälleen. Ruisleipien luvatussa maassa. Ja turkinpippurien ja saunan ja rakkaiden ystävien. Kanssa sunnuntaihesarien ja Heathrown terminaalien. Elämä ulkosuomalaisena opiskelijana, nykyinen elämänmuotoni siis vaikuttaa joskus vailinaiselta. Aina minulla on halu päästä jonnekin muualle. Tavallaan tässä on Suomen ja Skotlannin välissä, jalat tiukasti (ja onnellisesti) Skotlannin maankamaralla mutta juuret kuitenkin Suomen kallioperässä. Suomi on skype, mese, sähköposti, iltalehti.fi, yle.fi ja google.FI (ei google.co.uk eikä google.com) ja Suomi on nalle-puurohiutaleet. Se on minun Suomeni. Minun Skotlantini on arkielämä täällä, humalainen jenkkikämppis, täysi jääkaappi (koska sen jakaa viisi tyttöä), aamukävely yliopistolle ja puiston narsissit. Mietin mitä jäisin Skotlannista kaipaamaan jos olisin nyt samassa asemassa kuin ranskiksemme (joka nyt ei tästä maasta varmasti paljoakaan jää kaipaamaan niin "ranskalainen" tämä vuosi on ollut hänelle joka näkyy esim.englannin kielen taidossa (tai siinä miten se ei ole kehittynyt) Mutta näin äkkiseltään ja ennen läppärin akun loppumista jäisin kaipaamaan
*kaunista kampusta
*kansainvälistä ilmapiiriä jopa Skotlannin pusikossa
*junamatkaa Lontooseen 
*halpaa mutta hyvää viiniä ravintoloissa
*ystäviä joita olen täällä saanut
*Human rights-kurssin luennoitsijaa
*Yhteyksiä ylämaille
*erityisesti viikonlopun sanomalehtiä ja mediaa yleensäkin
*intialaisen keittiön valikoimaa
*chips with vinegar (eli ranskikset viinietikalla)
*elämisen, itsenäisen elämän tunnetta
*itsensä voittamisen tunnetta
*shoppailumahdollisuuksia
*käsittämättömän kaunista ja jylhää luontoa (se pieni osa mikä Braveheartista on totta, löytyy täällä)
*poppy seed rolls (paikallisen leipomon fluffyt sämpylät
*meri-ilmastoa 
*ravintolassa käymisen edukkuutta
*sourz-karkkeja
*elokuvalippujen edukkuutta (vrt. Hki) 
*(halpoja) naisten lehtiä
sitten uusi tuttavuus the Time-lehti, joka on viikkolehti johon on kerätty viikon tärkeimmät tapahtumat ja mitä lehdet on niistä kirjoittanut
*elämisen keveyden tunnetta (sen tästä "välitilasta" elämisestä saa, pitäisi vaan oppia alkamaan elää täällä, eikä kokoajan haaveilla manner-euroopasta tai lontoosta tai yleensä englannista) elämä on tässä ja nyt. Ei huomenna ei eilen vaan nyt. 

Ja tuota listaa olisin muuten voinut jatkaa ja jatkaa.. ja jatkaa. mutta myöhemmin.

Hyvää viikonloppua kaikille! Nyt minä lähden nukkumaan!

lauantai 6. joulukuuta 2008

Suomi ja ulkosuomalainen

Näin joulukuun 6.päivänä sallittakoon minullekin tälläinen hetkellinen sentimentaalisuuden mielenhäiriö ja kirjoittakaamme jotain tuosta Pohjolan maasta Suomesta

Ulkomailla ollessa Suomi näyttää erilaiselta, muistan Japanissa ikävöineeni en niinkään kotikaupunkia tai muuta konkreettista, vaan niitä arvoja, joita pohjoinen yhteyskuntamme minulle opetti. Ikävöin Japanissa ollessani itsenäisyyttä, keskusteluja äitini kanssa, ikävöin uutistarjontaa ja ikävöin sitä tasa-arvoa ja kaikkea niitä kliseitä mitä Suomesta sanotaan. Täällä ollessa, olen vähän niin kuin kotona mutta en kuitenkaan. Mutta toisaalta, vaikka minä pyörisin alas Simonkatua tai viuhahtaisin Kuopion kaupungintalon kulmilla, en silti olisi kotona. Se on suhteellista. Olen Suomesta, mutta asun ja opiskelen täällä. Minulla on Suomen passi, joka on kieltämättä varmaan arvokkain paperivihkonen, joka minulla on. Tai siis, maailmassa on niin monia tuhansia satoja tuhansia ihmisiä, joita ei koskaan ole olemassa virallisesti.

