Kuvamuistoja viime viikolta

Swine flu and its mid term time again!

tervetuloa ihmeellisten oikeustapausten maailmaan. Yliopistolta kotiin päästyäni ja tyttöjen kanssa lauantain synttäribileiden jälkiseuraamuksien puinnin jälkeen linnottauduin huoneeseeni, laitoin North Sound 1 (paikallisen Novan paremmilla jutuilla ja musiikilla) päälle ja perehdyin sananvapauden ja yksityiselämän suojan saloihin. Luin oikeustapauksia J.K Rowlingin pojan valokuvaamisesta ja Naomi Campbellin huumeiden käytöstä (ja kuntoutusklinikan ulkopuolella otetuista kuvista joista oikeusjuttu tuli sitten) Yritin analysoida ranskan runoja (ja epäonnistuin surkeasti... mutta olisit sitten itse analysoinyt paremmin... se piti tehdä ranskaksi ;S) Ei onnistu runoilu suomeksi eikä englanniksi ja vähin ranskaksi. Kello vierähti sitten yhdeksään ja tässä mietitään mitäs vielä tehtäisiin. 

Olen vakaasti päättänyt, että toisin kuin tänään, aion päästä sängystä ylös yhdeksäksi. Menee nimittäin legal maxim of proportionality luennot harakoille tätä menoa. Tentit on kuukauden päästä ja ennen tenttejä on vielä ranskan suullinen koe, ranskan viimeisen esseen palautus ja yhden kurssin suullinen esitelmä kertausviikolla. Sitä ennen pitäisi ennättää Edinburghiin kaverilauman kanssa, aloittaa "kuukauden jäähyväiset" kämppisten kanssa. Olen päättänyt saada ne vaeltamaan päiväksi kanssani parin viikon päästä, ennen kertausviikkoa. Onnistuin sunnuntaina jo norjalaisen raahamisessa lenkille, niin mennään katsomaan läheisiä Grampian Highlandseja. 

Näillä näkymiin lähden Aberdeenistä kesän viettoon lauantaina 6.6. kohti Lontoota ja Lontoosta jossain vaiheessa Suomeen. Mutta paremmin minua tuntevat tietävät, että kesäsuunnitelmani eivät päätä huimaa. Mutta Lontoossa on varmasti mukavaa, paljon on to do ja to visit-listalla. 

Ja tarina jatkuu, alkupuoli kirjoitettu eilen, mutta julkaistu tänään kun internettimme kupsahti eilen illalla ja nyt vasta muistan jatkaa tätä. Noh, tuo ranskan runoilu meni ihan harakoille :D Tulipahan opittua että ranskan kielen sana tronc (joka tulee latinan sanasta truncus ettäs tiedätte, julisti luennoitsijamme) ei suinkaan tarkoittanut runon yhteydessä uimahousuja vain puunrunkoja, vaikka kuinka saksalaisen kaverin kanssa yritettiin analysoida sitä parhaaksi katsomallamme tavalla. 

Olen nähnyt varmaan elämäni ekan magnoliapuun, jota olen ihastellut tuossa alemma kuvassa. Kukista on nyt tullut valkoisia! Ja jonkinnäköinen uusi kirsikkapuulta näyttävä puukin kukkii kampuksella, pitää ottaa kuva joku päivä, että josko joku tunnistaisi, minä en.

Huomenna on tuo viimeinen mid term exam ja kaverin kanssa tuntikausien kahvittelun jälkeen pääsin vihdoin kotiin ja tässä minä olen iloisesti bloggerissa ja lattialla lojuvat nuo oikeustapauslistat. Well it won't count towards final mark soo..... 

Ja maan sikainfluenssakriisi jatkuu... nyt on pari ilmeisen varmaa tapausta tässä koilis-skotlannin terveydenhuoltoalueella... yliopistolta tuli sähköpostia, että "we have a plaaaaaan" Tässä maassa ei muuten suunnitelmat lopu, ei sitten millään. Mutta toivotaan ettei pahemmaksi menisi, mutta lentomatkailun mukanahan nuo pöpöt tehokkaasti lentelevät. 

