Kirjoitan esseetä eräästä oikeustapauksesta, Pretty v UK ihmisoikeuksien kurssille. Tarkoituksena on tehdä oikeustapausanalyysi siitä miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tapausta käsitteli ja miksi he päättivät miten päättivät. Tapaus on siis yksi näistä lukuisista Iso-Britanniassa puhuttaneista tapauksista, oikeudesta kuolla. Puhutaan siis European Convention on Human Rights (kamala, en tiedä tota edes suomeksi! :D) ja sen takaamista oikeuksista ihmisille, Eurooppalaisesta ihmisoikeusnäkökulmasta johon kuuluu oikein elää ja ehkäpä myös oikeus kuolla (on liian myöhä, eikä teitä varmaan oikeasti kiinnosta artiklat) No anyways, rouva Pretty oli nainen, joka sairasti etenevää neurologista sairautta, jota ei voitu parantaa. Ja nainen halusi kuolla kun hänen tilansa olisi liian vaikea hänelle. Tässä vaiheessa, ajattelet saahan sitä itsensä tappaa. (Välihuomautus, rajan eteläpuolella itsemurha oli pitkään rikos… josta ei luonnollisesti koskaan ketään tuomittu, mutta ei ole kauaa kun se dekriminalisoitiin :P) mutta Prettyn tapauksessa hän halusi, että hän saisi kuolla aviomiehensä avustuksella. Ja siinä kohti alkaa ongelmat, itsemurhaan yllytys, avustus, muulla tapaa vaikuttaminen on kriminalisoitu. Pretty kävi uuvuttavan oikeustaistelun, vei tapauksen aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti, argumentoiden että Suicide Act 1967 rikkoo häneen ihmisoikeuksiaan, ei rikkonut sanoi Euroopan ylin tuomioistuin näissä asioissa. Pretty kuoli kolme päivää myöhemmin.
Näitä tapauksia on lisää. Juuri tämän viikon lopulla päättyi erään vauvan vanhempien pitkä kamppailu kuolemansairaan lapsensa puolesta. Oikeusistuin päätti, että vauva kuolee vaikka vanhemmat halusivat jatkaa elämää ylläpitäviä hoitoja ilman toivoa paremmasta.
Tapaus Purdy on uusin näistä kysymyksistä avustettuun kuolemaan. Etenevää MS-tautia sairastava nainen ja etelä-amerikasta kotoisin oleva aviomies. Nainen haki korkeimmalta oikeudelta asti lupausta, että miestä ei syytettäisi mikäli hän auttaisi häntä kuolemaan. Itsemurhan avustamisesta voi tässä maassa saada korkeintaan 14 vuotta vankeutta. Korkein oikeus (House of Lords) antoi tietenkin kieltävän päätöksen ihan pelkästään lainsäädännön osalta.
Dignitas niminen klinikka Sveitsissä on ollut myös tapetilla asiasta. 23-vuotias nuorukainen, lahjakas rugbyn pelaaja, menetti elämän halunsa erään epäonnisen rugbytreenin seurauksena ja hoidon viivästyessä halvaantui rinnasta alaspäin. Nuorukaisesta tulin nuorin britti, joka matkusti Sveitsiin kuolemaan kolmen epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen. Halvaantuneen elämä ei ollut hänelle elämisen arvoista, hän teki tämän 17 kuukautta onnettomuuden jälkeen. Syntyi kohu, josta seurasi syyteharkinta vanhempien ja perheystävän, joka oli varannut lennot Sveitsiin (ja paluulipun kanssa, mikäli hän muuttaisi mielensä), osalta. Syyttäjä totesi vanhempien yrittäneen estää poikaansa ja saada hänen muuttamaan mielensä, mutta mitenkä sinä sitten ihmistä elämään pakotat. Syyttäjä teki syyttämättä jättämispäätöksen ja totesi, ettei nuorukaisen vanhempien syyttäminen ole ”yleisen edun” mukaista. Kai sitä sanotaan, että suurinta rakkautta on myös osata päästää irti kun niin pitää tehdä.
Viime vuoden lopulla kohistiin dokumentista, joka näytettiin joulunaikaan myös Suomessa. Se oli se kuuluisa dokumentti erään miehen itsemurhasta televisiokameroiden edessä. Myös se kuoleman heti näytettiin myös maikkarilla.
Ollaan sellaisten kysymysten äärellä, joihin on hankala vastata. Kuka loppujen lopuksi määrittää sen ”dying with dignity” johon vetosivat ms. Pretty, ms. Purdy ja ehkä myös rugbyn pelaaja nuorukainen perusteli päätöstään vanhemmilleen. En osaa, (eikä minun kyllä pidäkään tässä esseessä ottaa kantaa tunnepuoleen) kuvitella etenevää neurologista sairautta ja sitä miten se vie pois liikuntakyvyn, puheen ja liikkeen. Mutta silti, näin juridisesta näkökulmasta rajanveto sen avustetun itsemurhan kannalta on vaikeaa. Tai siis mahdotonta, siksihän täällä(kään) ei sitä sallita. Täytyy jatkaa pienimuotoista pohjatyötäni ennen lomalle lähtöä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti