tiistai 27. tammikuuta 2009

Koti-ikävä

Illan viimeisinä tunteina kun päivän aikana on tullut tehtyä kaikkea muuta kuin ranskan kielioppia vaan se on sen sijaan mennyt yskimiseen(eiliset vatsalihakset kahduttaa nyt) niistämiseen, kurkunselvittämiseen,teenjuontiin ja pienoisessa pöhnässä kävelemiseen, mieleeni hiipi haikeus siitä miten flunssa Suomessa nyt on ainakin parempi (ja ketun viikset!) sairastaa. Ja sellainen yleinen haikeus, jota myös koti-ikäväksi voi kutsua. Joka hiipii aina mieleen, erityisesti tänään kun päivä meni sairastamiseen ja norskin kanssa mietittiin ihan uhalla että mitä missataan kun ollaan täällä. Ja ei, älkää sanoko mitä saatte sen tilalle, se ei ole sama asia. Mutta toisaalta, itsepä itsemme tähän soppaan sotkimme eikä toistaiseknsi voi valittaa, paitsi niinä hetkinä kun yskiminen sattuu ja hengittäminen sattuu (pitäisköhä mennä lääkäriin?) no anyways, olin jo peiton alla, mutta piti sitten tulla etsimään jotain piristystä haikeuden hetkeen. Ei löytynyt kavereita facebookista eikä mesestä eikä liioin skypesta vaan löytyi jo viime kesänä blogiini postaama roman schatzin teksti, joka jaksaa aina nauratta :)

Venajalla on Siperia. Yhdysvalloilla on Alaska. Euroopalla on Suomi.Uusien tulokkaiden silmissa Suomi vaikuttaa ihan normaalilta, kauniilta, kalliilta pikku maalta. No valo ja varit nyt ovat erilaisia, erityisesti kesaisin. Talvella valoa ei liiemmalti ole.Mutta jokin muukin on taalla toisin.

Kestaa hetken ennen kuin tajuaa, mika se on: ihmiset.He eivat katso silmiin. He eivat tervehdi tuntemattomia. He inhoavat tyhjanpaivaista jutustelua. He eivat koskaan keskeyta puhettasi - vaikuttaa silta, etteivat he kuuntele. Sanopa jotain mukavaa heidan vaatteistaan, ja he kertovat, kuinka halpoja ne ryysyt oikeasti olivat. Hymyile ohikulkijoille, ja he pitavat sinua uskonnollisena fanaatikkona, huumehorhona, homona, itamaisen mattojen kaupittelijana tai kaikkina edella mainituista.Etko usko? Kokeile itse: menepa tavarataloon ja vieta tovi hississa. Hymyile, katso ihmisia silmiin ja juttele niita naita. Naet, kuinka heidan pulssinsa kiihtyy ja otsalle kirpoaa hiki.Toisaalta he saattavat kutsua sinut kesamokilleen saunomaan. Se tarkoittaa, etta riisuudutaan alasti ja vedetaan kaveriporukassa ruhtinaalliset kannit. Suomalaisista on paha menna kertomaan vihaavatko vai rakastavatko he sinua.Salaisuus on yksinkertainen. Suomainen kohteliaisuuskasite on erilainen kuin muissa maissa yleensa.

Useimmissa muissa kulttuureissa kommunikointia pidetaan kohteliaana. Suomessa on kohteliasta jattaa ihmiset rauhaan.Miksi kiusata muita vitseilla maanantaiaamuna?Heilla on jo muutenkin tarpeeksi vaikeaa, ihan niin kuin itsellasi.Miksi kysya kaverilta miten lapset voivat? Kylla han kertoisi jos heilla joku hata olisi, onhan han kaverisi.Miksi istua tyhjassa ratikassa jonkun viereen juttelemaan, kuin kaikki voisivat matkustaa hiljaa ja rauhassa?Miksi soittaa yllattaen ovikelloa, kun voisit ihan hyvin paivaa paria aiemmin jo ilmoittaa tulostasi?Jos satut tulemaan sadan miljoonan asukkaan maasta, puhut todennakoisesti kymmenkertaisesti sen minka keskivertosuomalainen. Ota siis rauhallisesti tai kulutat hanet akkia loppuun.