Viikonlopun Edinburghin matkailusta ei taida tulla mitään kun jostain käsittämättömästä syystä keskustanalueella ei löydy majoitusta. Yritän nyt innoistaa sekalaista seurakuntaamme glasgow'hun edinburghin sijaan! Katsotaan miten käy. Olisi mukava tehdä jotain vaihteenvuoksi ennen vuoden loppua ja kesälaitumille karkaamista. 

Pitäisi muuten katsoa niitä matkalippuja... mutta eikös se oo niin että poissa silmistä poissa mielestä... blaaah! 

Life is good I can't complain

Tentteihin luku on vaikeaa kun kaupungin shoppailumahdollisuudet huutavat puoleensa... huomenna on ihan pakko kyllä käydä hakemassa se alennusrekin kesämekko... kun lähtee 17 punnalla mukaan... mutta missä välissä sitä sitten vielä lukisi? Herätäkö aamulla ja sännätäkö kaupungille ostamaan mekko vai ei, tehdäkkö sitä vai tuota kun takaraivolla jyskyttää muistettavat oikeustapaukset ja tentit jotka alkavat reilun kuukauden päästä. 

On ihana olla takaisin täällä. Saa shoppailla tutuissa ruokakaupoissa ja istua kavereiden kanssa illanvietoissa. Täällä on ollut ihan täysi kevät, magnoliapuut kukkivat kovasti (kuvia alempana) ja esim ton katedraalin edessä olevan kirsikkapuun kukinta on menossa kohta ohi. Mukava on ollu taas kavereiden kanssa ja kämppiksetkin on ihan ennallaan. Silloin kun meiltä kriisi loppuu, niin sitten loppuu elämä sanotaan ;D Kaipasin kevätlomalla niin montaa asiaa, että kesälomalta varmasti halkeaa sydän. Mutta onneksi on siskoa ja veljeä ja ruisleipää sekä salmiakkia kompensoimassa :)

Kesämekkohajatelmien lisäksi kaikki kurssiesseet on nyt tältä vuodelta palautettu ja vuorossa vielä viimeiset tutoriaalit ennen tenttejä. Sekä ainaisen ihana ranskan suullinen tentti. En voi uskoa, että ensimmäinen vuosi on jo kohta ohi. Ja en myöskään voi uskoa, millaisen porukan tämä Skotlannin graniittikaupunki toi yhteen tänne, tähän kampukselle näihin nurkkiin. Mielettömän hienoa, jos multa kysytään. Kello on puoli yksi ja virittelin kelloni herättämään

0745 kirjastolle (lauantai-aamuna... mutta huomisillan synttäribileiden jälkeen ei kirjastolle raahauduta! :D) ja ranskis kinastelee isällensä (varmaan raha-asioista) seinän takana skypessä. Home Sweet Home! 

Hieman kuvamateriaalia seuraa viime päiviltä

''Emme voi päättää mitä meille tapahtuu elämän oudoissa käänteissä. Mutta me voimme päättää mitä meissä tapahtuu - miten me otamme asiat ja mitä teemme niille, ja vain se on loppujen lopuksi ratkaisevaa''.
-Joseph Fort Newton-

Kulttuurishokkia

Eilen kaverin kanssa naureskeltiin Skotlannille ja näille ihmisille ja elämälle yleensä. Suomilomasta (Ehkä) enemmän myöhemmin tänään. Nyt pitäisi palata ton hemmetin esseen pariin että pääsee sitten bileisiin bulgarialaisittain (mitä lie sitten tarkoittaa) eli pari bulgaarikaveri järkkää bileet bulgarialaisittian. 

Löysin sitten tämmöisen hauskan testin, tai hauska siitä tuli kun totesin sitten, että vaikka päädyimme kaverin kanssa lopputulokseen että kärsimme kulttuurishokista, ei se taidakaan olla paikkaansa. (Lopputulokseen lienevät vaikuttaneet erittäin myöhäinen konkluusion tekemisen aika ja muutkin kulttuurista riippumattomat seikat!) 