Olen oppinut arvostamaan niitä muutamia ihmetyksenaiheita, jotka minussa on hyvin suomalaista, tai sitten äitini opettamaa. Olen suuri ihmetyksen aihe ystävälleni, joka on kiitos minun saanut ihan vinksahtaneen kuvan suomalaisista naisista. Mutta jaksan väittää, vaikka naisen euro on sen 80snt on Suomi varmasti yksi tasa-arvoisimmista yhteiskunnista koko maailmassa. Hieman kyllä ärsyttää, kun tämä mieskromosomit luojan lykkynä saanut ystäväni, aina vitsailee feminismistäni, vaikkei se sitä ole. Niille, jotka eivät minua tunne valotettakoon, että minä olen yksi niistä vastarannan kiiskistä vahvoine mielipiteineen, olen ainakin omasta mielestäni taitava keskustelija ja ajattelen joskus aivan liikaa ja puhun senkin edestä. Minulle ei koskaan sanottu, että en ole voinut tehdä asiaa X kun satun nyt olemaan tyttö. Tämä ko.ystäväni ei millään meinaa ymmärtää ajattelumaailmaani, kun en ole tottunut ovien aukaisemiseen. Tai no, ei se yleensä tuntemattomien miesten kohdalla ole ongelma, mutta hänen kohdallaan on. Kun tiedän, että hänelle on kummallista mennä ennen minua. Ja minulle on joskus kummallista mennä ennen häntä. Mitenkäs päin siinä sitten seisoo. Mutta toisaalta, täällä monet pojat ja miehet on ihan kasvatettu tuohon, ja ulkomailla sitä kunnioitat sitä toista kultturia. Arvostan sitä että meillä on Nainen presidenttinä (huolimatta puoluetaustastaan) minulle se on hienoa.

Arvostan myös sitä, että koulujärjestelmä (ja olen hyvin tietoinen myös niistä huonoista puolistakin) antaa jokaiselle periaatteessa ainakin tasa-arvoiset mahdollisuudet kehittyä. Tottakai on niitä, jotka ovat järjestelemän uhreja. Mutta jos vertaan Japaniin tai muihin maihin (mistä nyt ei tietenkään ole omakohtaista kokemusta koulunkäynnistä) on ollut ilo saada käydä peruskouluni siellä. Minä 12,5 vuoden yleissivistävän kouluni aikana kohtasin niin huonoja opettajia, surullisia ihmiskohtaloita joista osa päättyi huonosti, osa hyvin. Koin järjestelmän voimattomuuden. Mutta kohtasin myös valtavan inspiroivia opettajia, heitä jotka oikeasti välittivät. Oppitunteja, joiden arvon olen ymmärtänyt vasta myöhemmin.

Tottakai on asioita, joita tahtoisin kriittisellä tavalla käsitellä. Mutta näin kerran vuodessa, joulukuun kuudentena päivänä, ehkä on parempi olla hiljaa ja muistaa niitä ihmisiä, jotka minullekin mahdollistivat reppuun muutakin kuin leipää ja piimää (mukaanlukien isä ja äiti :)) Ja katsokaa tarkkaan sitä yhtä ainoaa mannerheim-ristin ritaria, joka sinne linnaan vielä juhlat avaamaan pääsee.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja itsensä suomalaistuneeksi tunteville.

PS. Vuosi sitten painoin päähäni valkolakin ja päätin tuon aikaisemmin ylistämäni koulutien. Katsoo kulunutta vuotta ja niin, aika paljon ehti tapahtua. Ei voi muuta sanoa, mutta päivääkään en ole katunut ja vuosimuistelmat tulee sitten lähempänä vuodenvaihdetta.

tiistai 25. marraskuuta 2008

Talvi tuli ja lumi jo suli...sekä muumipapan muistelmat.. no ei.

