Kulttuurieroja ja yhteneväisyyksiä

Joulunalusaika on aina yhtä kummallista. Joululaulut raikaa täällä ihan siinä missä Suomessakin, tosin (muovinen) joulukuusi on löytänyt tiensä asuntoihin ja jopa meidän opiskelijakampuksemme asuntoihin. Ystäväni asunnossa on sellainen pieni pöytäkuusi, ja tytöt olivat sitten tähden puuttuessa päättäneet käyttää Justin Timberlaken-pärstää tähden korvikkeena. Toivon kovasti, että tänä vuonna joulunviettopaikassani olisi joulukuusi. Vaikka en ole jouluihmisiä sen kummemmin, mutta muistan lapsuuden matkat mummolan vanhalle tontille siskon ja isän kanssa hakemaan (laillista) kuusta. Odotan joulusta ruisleipää (tai Suomesta yleensäkin, tai mitään muuta leipää vaan joka ei ole pullamössöä tai sitten sitä real-moniviljaa) imellettyä perunalaatikkoa ja juustotarjotinta. Tahtoisin, että voin joulupäivänä herätä hymyillen ja toivon, että kaksi jouluseurueeseen kuuluvaa pikkuihmistä tykkäävät lahjastani (Olipa kerran elämä DVD! Ihmisbiologiaa pikkulapsille!!) ja noh, se kolmas ei vielä mitään ymmärrä. Toivon, että saan luettua ja näen rakkaita ihmisiä. Toivon, että saan sanottua jotain jollekulle, jonka todella haluan ymmärtävän.

Ulkosuomalaisena alkaa kuulema kuuntelemaan ihan kummaa musiikkia, R-A-K-A-S kuulostaa ihan eriltä, ja eräs suomalainen tuttuni kertoi alkaneensa kuunnella Nightwishiä. Minäkin tunnustan, joululauluja ja joululauluista vielä Sylvian joululaulua. Joka on semmoinen laulu, jota tulen varmasti kuuntelemaan vuosikymmenien päästä ihan uudella korvalla nyt, missä sitten ikinä olenkin. Mutta rakkaat ystäväni, lyökää minua jos löydätte yhtäkään kappaletta Frederikiä tai Kaija Koon tinakenkätyttöä MP3:sesta (Ja joo, te saatte kyllä kuunnella Kaija Koota vaikka hamaan hautaan asti, mutta jotka tuntee mut tietää, että minä en)

Tämä viikko on mennyt keskiviikkoisen Edinburghin vierailun merkeissä ja eilispäivänä oli meidän kampuksen joulujuhla, eli asuntola-kampuksen baari oli muuttunut “yökerhoksi” kun liikuntahalliin oli laiteltu DJ ja ilmapalloja. Tuli ihan semmoinen olo, että olisin ollut diskossa yläasteella, paitsi että oli paljon railakkaampi meininki. Mukavaa oli kämppisten ja sekalaisten kavereideni kanssa. Amerikkalaisemme lähtee viikon päästä kohti kotiaan rapakon taakse, yritetään nyt viimeiset päivät näyttää parasta Skotlantia hänelle. Tappelin yhden sveitsiläisen kanssa sen vaaleansinisestä lippiksestä, suomalaiset taas vetäisivät siitäkin jotain kaksimielistä. Täällä on ollut nyt syksyn kolme vaihto-oppilasta Helsingistä, ja heidät tavattuaan (vaikka ovat tosi laidback ja puheliaita miehiä) olen ihan oikeasti alkanut epäilemään suomalaista huumoria ja päätynyt siihen lopputulokseen, että minulla on joku geenihäiriö sen suhteen.

Puhuttiin muuten tänään ranskalaisen kanssa siitä, miten hänen mielestään ei ole kamalan hyvä, että hän hengailee paljon ranskalaisten kanssatovereidensa kanssa. Mutta samassa hengenvedossa hän ylisti ranskalaisen huumoritajun ironisuuden taivaisiin, totesi, että ranskaa taitavat belgialaisetkaan, eivät heitä ymmärrä. Hän on parikymppinen ranskalaisnuori, jonka elämään kuuluu bileet, miehet ja alkoholi. Hirveän suuri mielenkiinto uusia asioita kohtaan, tahtoo asua isona New Yorkissa ja työskennellä kvtehtävissä. Saattaa kuulostaa naiivilta, ja niinhan hän joskus onkin, mutta samalla hyvin hyvin herttainen lapsenuskoinen nuori nainen. Ranskattaremme englanti kehittyy päivä päivältä, mutta vielä on pitkä matka työtehtäviin kansainvälisissä juristifirmoissa neuvotellen sopimuksia vaikka jenkin kanssa. Minä sitten totesin siihen, että ihan tuota “klikkiytymistä” osataan kaikkialla. Erityisesti täällä tapaamissani jenkeissä naurattaa se, miten he ovat toisilleen kun lapsuudenystävät vaikka toinen asuisi Floridassa ja toinen Minnesotassa. Mutta kai sillä on jotain tekemistä sen maagisen passin kanssa, mutta minun täytyy kyllä tunnustaa, että en minä sen kummempia viboja saa suomalaisten kanssa puhumisesta. Tottakai on ihanaa joskus päästä puhumaan suomea ja yhden ranskan kurssin suomalaisen kanssa puhumaan “secret language”:a, mutta en minä yhdenkään tapaamani suomalaisen kanssa mitenkään sydämistynyt ole. Yksi paikallinen kaveri totesi mulle, kun puhuttiin mitä suomalainen x ajattelisi asiasta, että “sinunhan se pitäisi tietää kun olet Suomesta” No minä siihen sitten, etten todellakaan, mitä sillä nyt passilla on tekemistä yhtään minkään kanssa. Ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. En suostu alistumaan siihen "yhtä samaa perhettä" -ajattelumaailmaan mitä kansalaisuuteen tulee, en tehnyt sitä Suomessa enkä nyt ala kyllä tekemään sitä täälläkään. Ei toimi ulkomailla se.

Edessä on joululoma suomiloma lukuloma. Paluu sumuiselle saarelle (ja tänään erityisen pilviselle ja tuuliselle ja sateiselle) tapahtuu tuossa tammikuun toisella viikolla uuteen periodiin uusiin seikkailuihin. Nokka pystyyn ja kohti purjeet kohti tuulia! Ainakin Helsingin tuulia hetkeksi.