Ehka myos seisot ihan liian lahella ihmisia. Anna sellaiset 70 senttia tilaa, niin he tuntevat olonsa turvalliseksi. Ja oletko muuten huomannut, etta useimmat suomalaiset osaavat puhua sisaanpain hengittaessaan?Suomalaisessa elamantavassa piilee viisautta: "Elama on epavarmaa, aloita siis jalkiruoasta."He elavat vihamielisessa ymparistossa vihollisten ymparoimana ristinaan kieli, jota muut elavat olennot tuskin koskaan oppivat... Tasta huolimatta he rakastavat maataan. Ja rakastavat sen vihaamista. Ole kuitenkin varovainen: Ala erehdy vastaamaan myontavasti kysymykseen "Eiko taalla olekin kamalaa?" Sinun oletetaan rakastuvan Suomeen.

-Suomesta rakkaudella (Roman Schatz)

:D:D:D
Mutta olen eläväesimerkki suomalaisesta, joka rakastaa nykyään kieltään ja puhuu aivan liikaa ja halailee ihmisiä aivan liikaa. Mutta rakastaa myös yksinkertaisia esineitä, luontoa ja vihreää vettä. Ei pelkää olla yksin. Ja joka loppujen lopuksi on tajunnut, että kolikolla on aina kaksi puolta. Myös Suomella ja niin myös Skotlannilla!

maanantai 26. tammikuuta 2009

Quoi de neuf?

Yhden merkittävän asian on tämä maa minulle opettanut, teenjuojasta on tullut hirmuteenjuoja.

Alat todellakin uskomaan, että neljä viisi kuppia teetä on sinulle hyväksi. Ihan oikeasti. Ja täällä vihdoin ymmärtää voivanhan ihan hyvin alkaa juomaan kahvia Suomessa kun tee on ihan varmasti tehty kahvipavuista, ja kahvinjuojien on hankala löytää "kunnon kahvia"

Mikä onkaan täydellisempää aikaa blogailla kun teekupin ja hollantilaisten kinuskivohvelikeksien syönti ja murustelu suoraan ranskan kielioppikirjan päälle. Tentti torstaina.. ja mikäs tämän parempaa opiskelua!
Olen viimeaikoina ollut huono opiskelija, ainakin mitä ranskaan tulee. Ehkä pitäisi nähdä jo sieluni silmin nuoren (kyllä aivan liian nuoren) suullisen ranskan opettajan pelottavat ja uhkaavat kasvot, ehkä. Tai sitten tee ja keksit on ihan liian hyvää. Onneksi tähän kurssiin ei kuulunut suullista osuutta, mutta ensi kurssiin kuuluu ja se vaikuttaa 20% loppuarvosanaan. Jepajee. nyt olisin vain voinut sanoa Quoi de neuf Jean? olisi ehkä tippunut myös miinuspisteistä tyylittömyyden tyylittömyydestä.

Olen viimeaikoina ilakoinut ystävieni ratkaistuilla ongelmilla, yllättävällä skypepuhelulla rakkaalta ystävältä ja tuskistunut siitä, kun kaikki kaverini ovat ostoksilla, yökerhoissa, elokuvissa... (kun laitoksen tentit loppuivat viime perjantaina) ja minä vain ranskaa luen. Älkää nyt oikeasti käsittäkö väärin, kysykää ensi viikolla, ja rakastan ranskaa taas. Tiedänhän minä sen. Se on vaan tämä tenttiaika. Ja poikkeuksien poikkeukset.

Hassua muuten, minusta on tulossa tyttö (parempi myöhään kuin ei milloinkaan ;D) sillä kaipaan yksiä korkokenkiäni, punaisia kärjestä avoinaisia kesäkenkiä jotka ovat isän kenkien joukossa. Unohdin ottaa ne mukaan, huomasin tänään kirjastossa ajattelevani niitä kenkiä ihan yht'äkkiä (ja eiiii, elämässäni ei vieläkään ole korkokenkiä kummallisempaa sisältöä)

Kämppään kuuluu hyvää. Norski tuli Lontoosta, ranskis sekoilee business law:n kanssa ja hyppii seiniä. Minä etsin halpoja lentoja kaikille meille, poisarjesta.com. Odotan viikonloppuna, perjantaita erityisestä (tentit ohi ja viimeistä viedään monelle erasmuslaiselle) Odotamme kuka ottaa jenkin paikan huoneessa B. Ärsyynnymme pastakattiloista hellalla, liian lämpimästä sisäilmasta (muuten harvinaisuus tällä kampuksella!) ja keitämme vielä kerran teetä (mutta päivän kuudennen kupin jälkeen on pakko vaihtaa hedelmähaudukkeisiin) ja napotamme tuolla keittiössä 70-luvun muovituoleissamme ja juttelemme niitä näitä, jotka viime päivinä ovat käsittäneet suomalaiset+aseet (lue kouluampumiset) Ranskan (vielä) oikeusministeri Rachida Dati, hänen lapsensa ja äitiyslomansa pituus (Tai siis kun sitä ei ollut) ja lapsen isä, olemme myös kinastelleet Israelin sodasta ja olen yrittänyt puolustaa kansainvälistä yhteisöä. Eli sitä samaa, sekalainen sekoitus neljää eri maata tällä hetkellä.
Home sweet home!

lauantai 24. tammikuuta 2009

Paluu arkeen! Pienen juhlan kautta!

Pahoittelen tälläistä kuukauden taukoa blogittelussa.. mutta Suomen kamaralla vietetyn joululoman jälkeen muutin kirjoijeni ja kampsuneni laitoksen kirjastoon ja viime perjantaina kello yksitoista oli neljä laitoksemme koetta takana.
Tenteistä ohi on neljä viidestä. Ensi torstaina viimeinen rutistus erään tietyn viharakkaus kielen tentissä ja sitten voidaan vaihtaa vapaalle ainakin kolmeksi päiväksi ennen uuden periodin alkamista 2.2.
JIPPII.

Loma Suomessa tuli ja meni. Se oli 25 päivää naurua, epäuskon tunteita, ruisleipää, supersalmiakkia, turkinpippureita, elokuvia ja raketteja, vähän vähemmän strongbow:ta kuin yleensä, saunaankin eksyin, halasin kaikkia (joka niitäkin, joita ei KUULEMMA olisi pitänyt) puhuin maahanmuuttajalle vahingossa englantia (sain vihanpuuskan siitä miten olen yksi niistä ennakkoluuloisista suomalaisista jotka ei koskaan usko ulkomaalaisten oppivan suomea ja vannon, se oli vahinko) Ihmettelin alennusmyyntejä, odotin ratikka 4:sta ja ihmettelin kylkeen tökkivää kanssamatkustajaa joka ilmaisia tahtonsa päästä ulos bussista niin. Mutta kyllä hymyilytti tulla takaisin kämppään, joka oli kuolettavan hiljainen… (norjalainen ja skotti eivät ole meluisimpia kämppiksiä, skotti kun ei koskaan ole kotona ja norjalainen kuuntelee jopa musiikkinsa korvalapuilla läppäristä) Viimeiset kaksi viikkoa tuli elettyä kirjastolla kirjojen kimpussa ja kuntosalilla aggressiota purkamassa (se muuten auttaa pieleenmenneen yksityisoikeuden tentin jälkeen!!) Aamulla kirjastoon alkuillasta kuntosalille kuntosalilta kotiin, nukkumaan ja seuraavana aamuna sama uudelleen.