Sunnuntaiaamuun heräillessä oli kiva jäädä nukkuman vielä tunniksi herätyskellon jälkeen (miksi sunnuntai-aamuna… älkää kysykö.. en tiedä) Pitäisi lukea tentteihin, mutta minä tyttö se vaan täällä pesen pyykkiä, kuuntelen Ingrid Michaelsonia, lueskelen Guardianin viikonloppuliitettä ja kirjoittelen bloggeriin. Täällä Aberdeenissa siis tuli nyt viikonloppuna lunta, ei sen kuulemma pitäisi jäädä, sanoo yksi skotlantilainen ystäväni, mutta arvatkaa vaan uskonko, kun Claire väitti mulle että lunta sataa vasta tammikuussa… :D ja tämä tapahtui keskiviikkona. Viedessäni aamulla pyykkejä pyykkitupaan aurinko paistoi ja lämmitti, lumi heijasti sitä valoa ihan kiitettävästi ja näin yhden hassun näyn, kolme tummaihoista isoa miestä leikkivät lumessa kun pikkulapset tarhassa konsanaan. Vain se suomalainen toppapuku puuttui. Minua alkoi sitten naurattamaan ja kysyin sitten, että taitaa olla uusi tuttavuus, tuo lumi. Miehet vaan nauroivat, että heidän kotonaan lämpötila on nyt kolmenkymmenen asteen paikkeilla ja jatkoivat lumisotaansa. Yhdellä oli jalassa sellaiset kamalat remmikengät, ja sukat. Että kyllä tuota näköjään Afrikassakin osataan Suomen lisäksi. Se tuli ja meni, talvi siis. Ja äkkiä tämä entry jatkuukin tiistaina, päivää ennen taas rikosoikeuden mid-term koetta, ja ajatukset on tietenkin ihan kaikkialla muualla kun siinä mikä täyttää yllytyksen poikkeuksen poikkeuksen tunnusmerkistön. Missä, sitä en aio teille kertoa. Talvi siis meni pois, ilma lämpeni ja ruoho vihertää.. ihanaa tämä Skotlannin sää kun, kaikki saa vähänniinkuin tunnissa tai parissa päivässä, sen, mihin Suomessa menee vuosi. Ensi viikolla on jo joulukuu, ihan käsittämätöntä. Vuosi 2008 lähenee loppuaan ja kun ajattelen mitä tein vuosi sitten… olin valmistautumassa ylioppilasjuhliini, hivelöin sitä mustavalkoista pukuani jota kävin ihastelemassa Zarassa varmaan kaksi viikkoa, ennen kuin sen ostin. Oli hyvä ostos, kunhan pysyy vaan siinä koossa niin hyvin monikäyttöinen puku. Mietin, kuka leipoisi karjalanpiirakat juhliini ja tein töitä eräässä tavaratalossa Helsingissä. Säästin rahaa ja, niin, tähän aikaan vuosi sitten en ollut vielä lähettänyt hakemustanikaan tänne.

Mutta niin se aika liitää.. töitten, erinäisten ongelmien ja pulmien kautta löysin itseni Helsinki-Vantaan lentokentältä ja muutamaa tuntia myöhemmin Lontoosta ja siitä vielä sitten täältä. Lukuvuosi on kohta puolessavälissä :-D ja joulukin on ennen sitä puoliväliä. Lennähdän Suomeen joululomaksi joulukuun puolessavälissä. Takaisin tänne tammikuun toisella viikolla ja lukuputken jälkeen edessä on lopputentit viidestä kurssista. Kunhan saan tenttiaikatauluja tietooni, pääset toteutusasteelle suunnitelmassani matkustaa a)Lontooseen taiwanilaista ystävää tapamaan b)Sveitsiin sveitsiläistä ystävää tapaamaan. Mutta meidän laitoksen kokeet pitäisi olla ohi ennen muita, joten eiköhän se matka järjesty ja rahatkin jostain löytyy. Jos ei muuta, niin Megabus-bussilla pääsee köröttelemään kellonämpäri Lontooseen asti päästäkseen ja hinta matkalle ei päätä huimaa… £10ish… mutta ihan koneella meinasin mennä (ajan ja hermojen säästämiseksi)
Juttelin tänään yhden rakkaan ystävän kanssa. Juteltiin tosin vain messengerin välityksellä. En siis jutellut, kirjoittelin.. menetin…Ajattelin mielessäni, miten helppoa nykyaikana on kommunikoida ja miten paljon pienempi maailma on. Joskus parikymmentä vuotta sitten, kun lähdettiin niin sitten lähdettiin. Japanissa ollessanikin oli helppo kirjoitella sähköposteja (nyt tämän ystäväni nauraa kun muistaa kuinka monta sähköpostia sieltä tuli.. ehkä kolme) ja on skypea ja muuta (Good luck Dad!) Mutta toisaalta, hänen kanssa kirjoitellessaan tuli kylläkin sellainen olo, että olisi ollut kiva saada ystävä tuohon sängylle loikoilemaan ja että olisi voinut rutistaa kunnolla, ja nauraa yhdessä. Älkää käsittäkö väärin, minulla on paljon kavereita ja muutama hyvääkin huvempi ystävä. Ja olisin varmasti voinut soittaa ja puolentunnin päästä eräskin ystäväni olisi saapunut Ben&Jerrys:in kanssa. Ja toisenkin kanssa ollaan niin samalla aaltopituudella ettei paremmasta väliä ja puhumisesta ja nauramisesta ja vuorovaikutuksesta ei hänen kanssaan tule ikinä loppua (todettu!)