1. Vievätkö juomaveteen, ruokaan tai ruokailuastioihin liittyvät huolet suhteettomasti aikaasi ? No jos nyt kahta erillistä vesihanaa ei lasketa :D mutta tottapuhuakseni, en edes enää ajattele vedensekoittimen puutetta vaan ihmettelen kaverin vessan edistyksellistä vessa hanaa! :D 
2. Pelkäätkö fyysistä kontaktia paikallisten ihmisten kanssa ? En ;:D
3. Aiheuttavatko viivästymiset ja muut pikkuhuolet sinussa raivonpurkauksia ? Mähän oon neiti kärsivällisyys
4. Pelkäätkö jatkuvasti tulevasi petetyksi tai ryöstetyksi ? No en :D 
5. Huomaatko suoralta kädeltä kieltäytyväsi paikallisen kielen opettelemisesta ? Vähän vaikeaa :D
6. Kaipaatko kotiasi, kahvikupposta tai karjalanpiirakkaa, kävelyä kotikadullasi, sukulaisvierailua tai ylipäätään järkevien ihmisten tapaamista ? No ruisleipää, mutta sitä sen kuidun takia
7. Huomaatko vertailevasi paikallisia oloja ja asioiden tekemisen tapaa jatkuvasti kotioloihin? En, yritän olla vertailematta. 
8. Käytätkö vapaa-aikasi kirjeiden kirjoittamiseen kotiin ? En 
9. Valitatko jatkuvasti paikallisia olosuhteita ? En
10. Ovatko asenteesi paikallisiin asukkaisiin lähinnä kielteisiä ? Ei
11. Aiheuttavatko pikku kivut ja vammat sinulle suhteettoman suurta vaivaa ? No ei yleensä :D 
12. Huomaatko jatkuvasti peseväsi käsiäsi ? En
13. Tuntuuko olosi yksinäiseltä ja avuttomalta ? En
14. Juotko (alkoholia) tavallista enemmän ? No tottapuhuakseni suomi-lomalla kului enemmän lonkeroa 
15. Vältteletkö ihmisiä ? En
16. Tuntuuko, ette hallitse tunteitasi ? Ei
17. Pelkäätkö jatkuvasti, että kaikki - puoliso mukaanlukien - ymmärtävät sinutväärin ? En
18. Harhailevatko ajatuksesi jatkuvasti niin, ettet pysty keskittymään työhösi ? No ainakin nyt kun esseetä pitäisi kirjoittaa
19. Oletko menettämässä itseluottamuksesi, kontrollin tunteen ja tajun asioiden etenemissuunnasta ? En
20. Tuntuuko sinusta usein, että olet kuiviin imetty ja uupunut sekä henkisesti että fyysisesti ? Ei

Jos vastasit myöntävästi useisiin kohdista 1-10, mutta kieltävästi useimpiin kohdista 11-20, olet keskellä kulttuurishokkia. Sinun on tarpeellista olla kärsivällisempi, pitäytyä arvostelemisesta ja tuomitsemisesta sekä hankkiutua hiljalleen aktiivisempaan suhteeseen isäntäkulttuurien edustajien kanssa. Jos vastasit myöntävästi useisiin kohdista 1-10 ja useisiin kohdista 11-20, olet menettämässä kontrollin ja sinun olisi syytä hakeutua ammattiauttajalle. (Kealey 1992, Hilasvuori 1994)

Time really flies

1998:

- Pääsin ensimmäiselle (mutta en vähäisemmälle vuosikymmenelleni)

- Taidettiin popittaa Mika Häkkisen F1-mestaruudelle

- Koska olen ihan surkea näissä niin muistan että Boris Jeltsin oli Venäjän johdossa

- 

1999:

-Taisin loukata nilkkani (näitä kuuluisiä "hurjia" tarinoitani eli nyrjähdys tasaisella maalla... joka kasvoi lumipalloksi)

- Muuttiko veli ensimmäiseen omaan kotiin? Epäselvää mielessäni on muutimmeko me eri paikkaan? :D

- 

- 

2000:

- Muutin :D 

- Laskin päiviä milloin pääsen ylä-asteelle

- Ajelin bussilla kuopioon "suureen maailmaan" varmaan kerran pari viikossa.

