lauantai 28. maaliskuuta 2009

Time really flies

1998:
- Pääsin ensimmäiselle (mutta en vähäisemmälle vuosikymmenelleni)
- Taidettiin popittaa Mika Häkkisen F1-mestaruudelle
- Koska olen ihan surkea näissä niin muistan että Boris Jeltsin oli Venäjän johdossa
- 

1999:
-Taisin loukata nilkkani (näitä kuuluisiä "hurjia" tarinoitani eli nyrjähdys tasaisella maalla... joka kasvoi lumipalloksi)
- Muuttiko veli ensimmäiseen omaan kotiin? Epäselvää mielessäni on muutimmeko me eri paikkaan? :D
- 
- 


2000:
- Muutin :D 
- Laskin päiviä milloin pääsen ylä-asteelle
- Ajelin bussilla kuopioon "suureen maailmaan" varmaan kerran pari viikossa.
- Hengailin äidin kanssa Ruotsissa
-kirjoitelin innokkaana pöytälaatikkoon

2001:
- Matkustinko äidin kanssa tuohon maailman parhaimpana äiti/tytärlomakohteeseen eli Amsterdamiin! :D
- Aloitin yläasteen 
- Mietin mistä saa uusia polvia
- Ihmettelin kaverini kiroilevaa pikkusiskoa joka oli meitän kolme vuotta nuorempi :D (ANTEEKS K, mutta mä muistan ton niin elävästi)

2002:
- Haaveilin seuraavasta muutosta 
- Sivistin itseäni rippikoulussa 
- Vaihdoin maisemaa muuton merkeissä
- Muutin toisen kerran
- Menin uuteen kouluun! 

2003:
- 
- 
- 
- 

2004:
-kävin haastattelussa ja keskityin olemaan kertomatta kellekää suuresta salaisuudestani
-ahersin lukiossa järjettömällä kurssimäärällä
-hyvästelin kolme rakasta ystävää maailman tuuliin

2005:
- Suunnittelin vaihto-oppilasvuotta
- Matkustin 19h päästäkseni eräälle saarelle Itä-Aasiassa
- Opettelin uuden kielen
-mietin milloin saan salmiakkia seuraavan kerran?
2006:
- Aloitin vuoden vuorten ympäröimänä, pienessä loma-asunnossa kiljuvien lasten, amerikkalaisen ja aikuisten kanssa syöden uudenvuodennuudeleita ja nauraen
- Vietin elämäni hauskimpia ja ikimuistoisia keväitä laulaen suomeksi lastenlauluja japanilaiselle vauvalle, joka säikähti maanjäristystä
- Palasin Suomeen
- Mietin milloin muuttaisin taas. 

2007:
- Karkasin Helsinkiin kesäksi
- Muutin
- Ahersin ylioppilaskirjoitusten parissa. 
- Sain valkolakin päähäni ja minua suretti. 
-muutin toisen kerran (ja päätin etten enää ikinä tee muuttoilmoitusta puhelimella!)

2008:
- Muutin toiseen maahan
- Olin juhannuksen töissä :(
- Elin monikulttuurista elämää viiden kansalaisuuden kanssa 
- Aloitin yliopiston 
- Menin jouluksi Suomeen. 
- Tajusin, että kaikki on sen arvoista. Mitä ikinä tapahtuukaan. 

Ja tänävuonna, olen jatkanut elämää kulttuurien sekamelskassa, tavannut vanhan ystävän (ja tajunnut että välimatkalla ei oikeasti ole aina väliä) Olen syönyt maailman parasta japanilaista ruokaa mitä Suomesta saa ja puhunut puhelinlaskut taivaisiin. Käynyt Suomessa ja palannut takaisin. Tehnyt siis sitä missä minä olen hyvä :D