Mutta joskus tulee niitä olotiloja, jolloin olisi ihan pakko päästä selittämään jotain mielestäni aivan hulvatonta (totuus voi olla aivan toisenlainen) suomeksi jollekin ystävälleni. Varmaan sama tunne tulee vielä raastavampana perheen kanssa myöhemmin. Mutta siitäkin pääsee yli, olen ihan varma. Tietenkin soittaminen auttaisi, mutta… jotenkin ei tule soitettua… Ja ei se kuitenkaan olisi sama. Soitettua tulee (tai Suomesta soitetaan) perheen toimesta ja se nyt on kuitenkin vähän eri. Eikä nyt kyse ole erityisemmin suomen kielestä, luulen. Sitä ei paljoa tule puhuttua, mutta tulee kuitenkin kirjoitettua... Eivät nuo paikalliset ystäväni paljoa välitä, kun senat sakoaa ja alan puhua innostukseni ihan senatsakaisuutta. Ja sitä paitsi, tunne tulee ajatellessa muunkin maalaisia ystäviäni, maasta tai mantereesta huolimatta. Minä vaan puhun paljon, ja kaipaan sitä puhumista, että aikaa ei tarvitse haaskata kirjoittamiseen. Vaan ehkä kyse on kuitenkin siitä, että tiettyjen ihmisten, ystävien kanssa on ihan eri jutut, omat spesiaalijutut. Ainoa mikä tällaisessa tilanteessa auttaa, on se tieto (joka on todettu oikeaksi) että kilometreistä ja rajavyöhykkeistä huolimatta, on olemassa ne tietyt ihmiset, jotka tavatessaan juttu jatkuu siitä mihin se jäi. Se on kiva tunne se.

lauantai 8. marraskuuta 2008

Näin täällä meillä, entä teillä?

Tänään eräs luennoitsijamme mainosti lähestyvää mid-term examination :ia ja sitä että miten nyt on todella mid-term menossa... aaw.. eli se tarkoittaa käytännössä sitä että kuusi viikkoa elämää Skotlannissa ja yliopistolla takana. Ei sillä, todennäköistä on, että tulee lisää näitä mid-termejä vielä, kuten suunnitelmissa onkin. Suomeen lennähdän tuossa reilun kuukauden kuluttua tapaamaan perhettä, ystäviä ja syömään ruisleipää sekä lukemaan Helsingin Sanomia. Täytyy kyllä tuoda Suomesta jotain suomalaista lukemista, ulkomailla ollessa oman kielen merkitys korostuu, varsinkin kun alat käyttää niitä world most common language English-ilmaisuja suoraan käännettynä omalle kielellesi. Mutta olisi iha hyvä, että lukisin muitakin kun sanomalehtiä ja luentomuistiinpanoja sekä kirjoja nimeltä "Constitutional and administrative law" tai "Introduction to Roman la

Tällä viikolla takana on kaksi esseen palautusta, kolme tutoriaalia (pienseminaaria), liikaa rikosoikeuden tapauksia ja muistiinpanojen uudelleen kirjoitusta. On tullut puhuttua suomen kieltä, ruotsia ihan laittoman paljon (melkein joka päivä, tänäänkin yhdelle 11-vuotiaalle NORJALAISELLE pikkupojalle Marien pikkuveljelle siis.. kun hänellä ei vielä tuo englanti ole hallussa) Norjalaisella on perhe käymässä täällä Aberdeenissa.