Olen miettinyt mitä tekisin ensi kesälläni, tietenkin kiusaus olisi hyödyttää valtiontakaukseni ja viettää kesä kierrellen Suomea ja ehkä Eurooppaa.. mutta koska minä olen minä, kyllästyisin jopa väliin Helsinki-Iisalmi aika nopeasti ja kaipaisin joko a)työvuoroja b)seikkailuja. Mietin tuota koko kesän työskentelyn mielekkyyttä… rahan tulon lisäksi en oikeastaan keksinyt enää mitään hyvää syytä, kun on jo jonkun verran työkokemusta takana (ei paljoa, mutta niin paljon, että voi sanoa tehneensä jotakin) Mutta, toisaalta, onko muutaman tuhannen euron ansiot kuitenkaan niin ratkaisevia? Onko muutamalla tuhannella eurolla kuitenkaan väliä mitä opintolainaan tulee? Voi olla, että minulla on ihan vääristynyt suhde rahaan… mutta sanotaanko vaan nyt jokaiselle suomalaiselle opiskelijalle joka elää “niinpitkällekunpystyyilmanlainaavaikkasittenpastalla” periaatteella, että paikalliset kaverini nauraisivat olematonta partaansa jos kertoisin heille opintolainan ehdoista ja siitä miten mielummin tehdään työtä opintolainan välttämiseksi. Tietenkään asia ei minulle kuulu, tuli vain mieleen tuota kesäsuunnitelmia pohtiessa.
Entäs se jokaisen pikkutytön unelma, pelastaa maailma? Entäs se riskinotto joka tekee elämästä jännittävää? Mistä tietää että tekee oikein? Ei varmaan tiedäkään? Ja tiedänhän minä ettei tiedä, muiden tarvitsee vaan kertoa se sinulle.
Ja eikös se vanha sanonta mene, että niitä asioita ei kadu jotka tuli tehtyä. Minä en ainakaan haluaisi mennä suoraan A:sta B:hen elämässäni. Ja senhän takia tänne(kin) tultiin. Blah, mutta elämän suuria kysymyksiä mennäkö vai eikö mennä!

keskiviikko 17. joulukuuta 2008

Pari sanaa..

Hyvästely on ihan suoraan sanoen perseestä. (anteeksi kielenkäyttöni) en kestä en kestä en kestä en kestä. Ja silti seison ihan tyynenä ja sanon vaan et "this is so sad" Kaikella on aikansa ja kaikella on paikkansa, on aika elää ja aika kuolla pois. Mikään ei kestä ikuisesti, kaikki on täällä tilapäistä ja kieltämättä, mikään "mahtava" ei olisi "mahtavaa" jos ei tietäisi sen rajallisuutta. Elämässä kuitenkin on harvoja niitä asioita, jotka pysyvät ja ovat "mahtavia" Se, että joku asia
on hienoa, tarkoittaa myös sitä että siitä on pakko luopua joskus. Vaikka tekee kipeää.

Minä en ainakaan tunnusta olevani sentimentaalinen ihminen, olen hyvin tietoinen ajan rajallisuudesta ja tajunnut sen, että mitä ikinä elämä heittääkään eteen, ei sitä aikaa koskaan ole tarpeeksi. Mutta silti.

Vaikka tietää, että ei ne asiat jotka jäivät tekemättä. Ei ne sanat, jotka jäivät sanomatta. Vaan ne ihmiset jotka kohdattiin, ne sanat jotka vaihdettiin. Ne kaikista merkityksellisemmät ihmiset, joita olen kohdannut, vaikkakin vain hetken, jättävät kyllä jälkensä. Ja tänään on sanottava vielä hyvästi sellaiselle ihmiselle, joka opetti ja antoi paljon enemmän kun koskaan voi ajatella.
Ja lento lähtee 7h kuluttua, siinä ajassa pitäisi ennättää tehdä vielä asioita. Mutta kun sanoja ei ole.

:(

lauantai 13. joulukuuta 2008

Kulttuurieroja ja yhteneväisyyksiä

Joulunalusaika on aina yhtä kummallista. Joululaulut raikaa täällä ihan siinä missä Suomessakin, tosin (muovinen) joulukuusi on löytänyt tiensä asuntoihin ja jopa meidän opiskelijakampuksemme asuntoihin. Ystäväni asunnossa on sellainen pieni pöytäkuusi, ja tytöt olivat sitten tähden puuttuessa päättäneet käyttää Justin Timberlaken-pärstää tähden korvikkeena. Toivon kovasti, että tänä vuonna joulunviettopaikassani olisi joulukuusi. Vaikka en ole jouluihmisiä sen kummemmin, mutta muistan lapsuuden matkat mummolan vanhalle tontille siskon ja isän kanssa hakemaan (laillista) kuusta. Odotan joulusta ruisleipää (tai Suomesta yleensäkin, tai mitään muuta leipää vaan joka ei ole pullamössöä tai sitten sitä real-moniviljaa) imellettyä perunalaatikkoa ja juustotarjotinta. Tahtoisin, että voin joulupäivänä herätä hymyillen ja toivon, että kaksi jouluseurueeseen kuuluvaa pikkuihmistä tykkäävät lahjastani (Olipa kerran elämä DVD! Ihmisbiologiaa pikkulapsille!!) ja noh, se kolmas ei vielä mitään ymmärrä. Toivon, että saan luettua ja näen rakkaita ihmisiä. Toivon, että saan sanottua jotain jollekulle, jonka todella haluan ymmärtävän.

Ulkosuomalaisena alkaa kuulema kuuntelemaan ihan kummaa musiikkia, R-A-K-A-S kuulostaa ihan eriltä, ja eräs suomalainen tuttuni kertoi alkaneensa kuunnella Nightwishiä. Minäkin tunnustan, joululauluja ja joululauluista vielä Sylvian joululaulua. Joka on semmoinen laulu, jota tulen varmasti kuuntelemaan vuosikymmenien päästä ihan uudella korvalla nyt, missä sitten ikinä olenkin. Mutta rakkaat ystäväni, lyökää minua jos löydätte yhtäkään kappaletta Frederikiä tai Kaija Koon tinakenkätyttöä MP3:sesta (Ja joo, te saatte kyllä kuunnella Kaija Koota vaikka hamaan hautaan asti, mutta jotka tuntee mut tietää, että minä en)

Tämä viikko on mennyt keskiviikkoisen Edinburghin vierailun merkeissä ja eilispäivänä oli meidän kampuksen joulujuhla, eli asuntola-kampuksen baari oli muuttunut “yökerhoksi” kun liikuntahalliin oli laiteltu DJ ja ilmapalloja. Tuli ihan semmoinen olo, että olisin ollut diskossa yläasteella, paitsi että oli paljon railakkaampi meininki. Mukavaa oli kämppisten ja sekalaisten kavereideni kanssa. Amerikkalaisemme lähtee viikon päästä kohti kotiaan rapakon taakse, yritetään nyt viimeiset päivät näyttää parasta Skotlantia hänelle. Tappelin yhden sveitsiläisen kanssa sen vaaleansinisestä lippiksestä, suomalaiset taas vetäisivät siitäkin jotain kaksimielistä. Täällä on ollut nyt syksyn kolme vaihto-oppilasta Helsingistä, ja heidät tavattuaan (vaikka ovat tosi laidback ja puheliaita miehiä) olen ihan oikeasti alkanut epäilemään suomalaista huumoria ja päätynyt siihen lopputulokseen, että minulla on joku geenihäiriö sen suhteen.

Puhuttiin muuten tänään ranskalaisen kanssa siitä, miten hänen mielestään ei ole kamalan hyvä, että hän hengailee paljon ranskalaisten kanssatovereidensa kanssa. Mutta samassa hengenvedossa hän ylisti ranskalaisen huumoritajun ironisuuden taivaisiin, totesi, että ranskaa taitavat belgialaisetkaan, eivät heitä ymmärrä. Hän on parikymppinen ranskalaisnuori, jonka elämään kuuluu bileet, miehet ja alkoholi. Hirveän suuri mielenkiinto uusia asioita kohtaan, tahtoo asua isona New Yorkissa ja työskennellä kvtehtävissä. Saattaa kuulostaa naiivilta, ja niinhan hän joskus onkin, mutta samalla hyvin hyvin herttainen lapsenuskoinen nuori nainen. Ranskattaremme englanti kehittyy päivä päivältä, mutta vielä on pitkä matka työtehtäviin kansainvälisissä juristifirmoissa neuvotellen sopimuksia vaikka jenkin kanssa. Minä sitten totesin siihen, että ihan tuota “klikkiytymistä” osataan kaikkialla. Erityisesti täällä tapaamissani jenkeissä naurattaa se, miten he ovat toisilleen kun lapsuudenystävät vaikka toinen asuisi Floridassa ja toinen Minnesotassa. Mutta kai sillä on jotain tekemistä sen maagisen passin kanssa, mutta minun täytyy kyllä tunnustaa, että en minä sen kummempia viboja saa suomalaisten kanssa puhumisesta. Tottakai on ihanaa joskus päästä puhumaan suomea ja yhden ranskan kurssin suomalaisen kanssa puhumaan “secret language”:a, mutta en minä yhdenkään tapaamani suomalaisen kanssa mitenkään sydämistynyt ole. Yksi paikallinen kaveri totesi mulle, kun puhuttiin mitä suomalainen x ajattelisi asiasta, että “sinunhan se pitäisi tietää kun olet Suomesta” No minä siihen sitten, etten todellakaan, mitä sillä nyt passilla on tekemistä yhtään minkään kanssa. Ei ole koskaan ollut, eikä tule olemaan. En suostu alistumaan siihen "yhtä samaa perhettä" -ajattelumaailmaan mitä kansalaisuuteen tulee, en tehnyt sitä Suomessa enkä nyt ala kyllä tekemään sitä täälläkään. Ei toimi ulkomailla se.

Edessä on joululoma suomiloma lukuloma. Paluu sumuiselle saarelle (ja tänään erityisen pilviselle ja tuuliselle ja sateiselle) tapahtuu tuossa tammikuun toisella viikolla uuteen periodiin uusiin seikkailuihin. Nokka pystyyn ja kohti purjeet kohti tuulia! Ainakin Helsingin tuulia hetkeksi.

lauantai 6. joulukuuta 2008

Suomi ja ulkosuomalainen

Näin joulukuun 6.päivänä sallittakoon minullekin tälläinen hetkellinen sentimentaalisuuden mielenhäiriö ja kirjoittakaamme jotain tuosta Pohjolan maasta Suomesta

Ulkomailla ollessa Suomi näyttää erilaiselta, muistan Japanissa ikävöineeni en niinkään kotikaupunkia tai muuta konkreettista, vaan niitä arvoja, joita pohjoinen yhteyskuntamme minulle opetti. Ikävöin Japanissa ollessani itsenäisyyttä, keskusteluja äitini kanssa, ikävöin uutistarjontaa ja ikävöin sitä tasa-arvoa ja kaikkea niitä kliseitä mitä Suomesta sanotaan. Täällä ollessa, olen vähän niin kuin kotona mutta en kuitenkaan. Mutta toisaalta, vaikka minä pyörisin alas Simonkatua tai viuhahtaisin Kuopion kaupungintalon kulmilla, en silti olisi kotona. Se on suhteellista. Olen Suomesta, mutta asun ja opiskelen täällä. Minulla on Suomen passi, joka on kieltämättä varmaan arvokkain paperivihkonen, joka minulla on. Tai siis, maailmassa on niin monia tuhansia satoja tuhansia ihmisiä, joita ei koskaan ole olemassa virallisesti.

Olen oppinut arvostamaan niitä muutamia ihmetyksenaiheita, jotka minussa on hyvin suomalaista, tai sitten äitini opettamaa. Olen suuri ihmetyksen aihe ystävälleni, joka on kiitos minun saanut ihan vinksahtaneen kuvan suomalaisista naisista. Mutta jaksan väittää, vaikka naisen euro on sen 80snt on Suomi varmasti yksi tasa-arvoisimmista yhteiskunnista koko maailmassa. Hieman kyllä ärsyttää, kun tämä mieskromosomit luojan lykkynä saanut ystäväni, aina vitsailee feminismistäni, vaikkei se sitä ole. Niille, jotka eivät minua tunne valotettakoon, että minä olen yksi niistä vastarannan kiiskistä vahvoine mielipiteineen, olen ainakin omasta mielestäni taitava keskustelija ja ajattelen joskus aivan liikaa ja puhun senkin edestä. Minulle ei koskaan sanottu, että en ole voinut tehdä asiaa X kun satun nyt olemaan tyttö. Tämä ko.ystäväni ei millään meinaa ymmärtää ajattelumaailmaani, kun en ole tottunut ovien aukaisemiseen. Tai no, ei se yleensä tuntemattomien miesten kohdalla ole ongelma, mutta hänen kohdallaan on. Kun tiedän, että hänelle on kummallista mennä ennen minua. Ja minulle on joskus kummallista mennä ennen häntä. Mitenkäs päin siinä sitten seisoo. Mutta toisaalta, täällä monet pojat ja miehet on ihan kasvatettu tuohon, ja ulkomailla sitä kunnioitat sitä toista kultturia. Arvostan sitä että meillä on Nainen presidenttinä (huolimatta puoluetaustastaan) minulle se on hienoa.

