keskiviikko 11. helmikuuta 2009

Jääpuikkoja


Tässä on tämä käsittämätön kuva ikkunastani... Mulla on varmasti joku vika huoneen "ilmanvaihdossa" kun mun ikkuna on ainoa, jolle on käyny tälleen. Joku rakennustekniikkaa tai eristyksiä paremmin tunteva varmaan osaa kertoa..? Ja kun mulla ei ole huoneessa edes kylmä, ihan keposesti voi nukkua topilla ja sorteissa vaikka, ei palella ei, vaikka niin kuvittelin.

Ja laitan pari muutakin kuvaa tässä samalla, kun innostuttiin.

Olen saanut kirjastotätien vihat niskoilleni, kun olen onnistunut varailemaan kirjoja jonnekin lääketieteelliseen kirjastoon. Ja kerran yksi kirjastonhoitaja suuttui mulle, kun ilmaisin mielipiteeni siitä että miten paljon se sucks, kun ensin lähetetään "kirja on täällä valmiina" ilmoitus sähköpostiin ja kahden minuutin päästä se peruutetaan" Kun oli essee aika, eka essee ja pinna sinäpäivänä näääääin kireellä. 

Tiedossa työskentelyä esseen kimpussa... ihan hyvälle mallille sen sain polkaistua tänään. Ja varmasti ensi viikon alkuun mennessä saan sen valmiiksi, ainakin ellei parempia suunnitelmia ole tulossa. Hirveästi vispaisi menojalka, ei millään meinaa pysyä tässä yliopistolla.. mutta  deadline on kuitenkin deadline.. eikä se muutu mikskään.
Viikonloppuna on kaikkien siirappisten romantikkojen päivä valentine's day! Tänä ystävänpäivänä minulla taitaa olla treffit vihreän paperiraportin kanssa, joka tottelee nimeä Scottish law commission: Report on age of criminal responsibility (ja eii... minä en edelleenkään ole vakuuttunut että 8 on ihan okei raja rikosoikeudelliselle vastuulle) 

Mietin taas tänään tullessani luennoilta takaisin kotia, että miten yllättävän helppoa tänne oli sitten kuitenkin solahtaa joukkoon sekavaan. Odotin kulttuurishokkia, kuvittelin, että Japani opetti minulle kaiken miten "SE prosessi menee" Tulin, koin ja näin. Loppujen lopuksi arki on arkea kaikkialla, mutta en kohdannut ylitsepääsemättömiä vaikeuksia tänne sopeutumisen suhteen. Tiedän kyllä, se päivä varmasti tulee. Enhän ole ollut täällä vuottakaan puhumattakaan vuosista joita tulen täällä viettämään. Kyllästyn varmasti tähän graniittikaupunkiin, karkaan Edinburghiin ihastelemaan linnaa ja kulttuuria, ajan junalla halki Brittein saarten Lontooseen ja suhahdan Suomeen rakkaiden luokse. Mutta minun suurimmat ongelmat tässä maassa liittyy salmiakin ja kunnon leivän puutteeseen, ei mitään minkä kanssa ei voi elää. 
Monet ulkomaalaiset on tehneet täällä ne "ulkomaalaiset" Eli eristäytyneet omaksi ryhmäkseen ja salaa ihastelleen skottimiehiä ja puhuneeet tytöistä pahaa. Minä en (taaskaan) onnistunut sitä tekemään vaan huomasin ymmärtäväni ystävääni, jonka aksentti olisi oikeasti paha monelle teistä. Huomasin syöväni haggista kilpaa skottiystäväni kanssa ja tajuavani, että ei elämä kaukana rakkaista olekaan yhtään hassumpaa (sillä British Airways kuljettaa täältä Suomeen useasti, riittävästi) Tietysti olisi kivaa raahata tietyt ihmiset yhteen, mutta olenko minä nyt aikaisemminkaan ollut niin erityisen hyvä yhdistämään kaikkia kaveripiirejä ja elämiä näin yleensä? No en. Haluaisinko? En oikeastaan. Sanotaan aina, että poissa silmistä poissa mielestä. Onkohan se totta? 


Old Aberdeenin vanha kunnantalo kampuksella, olen monesti halunnut saada  hyvää kuvaa, ja yrittänyt kuvailla tuota iltamyöhällä siinä onnistumatta. Tässäkin harmittava viereisen talon varjo.. mutta tuossa kuitenkin kampuksemme väritystä.. harmaa on harmaata.  