Edessä viikonloppu iloisesti varmaan suurimmaksi osaksi kirjojen parissa.. tänäänkin oli jalo aikomus lukea mutta päädyin tuossa puoli kahdeksalta ottamaan sellaiset parin tunnin torkut.. ja niin.. vähän yritin tuossa kirjoja availla.

Elämä yliopistolla jatkuu ja jokapäivä kämppäkavereiden kanssa tulee esille "kulttuurien kummallisuuksia" kuten, se esimerkiksi oli käsittämätöntä amerikkalaisellemme, että credit- ja debit -ominaisuudet (siis vanhat luotto- ja pankkipuoli luottokortissa) voi todella olla samassa kortissa.. vaikka selitin sitten kyllä, että valtaosa luottokorteista on joko pankkien tai luottokunnan myöntämiä Suomessa, eikä ne irtoa ihan niin helposti kun hänen kotikulmillaan. No ranskalainen kämppäkaveri siinä vieressä sitten ihan pokkana väitti, että "ei ei, ei heillä Ranskassa ole sellaisia kortteja ollenkaan, luottokortteja nääs" No niimpä taas. Mutta se näistä, meidän keittiökeskusteluista. Luennot ovat intensiivisiä ja kiinnostavia. Opiskelu on jopa ehkä parempaa mitä oletin sen olevan. Olen tavannut hienoja ihmisiä ja minulla on jo omat rakkaat ystäväni täällä, joiden kanssa voi melkein puhua mistä tahansa (mikä ei kyllä minun tapauksessani ole itsestäänselvyys) joten, en voi valittaa. Pankkiasiat on järjestetty, tili aukeni helposti ennakkoluuloista huolimatta, kortti tuli murto-osassa siitä, mitä se Suomessa ottaisi.
Ajan päästä jyvälle tämän maan politiikasta (ja historiasta) kiitos sanomalehtien ja public law:n tämänhetkisten luentotopikkien. Toivon kielenkin kehittyneen, mutta sen näkee sitten kun saan esseet takaisin. En nimittäin ihan kamalasti haaskannut aikaa niiden kieliasun oikomiseen.

Muuttamisessa on tiedättekö yksi hyvä puoli, saa aloittaa kaiken uudelleen, puhtaalta pöydältä. Jos niin haluaa, se on itsestä kiinni. Ihmiset, jotka eivät ole ehkä koskaan muuttaneet lapsuudenkulmiaan pidemmälle, kauhistelevat muuttamisen rankkuutta. Mutta toisaalta, jonkun uuden alku. Minulle muuttamiseen liittyy aina hieman haikeutta ja muistoja, niin hyviä kuin pahoja, olen pakannut laatikkoni monta kertaa... niin monta kertaa, että muuttoilmoitusta en nykyään tee puhelimitse enää.. aina netistä tai sillä paperisella kaavakkeella. Ja joka kerta se postintäti mainostaa puhelimessa tekomahdollisuutta ja joka kerta minä otan sen paperilippusen mielummin. Eräästä tietystä syystä. Oli aika, jolloin kyllästytti. Ja varmasti kun tästä vielä vanhenen, tulee aika, jolloin oikeasti kyllästyttää. Mutta osoite maistraatissa tai tietty talo, ei merkitse minulle samaa kuin esimerkiksi passi. Passi kertoo minulle, että siellä jossain on maa, jonka arvot minä tunnen ja josta minä olen kotoisin. Maistraatin osoitteeni kertoo, että minulla on paikka Suomessa, jossa Suomen viranomaiset luulevat minun asuvan. Mutta en oikeastaan ole edes talokirjoissa ko.paikassa. Joten, asunko minä siellä? No en.
Loppujen lopuksi, muuttolaatikkojen siivoaminen on vähän niinkuin elämän siivoamista. Sitä mitä oikeasti tarvitsee, ei löydy niistä laatikoista.