- Hengailin äidin kanssa Ruotsissa

-kirjoitelin innokkaana pöytälaatikkoon

2001:

- Matkustinko äidin kanssa tuohon maailman parhaimpana äiti/tytärlomakohteeseen eli Amsterdamiin! :D

- Aloitin yläasteen 

- Mietin mistä saa uusia polvia

- Ihmettelin kaverini kiroilevaa pikkusiskoa joka oli meitän kolme vuotta nuorempi :D (ANTEEKS K, mutta mä muistan ton niin elävästi)

2002:

- Haaveilin seuraavasta muutosta 

- Sivistin itseäni rippikoulussa 

- Vaihdoin maisemaa muuton merkeissä

- Muutin toisen kerran

- Menin uuteen kouluun! 

2003:

- 

- 

- 

- 

2004:

-kävin haastattelussa ja keskityin olemaan kertomatta kellekää suuresta salaisuudestani

-ahersin lukiossa järjettömällä kurssimäärällä

-hyvästelin kolme rakasta ystävää maailman tuuliin

2005:

- Suunnittelin vaihto-oppilasvuotta

- Matkustin 19h päästäkseni eräälle saarelle Itä-Aasiassa

- Opettelin uuden kielen

-mietin milloin saan salmiakkia seuraavan kerran?

2006:

- Aloitin vuoden vuorten ympäröimänä, pienessä loma-asunnossa kiljuvien lasten, amerikkalaisen ja aikuisten kanssa syöden uudenvuodennuudeleita ja nauraen

- Vietin elämäni hauskimpia ja ikimuistoisia keväitä laulaen suomeksi lastenlauluja japanilaiselle vauvalle, joka säikähti maanjäristystä

- Palasin Suomeen

- Mietin milloin muuttaisin taas. 

2007:

- Karkasin Helsinkiin kesäksi

- Muutin

- Ahersin ylioppilaskirjoitusten parissa. 

- Sain valkolakin päähäni ja minua suretti. 

-muutin toisen kerran (ja päätin etten enää ikinä tee muuttoilmoitusta puhelimella!)

2008:

- Muutin toiseen maahan

- Olin juhannuksen töissä :(

- Elin monikulttuurista elämää viiden kansalaisuuden kanssa 

- Aloitin yliopiston 

- Menin jouluksi Suomeen. 

- Tajusin, että kaikki on sen arvoista. Mitä ikinä tapahtuukaan. 

Ja tänävuonna, olen jatkanut elämää kulttuurien sekamelskassa, tavannut vanhan ystävän (ja tajunnut että välimatkalla ei oikeasti ole aina väliä) Olen syönyt maailman parasta japanilaista ruokaa mitä Suomesta saa ja puhunut puhelinlaskut taivaisiin. Käynyt Suomessa ja palannut takaisin. Tehnyt siis sitä missä minä olen hyvä :D

Isoja kysymyksiä

Kirjoitan esseetä eräästä oikeustapauksesta, Pretty v UK ihmisoikeuksien kurssille. Tarkoituksena on tehdä oikeustapausanalyysi  siitä miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tapausta käsitteli ja miksi he päättivät miten päättivät. Tapaus on siis yksi näistä lukuisista Iso-Britanniassa puhuttaneista tapauksista, oikeudesta kuolla. Puhutaan siis European Convention on Human Rights (kamala, en tiedä tota edes suomeksi! :D) ja sen takaamista oikeuksista ihmisille, Eurooppalaisesta ihmisoikeusnäkökulmasta johon kuuluu oikein elää ja ehkäpä myös oikeus kuolla (on liian myöhä, eikä teitä varmaan oikeasti kiinnosta artiklat) No anyways, rouva Pretty oli nainen, joka sairasti etenevää neurologista sairautta, jota ei voitu parantaa. Ja nainen halusi kuolla kun hänen tilansa olisi liian vaikea hänelle. Tässä vaiheessa, ajattelet saahan sitä itsensä tappaa. (Välihuomautus, rajan eteläpuolella itsemurha oli pitkään rikos… josta ei luonnollisesti koskaan ketään tuomittu, mutta ei ole kauaa kun se dekriminalisoitiin :P) mutta Prettyn tapauksessa hän halusi, että hän saisi kuolla aviomiehensä avustuksella. Ja siinä kohti alkaa ongelmat, itsemurhaan yllytys, avustus, muulla tapaa vaikuttaminen on kriminalisoitu. Pretty kävi uuvuttavan oikeustaistelun, vei tapauksen aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti, argumentoiden että Suicide Act 1967 rikkoo häneen ihmisoikeuksiaan, ei rikkonut sanoi Euroopan ylin tuomioistuin näissä asioissa. Pretty kuoli kolme päivää myöhemmin. 