Eheeheheh, kuka sanoi, että Skotlannissa sataa aina? 
Where the sun shines bright on Loch Lomond
Where me and my true love will ne-er meet again (alternate: Where me and my true love were ever lak/wont to gae)
On the bonnie, bonnie banks o’ Loch Lomond
You'll take the high road and I'll take the low road
And I'll be in Scotland afore you
Where me and my true love will never meet again
On the bonnie, bonnie banks of Loch Lomond



maanantai 9. helmikuuta 2009

Everything comes with a price tag

Olipa sitten kyse lentolipuista, uudesta läppäristä tai vaikka himoitsemastani kamerasta tai niistä asioista joista luovutaan saadakseen tilalle jotain muuta. Sellaisista asioista, joilla oikeasti on väliä. Everything comes with a price tag. 

Aberdeen ei siinä sen kummemmin säästynytkään lumisateilta viimeviikolla, kun minä makasin sängyn pohjalla keuhkotautisena, ulkona tuiskutti lunta niinkuin satoi Lontoossa ja muualla Englannissa viime viikolla. Uusi viikko, uudet tuulet sanotaan. Viime viikolla oli aina mielenkiintoista avata verhot ja vilkaista ulos, tänä aamuna järkytys oli hieman suurempi herätessäni ja huomatessani valtavat, siis ihan valtavat jääpuikot ikkunan edessä. Ja ei sillä, luulen että Helsinki on Aberdeenia tällä hetkellä lämpimämpi, mutta silti.. suuria jääpuikkoja.. ottaisin kuvan, mutta odottelen edelleen kameraa. Joten ei vielä.
Suomalaiseen mittakaavaan lumisateet eivät ole olleet juuri lumituiskua kovempaa, mutta eipä paljoa naurattunut kun kauppareissun paluumatka mikä normaalisti taittuu 15minuutissa kesti lumen ja liikenteen sekoamisen seurauksena toista tuntia. Voitte sitten arvata oliko jäätelö jäätelöä täpötäydessä bussissa, jonka kuljettajalla oli aikaa hypätä ulos tupakalle autojonossa, siitä voitte päätellä etenemisvauhtimme jota ei siis ollut. 

Mutta lähitulevaisuudessa yritän opetella piristämään blogiani valokuvilla ympäristöstäni, vaikkapa noista ihastuttavista jääpuikoista mikäli pysyvät siinä  kauempaa. 

Viikonloppu meni sairastaessa, sunnuntai pubivisaillessa ja sushin teossa. Menin ihan mielijohteesta sellaiseen sushityöpajaan jonka järjesti yliopiston japani society, jonka jäsen minäkin olin. Yllätyin ihan positiivisesti, päädyin hengailemaan joidenkin tosi mukavien ihmisten kanssa (mukaanlukien meidän asuttaman kolmen talon ryhmän wardenin ja hänen avovaimonsa kanssa) ja tapasin pari mun ikäistä japanilaista poikaa, pojilla oli hauskaa puhua mun kanssa japania. Ja mulla oli hauskaa, siellä oli yksi poika nimeltään Shin tooosi läheltä missä minä siellä asustelin. Naurettiin ja puhuttiin. Ne societyn ihmiset on tosi mukavia ja rentoja, ja enemmän kiinnostunut siitä kulttuurista ja kielestä, eikä suurinosa ole seonnut japanilaisesta sarjakuvasta ja animaatiosta.  Tietenkin poikkeus vahvistaa säännön, mutta mukavaa seuraa ja sunnuntai erityisesti oli erityisen onnistunut. Makisushikin näytti melkein sushilta, sain Oden-iakin (japanilaisia "kalakakkuja" ja daikon-radish (en nyt muista suomisanaa) jne jota perinteisesti tarjoillaan talvella) ja misokeittoa. Odenista erityisesti olin hyvin yllättynyt ja iloinen :D society oli saanut paikalle yhden japanilaisen ravintolan omistajan neuvomaan, hauska mies ja täytyy käydä tarkastaa ravintola jossakin vaiheessa. 

Uusi viikko uudet tuulet with a price tag. Myöhemmin lisää. 

tiistai 27. tammikuuta 2009

Koti-ikävä

Illan viimeisinä tunteina kun päivän aikana on tullut tehtyä kaikkea muuta kuin ranskan kielioppia vaan se on sen sijaan mennyt yskimiseen(eiliset vatsalihakset kahduttaa nyt) niistämiseen, kurkunselvittämiseen,teenjuontiin ja pienoisessa pöhnässä kävelemiseen, mieleeni hiipi haikeus siitä miten flunssa Suomessa nyt on ainakin parempi (ja ketun viikset!) sairastaa. Ja sellainen yleinen haikeus, jota myös koti-ikäväksi voi kutsua. Joka hiipii aina mieleen, erityisesti tänään kun päivä meni sairastamiseen ja norskin kanssa mietittiin ihan uhalla että mitä missataan kun ollaan täällä. Ja ei, älkää sanoko mitä saatte sen tilalle, se ei ole sama asia. Mutta toisaalta, itsepä itsemme tähän soppaan sotkimme eikä toistaiseknsi voi valittaa, paitsi niinä hetkinä kun yskiminen sattuu ja hengittäminen sattuu (pitäisköhä mennä lääkäriin?) no anyways, olin jo peiton alla, mutta piti sitten tulla etsimään jotain piristystä haikeuden hetkeen. Ei löytynyt kavereita facebookista eikä mesestä eikä liioin skypesta vaan löytyi jo viime kesänä blogiini postaama roman schatzin teksti, joka jaksaa aina nauratta :)

Venajalla on Siperia. Yhdysvalloilla on Alaska. Euroopalla on Suomi.Uusien tulokkaiden silmissa Suomi vaikuttaa ihan normaalilta, kauniilta, kalliilta pikku maalta. No valo ja varit nyt ovat erilaisia, erityisesti kesaisin. Talvella valoa ei liiemmalti ole.Mutta jokin muukin on taalla toisin.

Kestaa hetken ennen kuin tajuaa, mika se on: ihmiset.He eivat katso silmiin. He eivat tervehdi tuntemattomia. He inhoavat tyhjanpaivaista jutustelua. He eivat koskaan keskeyta puhettasi - vaikuttaa silta, etteivat he kuuntele. Sanopa jotain mukavaa heidan vaatteistaan, ja he kertovat, kuinka halpoja ne ryysyt oikeasti olivat. Hymyile ohikulkijoille, ja he pitavat sinua uskonnollisena fanaatikkona, huumehorhona, homona, itamaisen mattojen kaupittelijana tai kaikkina edella mainituista.Etko usko? Kokeile itse: menepa tavarataloon ja vieta tovi hississa. Hymyile, katso ihmisia silmiin ja juttele niita naita. Naet, kuinka heidan pulssinsa kiihtyy ja otsalle kirpoaa hiki.Toisaalta he saattavat kutsua sinut kesamokilleen saunomaan. Se tarkoittaa, etta riisuudutaan alasti ja vedetaan kaveriporukassa ruhtinaalliset kannit. Suomalaisista on paha menna kertomaan vihaavatko vai rakastavatko he sinua.Salaisuus on yksinkertainen. Suomainen kohteliaisuuskasite on erilainen kuin muissa maissa yleensa.

Useimmissa muissa kulttuureissa kommunikointia pidetaan kohteliaana. Suomessa on kohteliasta jattaa ihmiset rauhaan.Miksi kiusata muita vitseilla maanantaiaamuna?Heilla on jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa, ihan niin kuin itsellasi.Miksi kysya kaverilta miten lapset voivat? Kylla han kertoisi jos heilla joku hata olisi, onhan han kaverisi.Miksi istua tyhjassa ratikassa jonkun viereen juttelemaan, kuin kaikki voisivat matkustaa hiljaa ja rauhassa?Miksi soittaa yllattaen ovikelloa, kun voisit ihan hyvin paivaa paria aiemmin jo ilmoittaa tulostasi?Jos satut tulemaan sadan miljoonan asukkaan maasta, puhut todennakoisesti kymmenkertaisesti sen minka keskivertosuomalainen. Ota siis rauhallisesti tai kulutat hanet akkia loppuun.

Ehka myos seisot ihan liian lahella ihmisia. Anna sellaiset 70 senttia tilaa, niin he tuntevat olonsa turvalliseksi. Ja oletko muuten huomannut, etta useimmat suomalaiset osaavat puhua sisaanpain hengittaessaan?Suomalaisessa elamantavassa piilee viisautta: "Elama on epavarmaa, aloita siis jalkiruoasta."He elavat vihamielisessa ymparistossa vihollisten ymparoimana ristinaan kieli, jota muut elavat olennot tuskin koskaan oppivat... Tasta huolimatta he rakastavat maataan. Ja rakastavat sen vihaamista. Ole kuitenkin varovainen: Ala erehdy vastaamaan myontavasti kysymykseen "Eiko taalla olekin kamalaa?" Sinun oletetaan rakastuvan Suomeen.

-Suomesta rakkaudella (Roman Schatz)

:D:D:D
Mutta olen eläväesimerkki suomalaisesta, joka rakastaa nykyään kieltään ja puhuu aivan liikaa ja halailee ihmisiä aivan liikaa. Mutta rakastaa myös yksinkertaisia esineitä, luontoa ja vihreää vettä. Ei pelkää olla yksin. Ja joka loppujen lopuksi on tajunnut, että kolikolla on aina kaksi puolta. Myös Suomella ja niin myös Skotlannilla!

maanantai 26. tammikuuta 2009

Quoi de neuf?

Yhden merkittävän asian on tämä maa minulle opettanut, teenjuojasta on tullut hirmuteenjuoja.

Alat todellakin uskomaan, että neljä viisi kuppia teetä on sinulle hyväksi. Ihan oikeasti. Ja täällä vihdoin ymmärtää voivanhan ihan hyvin alkaa juomaan kahvia Suomessa kun tee on ihan varmasti tehty kahvipavuista, ja kahvinjuojien on hankala löytää "kunnon kahvia"

Mikä onkaan täydellisempää aikaa blogailla kun teekupin ja hollantilaisten kinuskivohvelikeksien syönti ja murustelu suoraan ranskan kielioppikirjan päälle. Tentti torstaina.. ja mikäs tämän parempaa opiskelua!
Olen viimeaikoina ollut huono opiskelija, ainakin mitä ranskaan tulee. Ehkä pitäisi nähdä jo sieluni silmin nuoren (kyllä aivan liian nuoren) suullisen ranskan opettajan pelottavat ja uhkaavat kasvot, ehkä. Tai sitten tee ja keksit on ihan liian hyvää. Onneksi tähän kurssiin ei kuulunut suullista osuutta, mutta ensi kurssiin kuuluu ja se vaikuttaa 20% loppuarvosanaan. Jepajee. nyt olisin vain voinut sanoa Quoi de neuf Jean? olisi ehkä tippunut myös miinuspisteistä tyylittömyyden tyylittömyydestä.

Olen viimeaikoina ilakoinut ystävieni ratkaistuilla ongelmilla, yllättävällä skypepuhelulla rakkaalta ystävältä ja tuskistunut siitä, kun kaikki kaverini ovat ostoksilla, yökerhoissa, elokuvissa... (kun laitoksen tentit loppuivat viime perjantaina) ja minä vain ranskaa luen. Älkää nyt oikeasti käsittäkö väärin, kysykää ensi viikolla, ja rakastan ranskaa taas. Tiedänhän minä sen. Se on vaan tämä tenttiaika. Ja poikkeuksien poikkeukset.

Hassua muuten, minusta on tulossa tyttö (parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;D) sillä kaipaan yksiä korkokenkiäni, punaisia kärjestä avoinaisia kesäkenkiä jotka ovat isän kenkien joukossa. Unohdin ottaa ne mukaan, huomasin tänään kirjastossa ajattelevani niitä kenkiä ihan yht'äkkiä (ja eiiii, elämässäni ei vieläkään ole korkokenkiä kummallisempaa sisältöä)

Kämppään kuuluu hyvää. Norski tuli Lontoosta, ranskis sekoilee business law:n kanssa ja hyppii seiniä. Minä etsin halpoja lentoja kaikille meille, poisarjesta.com. Odotan viikonloppuna, perjantaita erityisestä (tentit ohi ja viimeistä viedään monelle erasmuslaiselle) Odotamme kuka ottaa jenkin paikan huoneessa B. Ärsyynnymme pastakattiloista hellalla, liian lämpimästä sisäilmasta (muuten harvinaisuus tällä kampuksella!) ja keitämme vielä kerran teetä (mutta päivän kuudennen kupin jälkeen on pakko vaihtaa hedelmähaudukkeisiin) ja napotamme tuolla keittiössä 70-luvun muovituoleissamme ja juttelemme niitä näitä, jotka viime päivinä ovat käsittäneet suomalaiset+aseet (lue kouluampumiset) Ranskan (vielä) oikeusministeri Rachida Dati, hänen lapsensa ja äitiyslomansa pituus (Tai siis kun sitä ei ollut) ja lapsen isä, olemme myös kinastelleet Israelin sodasta ja olen yrittänyt puolustaa kansainvälistä yhteisöä. Eli sitä samaa, sekalainen sekoitus neljää eri maata tällä hetkellä.
Home sweet home!

lauantai 24. tammikuuta 2009

Paluu arkeen! Pienen juhlan kautta!

Pahoittelen tälläistä kuukauden taukoa blogittelussa.. mutta Suomen kamaralla vietetyn joululoman jälkeen muutin kirjoijeni ja kampsuneni laitoksen kirjastoon ja viime perjantaina kello yksitoista oli neljä laitoksemme koetta takana.
Tenteistä ohi on neljä viidestä. Ensi torstaina viimeinen rutistus erään tietyn viharakkaus kielen tentissä ja sitten voidaan vaihtaa vapaalle ainakin kolmeksi päiväksi ennen uuden periodin alkamista 2.2.
JIPPII.

Loma Suomessa tuli ja meni. Se oli 25 päivää naurua, epäuskon tunteita, ruisleipää, supersalmiakkia, turkinpippureita, elokuvia ja raketteja, vähän vähemmän strongbow:ta kuin yleensä, saunaankin eksyin, halasin kaikkia (joka niitäkin, joita ei KUULEMMA olisi pitänyt) puhuin maahanmuuttajalle vahingossa englantia (sain vihanpuuskan siitä miten olen yksi niistä ennakkoluuloisista suomalaisista jotka ei koskaan usko ulkomaalaisten oppivan suomea ja vannon, se oli vahinko) Ihmettelin alennusmyyntejä, odotin ratikka 4:sta ja ihmettelin kylkeen tökkivää kanssamatkustajaa joka ilmaisia tahtonsa päästä ulos bussista niin. Mutta kyllä hymyilytti tulla takaisin kämppään, joka oli kuolettavan hiljainen… (norjalainen ja skotti eivät ole meluisimpia kämppiksiä, skotti kun ei koskaan ole kotona ja norjalainen kuuntelee jopa musiikkinsa korvalapuilla läppäristä) Viimeiset kaksi viikkoa tuli elettyä kirjastolla kirjojen kimpussa ja kuntosalilla aggressiota purkamassa (se muuten auttaa pieleenmenneen yksityisoikeuden tentin jälkeen!!) Aamulla kirjastoon alkuillasta kuntosalille kuntosalilta kotiin, nukkumaan ja seuraavana aamuna sama uudelleen.

Olen miettinyt mitä tekisin ensi kesälläni, tietenkin kiusaus olisi hyödyttää valtiontakaukseni ja viettää kesä kierrellen Suomea ja ehkä Eurooppaa.. mutta koska minä olen minä, kyllästyisin jopa väliin Helsinki-Iisalmi aika nopeasti ja kaipaisin joko a)työvuoroja b)seikkailuja. Mietin tuota koko kesän työskentelyn mielekkyyttä… rahan tulon lisäksi en oikeastaan keksinyt enää mitään hyvää syytä, kun on jo jonkun verran työkokemusta takana (ei paljoa, mutta niin paljon, että voi sanoa tehneensä jotakin) Mutta, toisaalta, onko muutaman tuhannen euron ansiot kuitenkaan niin ratkaisevia? Onko muutamalla tuhannella eurolla kuitenkaan väliä mitä opintolainaan tulee? Voi olla, että minulla on ihan vääristynyt suhde rahaan… mutta sanotaanko vaan nyt jokaiselle suomalaiselle opiskelijalle joka elää “niinpitkällekunpystyyilmanlainaavaikkasittenpastalla” periaatteella, että paikalliset kaverini nauraisivat olematonta partaansa jos kertoisin heille opintolainan ehdoista ja siitä miten mielummin tehdään työtä opintolainan välttämiseksi. Tietenkään asia ei minulle kuulu, tuli vain mieleen tuota kesäsuunnitelmia pohtiessa.
Entäs se jokaisen pikkutytön unelma, pelastaa maailma? Entäs se riskinotto joka tekee elämästä jännittävää? Mistä tietää että tekee oikein? Ei varmaan tiedäkään? Ja tiedänhän minä ettei tiedä, muiden tarvitsee vaan kertoa se sinulle.
Ja eikös se vanha sanonta mene, että niitä asioita ei kadu jotka tuli tehtyä. Minä en ainakaan haluaisi mennä suoraan A:sta B:hen elämässäni. Ja senhän takia tänne(kin) tultiin. Blah, mutta elämän suuria kysymyksiä mennäkö vai eikö mennä!

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Pari sanaa..

Hyvästely on ihan suoraan sanoen perseestä. (anteeksi kielenkäyttöni) en kestä en kestä en kestä en kestä. Ja silti seison ihan tyynenä ja sanon vaan et "this is so sad" Kaikella on aikansa ja kaikella on paikkansa, on aika elää ja aika kuolla pois. Mikään ei kestä ikuisesti, kaikki on täällä tilapäistä ja kieltämättä, mikään "mahtava" ei olisi "mahtavaa" jos ei tietäisi sen rajallisuutta. Elämässä kuitenkin on harvoja niitä asioita, jotka pysyvät ja ovat "mahtavia" Se, että joku asia
on hienoa, tarkoittaa myös sitä että siitä on pakko luopua joskus. Vaikka tekee kipeää.

Minä en ainakaan tunnusta olevani sentimentaalinen ihminen, olen hyvin tietoinen ajan rajallisuudesta ja tajunnut sen, että mitä ikinä elämä heittääkään eteen, ei sitä aikaa koskaan ole tarpeeksi. Mutta silti.

Vaikka tietää, että ei ne asiat jotka jäivät tekemättä. Ei ne sanat, jotka jäivät sanomatta. Vaan ne ihmiset jotka kohdattiin, ne sanat jotka vaihdettiin. Ne kaikista merkityksellisemmät ihmiset, joita olen kohdannut, vaikkakin vain hetken, jättävät kyllä jälkensä. Ja tänään on sanottava vielä hyvästi sellaiselle ihmiselle, joka opetti ja antoi paljon enemmän kun koskaan voi ajatella.
Ja lento lähtee 7h kuluttua, siinä ajassa pitäisi ennättää tehdä vielä asioita. Mutta kun sanoja ei ole.

:(

lauantai 13. joulukuuta 2008

Kulttuurieroja ja yhteneväisyyksiä

Joulunalusaika on aina yhtä kummallista. Joululaulut raikaa täällä ihan siinä missä Suomessakin, tosin (muovinen) joulukuusi on löytänyt tiensä asuntoihin ja jopa meidän opiskelijakampuksemme asuntoihin. Ystäväni asunnossa on sellainen pieni pöytäkuusi, ja tytöt olivat sitten tähden puuttuessa päättäneet käyttää Justin Timberlaken-pärstää tähden korvikkeena. Toivon kovasti, että tänä vuonna joulunviettopaikassani olisi joulukuusi. Vaikka en ole jouluihmisiä sen kummemmin, mutta muistan lapsuuden matkat mummolan vanhalle tontille siskon ja isän kanssa hakemaan (laillista) kuusta. Odotan joulusta ruisleipää (tai Suomesta yleensäkin, tai mitään muuta leipää vaan joka ei ole pullamössöä tai sitten sitä real-moniviljaa) imellettyä perunalaatikkoa ja juustotarjotinta. Tahtoisin, että voin joulupäivänä herätä hymyillen ja toivon, että kaksi jouluseurueeseen kuuluvaa pikkuihmistä tykkäävät lahjastani (Olipa kerran elämä DVD! Ihmisbiologiaa pikkulapsille!!) ja noh, se kolmas ei vielä mitään ymmärrä. Toivon, että saan luettua ja näen rakkaita ihmisiä. Toivon, että saan sanottua jotain jollekulle, jonka todella haluan ymmärtävän.

Ulkosuomalaisena alkaa kuulema kuuntelemaan ihan kummaa musiikkia, R-A-K-A-S kuulostaa ihan eriltä, ja eräs suomalainen tuttuni kertoi alkaneensa kuunnella Nightwishiä. Minäkin tunnustan, joululauluja ja joululauluista vielä Sylvian joululaulua. Joka on semmoinen laulu, jota tulen varmasti kuuntelemaan vuosikymmenien päästä ihan uudella korvalla nyt, missä sitten ikinä olenkin. Mutta rakkaat ystäväni, lyökää minua jos löydätte yhtäkään kappaletta Frederikiä tai Kaija Koon tinakenkätyttöä MP3:sesta (Ja joo, te saatte kyllä kuunnella Kaija Koota vaikka hamaan hautaan asti, mutta jotka tuntee mut tietää, että minä en)

Tämä viikko on mennyt keskiviikkoisen Edinburghin vierailun merkeissä ja eilispäivänä oli meidän kampuksen joulujuhla, eli asuntola-kampuksen baari oli muuttunut “yökerhoksi” kun liikuntahalliin oli laiteltu DJ ja ilmapalloja. Tuli ihan semmoinen olo, että olisin ollut diskossa yläasteella, paitsi että oli paljon railakkaampi meininki. Mukavaa oli kämppisten ja sekalaisten kavereideni kanssa. Amerikkalaisemme lähtee viikon päästä kohti kotiaan rapakon taakse, yritetään nyt viimeiset päivät näyttää parasta Skotlantia hänelle. Tappelin yhden sveitsiläisen kanssa sen vaaleansinisestä lippiksestä, suomalaiset taas vetäisivät siitäkin jotain kaksimielistä. Täällä on ollut nyt syksyn kolme vaihto-oppilasta Helsingistä, ja heidät tavattuaan (vaikka ovat tosi laidback ja puheliaita miehiä) olen ihan oikeasti alkanut epäilemään suomalaista huumoria ja päätynyt siihen lopputulokseen, että minulla on joku geenihäiriö sen suhteen.

Puhuttiin muuten tänään ranskalaisen kanssa siitä, miten hänen mielestään ei ole kamalan hyvä, että hän hengailee paljon ranskalaisten kanssatovereidensa kanssa. Mutta samassa hengenvedossa hän ylisti ranskalaisen huumoritajun ironisuuden taivaisiin, totesi, että ranskaa taitavat belgialaisetkaan, eivät heitä ymmärrä. Hän on parikymppinen ranskalaisnuori, jonka elämään kuuluu bileet, miehet ja alkoholi. Hirveän suuri mielenkiinto uusia asioita kohtaan, tahtoo asua isona New Yorkissa ja työskennellä kvtehtävissä. Saattaa kuulostaa naiivilta, ja niinhan hän joskus onkin, mutta samalla hyvin hyvin herttainen lapsenuskoinen nuori nainen. Ranskattaremme englanti kehittyy päivä päivältä, mutta vielä on pitkä matka työtehtäviin kansainvälisissä juristifirmoissa neuvotellen sopimuksia vaikka jenkin kanssa. Minä sitten totesin siihen, että ihan tuota “klikkiytymistä” osataan kaikkialla. Erityisesti täällä tapaamissani jenkeissä naurattaa se, miten he ovat toisilleen kun lapsuudenystävät vaikka toinen asuisi Floridassa ja toinen Minnesotassa. Mutta kai sillä on jotain tekemistä sen maagisen passin kanssa, mutta minun täytyy kyllä tunnustaa, että en minä sen kummempia viboja saa suomalaisten kanssa puhumisesta. Tottakai on ihanaa joskus päästä puhumaan suomea ja yhden ranskan kurssin suomalaisen kanssa puhumaan “secret language”:a, mutta en minä yhdenkään tapaamani suomalaisen kanssa mitenkään sydämistynyt ole. Yksi paikallinen kaveri totesi mulle, kun puhuttiin mitä suomalainen x ajattelisi asiasta, että “sinunhan se pitäisi tietää kun olet Suomesta” No minä siihen sitten, etten todellakaan, mitä sillä nyt passilla on tekemistä yhtään minkään kanssa. Ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. En suostu alistumaan siihen "yhtä samaa perhettä" -ajattelumaailmaan mitä kansalaisuuteen tulee, en tehnyt sitä Suomessa enkä nyt ala kyllä tekemään sitä täälläkään. Ei toimi ulkomailla se.

Edessä on joululoma suomiloma lukuloma. Paluu sumuiselle saarelle (ja tänään erityisen pilviselle ja tuuliselle ja sateiselle) tapahtuu tuossa tammikuun toisella viikolla uuteen periodiin uusiin seikkailuihin. Nokka pystyyn ja kohti purjeet kohti tuulia! Ainakin Helsingin tuulia hetkeksi.