sunnuntai 12. lokakuuta 2008

turkkilaisia, tanssia, nobelisteja ja sadetta

Hehee, vihdoin suostuu yle areena näyttämään mulle uutisia. Mä katselen aina sillon tällön puoli ysin uutiset verkosta. nyt katselen tota pätkää missä selitetään Ahtisaaren nobelinrauhan palkinnosta.. Täytyy sanoa, että vedenkestävästä sinisestä meinas melkein tulla punanen demari sekunnin ajaksi, kunnes muistin että Ahtisaari kuitenkin palkittiin diplomaattiuransa johdosta, eikä ehkä sen puoluekirjan takia. Täytyy kyllä sanoa, että oli taas yksi niistä hetkistä jolloin oikein sydämestä vihlaisi. olin niin kamalan ylpeä ollessani suomalainen ja siitä, että kerrankin yksi noinkin merkitsevä palkinto tuli Suomeen.Nobelin rauhanpalkinto,Nobel peace prize. Ja joo, jätetään Kosovosta keskustelu toiseen kertaan jookosta? Itse arvostan Ahtisaaren työtä diplomaattina ja rauhanrakentajana. Suurlähettiläänä, YKn edustajana Namibiassa, Suomen presidenttinä ja valtion virkamiehenä. Hän oli osaltaan mukana Namibian itsenäistymisessä, Kosovon kriisin ratkaisussa, Aceh:in rauhassa, Kosovon itsenäistymisessä.Kolmen vuosikymmenen työ oli jo aikakin palkita, ja korkeimmalla mahdollisella palkinnolla, jota diplomaatille voi antaa.

Täällä Aberdeeniissa on taas ollut hyvin vaihderikasta aikaa. Toinen kouluviikko jäi pakettiin luentoineen ja ensimmäinen tutoriaalikin oli. Tykkään luennoista, pitäisi vaan lukea enemmän, ,mutta toisaalta musta tuntuu että oikkarina tässä laitoksessa ei ehkä koskaan lue tarpeeksi, ainakin jos kysyy armaalta jenkki dr.Jenkinssiltä.
Perjantai-iltana kävin yksissä flat partyissa, tuolla Hillheadin Westendissä eli New Carnegie courtissa jossa ihmiset maksaa muistaakseni jonku £120 viikkovuokraa tj. Menin yhden espanjalaisen Iiriksen kanssa päädyin hengailemaan random-turkkilaisten kanssa, rekisteröimään yhden Dubailaisen facebookiin ja maistelemaan jotain ranskalaista perunalaatikkoa ja syömään nutellacreppejä. Laitan tähän liitteeksi pari kuvaa ko.illasta, turkkilaisia tanssimassa ja brasilialaisen kilttimiehen sekä turkkilaisen kikkarapään. Päädyin keskuskelemaan kazakstanilaisten maisteriopiskelijoiden kanssa Helsingistä (mä oon aika varma sen keskustelun perusteella ettei ne tiennyt missä Suomi on) Päädyin taas väläyttelemään blondijuttujani Dubaista (hävetti) ja kysymään onko insuliinipumppi mp3-soitin (ihan niinku en olis nähny niitä aikaisemmin) Mutta kaikenkaikkiaan perjantai-ilta oli hyvin onnistunut. Nyt lauantaina nukuin pitkään, oli mun vuoro siivota, joten yritin siistiä vähän (ihan niinku noita lattioita voi mikään enään pelastaa) luin, menin laitoksen kirjastoon yhden bulgaarin kanssa. Juoksin random-oikeustapauksien perässä kaksi tuntia. Puhuin kovaa "quiet area"lla, jossa ei siis saa puhua ollenkaan. Sain tehtyä tehtävän jonka dead line on 24pvä. Kävelin bulgaarin kanssa sinne ja tänne etsien kahvilaa (ei muuten löydy lauantaina Old Aberdeenista) käytiin Sparissa, sitten mentiin bulgaarin asunnolle juomaan teetä. Tämä bulgaari on Tsvetomira,eräs oikeustieteilijä jolla (oli) mahtava tukka. Jonka me sitten leikattiin. Facebooksista löytyy todisteita jos kiinnostaa. Tapasin Tsvetomiran poikaystävän, päätin ettei ihmisten kannattas edes yrittää kertoa mulle lempinimiään kun mokaan kuitenkin niitten kanssa. Siis Tsvetomiran poikaystävä (oikein decent guy from London) tottelee nimeä Alistair. Huomenna on sunnuntai, suunnitelmissa skotlantilaista ceilidh-tanssia ja sitten käyn keskustassa ruokakaupassa etsimässä jotain s-y-ö-t-ä-v-ä-ä. Ja ostamassa meikkejä. As if i had the money.

Mutta toivottovasti teillä on kaikki hyvin. Täällä ei ole vielä talvitakille käyttöä, onko siellä?