Näitä tapauksia on lisää. Juuri tämän viikon lopulla päättyi erään vauvan vanhempien pitkä kamppailu kuolemansairaan lapsensa puolesta. Oikeusistuin päätti, että vauva kuolee vaikka vanhemmat halusivat jatkaa elämää ylläpitäviä hoitoja ilman toivoa paremmasta. 

Tapaus Purdy on uusin näistä kysymyksistä avustettuun kuolemaan. Etenevää MS-tautia sairastava nainen ja etelä-amerikasta kotoisin oleva aviomies. Nainen haki korkeimmalta oikeudelta asti lupausta, että miestä ei syytettäisi mikäli hän auttaisi häntä kuolemaan. Itsemurhan avustamisesta voi tässä maassa saada korkeintaan 14 vuotta vankeutta. Korkein oikeus (House of Lords) antoi tietenkin kieltävän päätöksen ihan pelkästään lainsäädännön osalta. 

Dignitas niminen klinikka Sveitsissä on ollut myös tapetilla asiasta. 23-vuotias nuorukainen, lahjakas rugbyn pelaaja, menetti elämän halunsa erään epäonnisen rugbytreenin seurauksena ja hoidon viivästyessä halvaantui rinnasta alaspäin. Nuorukaisesta tulin nuorin britti, joka matkusti Sveitsiin kuolemaan kolmen epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen. Halvaantuneen elämä ei ollut hänelle elämisen arvoista, hän teki tämän 17 kuukautta onnettomuuden jälkeen. Syntyi kohu, josta seurasi syyteharkinta vanhempien ja perheystävän, joka oli varannut lennot Sveitsiin (ja paluulipun kanssa, mikäli hän muuttaisi mielensä), osalta. Syyttäjä totesi vanhempien yrittäneen estää poikaansa ja saada hänen muuttamaan mielensä, mutta mitenkä sinä sitten ihmistä elämään pakotat. Syyttäjä teki syyttämättä jättämispäätöksen ja totesi, ettei nuorukaisen vanhempien syyttäminen ole ”yleisen edun” mukaista. Kai sitä sanotaan, että suurinta rakkautta on myös osata päästää irti kun niin pitää tehdä. 

Viime vuoden lopulla kohistiin dokumentista, joka näytettiin joulunaikaan myös Suomessa. Se oli se kuuluisa dokumentti erään miehen itsemurhasta televisiokameroiden edessä. Myös se kuoleman heti näytettiin myös maikkarilla. 

Ollaan sellaisten kysymysten äärellä, joihin on hankala vastata. Kuka loppujen lopuksi määrittää sen ”dying with dignity” johon vetosivat ms. Pretty, ms. Purdy ja ehkä myös rugbyn pelaaja nuorukainen perusteli päätöstään vanhemmilleen. En osaa, (eikä minun kyllä pidäkään tässä esseessä ottaa kantaa tunnepuoleen) kuvitella etenevää neurologista sairautta ja sitä miten se vie pois liikuntakyvyn, puheen ja liikkeen. Mutta silti, näin juridisesta näkökulmasta rajanveto sen avustetun itsemurhan kannalta on vaikeaa. Tai siis mahdotonta, siksihän täällä(kään) ei sitä sallita. Täytyy jatkaa pienimuotoista pohjatyötäni ennen lomalle lähtöä.

Lauantaihöpinöitä

Lauantai on epäilemättä viikon paras päivä. Tietää että sunnuntai on edessä. Olen tänä viikonloppuna ollut täydellinen nolife, kunnollinen oikkari ja tänäänkin jäin viettämään iltaa mesen, facebookin ja erinäisten asetusten ja esseeni parissa. Noh, oli hyvä ilta, huomenna on 1,5 asiaa vähemmän tehtävää. Tänään on ollut päivä, jolloin olen haikeudella ajatellut pientä hämäläiskylää ja niitä kaikki a-ihmisiä siellä, jotka ovat minulle aina niin ystävällisiä. Olen ikävöinyt kebabia tutulta kioskilta ja sitä edeltävää pakollista kinaa kuka hakee ja mitä syödään. Yleensä tähän riitaan liittyy pepsi max-pullo. Siitä sisuuntuneena iltaruoaksi tai “supper”iksi (täälläpäin lunch on muuten usein illallinen! aluksi aina hämmennyin) hain tuosta kampuksen raflasta kebabia pitaleivällä. Kyllä sillä nälkä lähti ja kebabilta maistui (minut paremmin tuntevat tietävät että syön nk.roskaruokaa toooosi harvoin.. paitsi hämäläisten kanssa! ja täällä chips-maalaisranskalaisia kun niitä tungetaan joka paikassa) mutta ei ole hämäläiskebabin voittanutta. Hyvässä seurassa.

Pahasti näyttää siltä, että haaveeni kirjattomasta kevätlomasta ei taida toteutua. Vielä viikko on täällä jäljellä, ennen kuin British Airwayssin siivin lentelen taas ruisleipien ja salmiakkien luvattuun maailmaan tapaamaan perhettä ja muita sen elämän immeisiä. Kamalan nopeasti aika on mennyt, täytyy sanoa. Juurihan äsken minä jännittyneenä söin hermostuneena take-away susHia Heathrow’n vitosessa ja odotin lentoa Aberdeeniin, joka oli myöhässä ja myöhässä… ja portti vaihtui useampaan otteeseen. Täpötäydessä koneessa sain käytäväpaikan ja minulle ei tarjoiltu snack::seja ollenkaan, kamalaa. Muistan saapumiseni Aberdeenin lentokentälle, ja pienen yllätyksen saapuessani pienimmälle kansainväliselle lentokentälle missä olen koskaan ollut. Ja vielä paremmin muistan sen, kun näin enemmän lampaina kahdessa minuutissa kun olen koskaan nähnyt elämässäni (ja minun paremmin tuntevat tietävät kyllä että minä en ole nähnyt montaa lampaata) Ja muistan saapumiseni Hillheadiin, ilon tunteen kun huomasin kuitatessani avaimia että asunnossa oli toinen skandinaavi.. ainakin skandinaavinimi (on se kumma kun assosioituu kummalisten norjalaisten kanssa!) ja muistan kun Minnesotan lahja maailmalle törmäsi minuun keittiöstä pois tullessaan. Vielä ei ole hyvästien aika ranskalaiselle ja tälle toiselle jenkillemme. Minä, skotti ja norski lähdemme Aberdeenista vain tullaksemme tänne takaisin, mutta hyvä niin. Niin sen kuuluu ollakin.  Mutta olen ollut valtavan etuoikeutettu saadessani viettää tämän vuoden näiden ihmisten kanssa. Lainailla ranskalaisen kuumemittaria, neuvoa norskia käyttämään pesukonetta, kertonut jenkille milloin perunat ovat kypsiä ja skotille kuka Sarah Palin on ja että Suomi ja Ruotsi ovat eri maita. Olen hermostunut öljystä keittiönlattialla ja  olen sammuttanut tulipalon keittiössä. Valtavan etuoikeutettua elämää. Jos olisin tavannut kämppäkaverini yliopistolla, en usko että olisimme niin läheisiä kuin olemme. ja mikä tärkeintä, tässä asunnossa olen oppinut vihdoin hyväksymään, että kaikki ovat niin kuin ovat. Päässyt yli ärsytyksestäni, omasta mielikuvastani “millaisia ihmisten pitää olla” En voi olla nieleskelemättä kun ajattelen että kuutisen viikkoa ja tämä meidän pikkutarinamme tässä asunnossa on ohi. Vai onko?  Kaikki päättyy aikanaan. Halusimme tai emme.  Valitettavasti sekalainen seurakuntamme ei osaa suomen kieltä, joten he eivät koskaan tule tietämään mitä tähän kirjoitin. Mutta täytyy yrittää kertoa tytöille, miten paljon heitä arvostan ja sitä kuuluisaa monikulttuurisuutta on tässä asunnossa piisannut. Niin hyvässä kuin pahassa.