Arvostan myös sitä, että koulujärjestelmä (ja olen hyvin tietoinen myös niistä huonoista puolistakin) antaa jokaiselle periaatteessa ainakin tasa-arvoiset mahdollisuudet kehittyä. Tottakai on niitä, jotka ovat järjestelemän uhreja. Mutta jos vertaan Japaniin tai muihin maihin (mistä nyt ei tietenkään ole omakohtaista kokemusta koulunkäynnistä) on ollut ilo saada käydä peruskouluni siellä. Minä 12,5 vuoden yleissivistävän kouluni aikana kohtasin niin huonoja opettajia, surullisia ihmiskohtaloita joista osa päättyi huonosti, osa hyvin. Koin järjestelmän voimattomuuden. Mutta kohtasin myös valtavan inspiroivia opettajia, heitä jotka oikeasti välittivät. Oppitunteja, joiden arvon olen ymmärtänyt vasta myöhemmin.

Tottakai on asioita, joita tahtoisin kriittisellä tavalla käsitellä. Mutta näin kerran vuodessa, joulukuun kuudentena päivänä, ehkä on parempi olla hiljaa ja muistaa niitä ihmisiä, jotka minullekin mahdollistivat reppuun muutakin kuin leipää ja piimää (mukaanlukien isä ja äiti :)) Ja katsokaa tarkkaan sitä yhtä ainoaa mannerheim-ristin ritaria, joka sinne linnaan vielä juhlat avaamaan pääsee.

Hyvää itsenäisyyspäivää kaikille suomalaisille ja itsensä suomalaistuneeksi tunteville.

PS. Vuosi sitten painoin päähäni valkolakin ja päätin tuon aikaisemmin ylistämäni koulutien. Katsoo kulunutta vuotta ja niin, aika paljon ehti tapahtua. Ei voi muuta sanoa, mutta päivääkään en ole katunut ja vuosimuistelmat tulee sitten lähempänä vuodenvaihdetta.

Meemi

No eihän siitä huomisesta tullut mittään, tässä nyt on tämä meemi Kulttuureja sekoitellen blogin Susalta, ensimmäinen laatuaan :) Kiitos. Oli ihan hauska miettiä.
a single word.
1. Where is your cell phone? Floor
2. Where is your significant other? Nowhere
3. Your hair colour? Brown
4. Your mother? Strong
5. Your father? Stubborn
6. Your favorite thing? Computer
7. Your dream last night? Someone
8. Your dream/goal? Happiness
9. The room you’re in? mine
1. Your fear? losing
12. Where do you want to be in 6 years? Europe
13. Where were you last night? Pub
14. What you’re not? sweet
15. One of your wish-list items? camera
16. Where you grew up? Finland
17. The last thing you did? drank
18. What are you wearing? pyjamas
19. Your TV? what?
20. Your pet? no
21. Your computer? Room
22. Your mood? happy
23. Missing someone? yes
24. Your car?
25. Something you’re not wearing? hoody
26. Favorite store? Supermarket ;D
27. Your summer? Nice
28. Love someone? Yes
29. Your favorite color? Green
30. When is the last time you laughed? Today
31. Last time you cried? Wednesday
The other part of the challenge is to nominate five people to take up the challenge on their own blogs.


Valitettavasti nyt jää tuo nimeäminen.. tai voinhan haastaa Aven! Jonka blogia en edes osaa tähän linkittää. Anteeksi.