tiistai 24. maaliskuuta 2009

Isoja kysymyksiä

Kirjoitan esseetä eräästä oikeustapauksesta, Pretty v UK ihmisoikeuksien kurssille. Tarkoituksena on tehdä oikeustapausanalyysi  siitä miten Euroopan ihmisoikeustuomioistuin tapausta käsitteli ja miksi he päättivät miten päättivät. Tapaus on siis yksi näistä lukuisista Iso-Britanniassa puhuttaneista tapauksista, oikeudesta kuolla. Puhutaan siis European Convention on Human Rights (kamala, en tiedä tota edes suomeksi! :D) ja sen takaamista oikeuksista ihmisille, Eurooppalaisesta ihmisoikeusnäkökulmasta johon kuuluu oikein elää ja ehkäpä myös oikeus kuolla (on liian myöhä, eikä teitä varmaan oikeasti kiinnosta artiklat) No anyways, rouva Pretty oli nainen, joka sairasti etenevää neurologista sairautta, jota ei voitu parantaa. Ja nainen halusi kuolla kun hänen tilansa olisi liian vaikea hänelle. Tässä vaiheessa, ajattelet saahan sitä itsensä tappaa. (Välihuomautus, rajan eteläpuolella itsemurha oli pitkään rikos… josta ei luonnollisesti koskaan ketään tuomittu, mutta ei ole kauaa kun se dekriminalisoitiin :P) mutta Prettyn tapauksessa hän halusi, että hän saisi kuolla aviomiehensä avustuksella. Ja siinä kohti alkaa ongelmat, itsemurhaan yllytys, avustus, muulla tapaa vaikuttaminen on kriminalisoitu. Pretty kävi uuvuttavan oikeustaistelun, vei tapauksen aina Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen asti, argumentoiden että Suicide Act 1967 rikkoo häneen ihmisoikeuksiaan, ei rikkonut sanoi Euroopan ylin tuomioistuin näissä asioissa. Pretty kuoli kolme päivää myöhemmin. 

Näitä tapauksia on lisää. Juuri tämän viikon lopulla päättyi erään vauvan vanhempien pitkä kamppailu kuolemansairaan lapsensa puolesta. Oikeusistuin päätti, että vauva kuolee vaikka vanhemmat halusivat jatkaa elämää ylläpitäviä hoitoja ilman toivoa paremmasta. 

Tapaus Purdy on uusin näistä kysymyksistä avustettuun kuolemaan. Etenevää MS-tautia sairastava nainen ja etelä-amerikasta kotoisin oleva aviomies. Nainen haki korkeimmalta oikeudelta asti lupausta, että miestä ei syytettäisi mikäli hän auttaisi häntä kuolemaan. Itsemurhan avustamisesta voi tässä maassa saada korkeintaan 14 vuotta vankeutta. Korkein oikeus (House of Lords) antoi tietenkin kieltävän päätöksen ihan pelkästään lainsäädännön osalta. 

Dignitas niminen klinikka Sveitsissä on ollut myös tapetilla asiasta. 23-vuotias nuorukainen, lahjakas rugbyn pelaaja, menetti elämän halunsa erään epäonnisen rugbytreenin seurauksena ja hoidon viivästyessä halvaantui rinnasta alaspäin. Nuorukaisesta tulin nuorin britti, joka matkusti Sveitsiin kuolemaan kolmen epäonnistuneen itsemurhayrityksen jälkeen. Halvaantuneen elämä ei ollut hänelle elämisen arvoista, hän teki tämän 17 kuukautta onnettomuuden jälkeen. Syntyi kohu, josta seurasi syyteharkinta vanhempien ja perheystävän, joka oli varannut lennot Sveitsiin (ja paluulipun kanssa, mikäli hän muuttaisi mielensä), osalta. Syyttäjä totesi vanhempien yrittäneen estää poikaansa ja saada hänen muuttamaan mielensä, mutta mitenkä sinä sitten ihmistä elämään pakotat. Syyttäjä teki syyttämättä jättämispäätöksen ja totesi, ettei nuorukaisen vanhempien syyttäminen ole ”yleisen edun” mukaista. Kai sitä sanotaan, että suurinta rakkautta on myös osata päästää irti kun niin pitää tehdä. 

Viime vuoden lopulla kohistiin dokumentista, joka näytettiin joulunaikaan myös Suomessa. Se oli se kuuluisa dokumentti erään miehen itsemurhasta televisiokameroiden edessä. Myös se kuoleman heti näytettiin myös maikkarilla. 

Ollaan sellaisten kysymysten äärellä, joihin on hankala vastata. Kuka loppujen lopuksi määrittää sen ”dying with dignity” johon vetosivat ms. Pretty, ms. Purdy ja ehkä myös rugbyn pelaaja nuorukainen perusteli päätöstään vanhemmilleen. En osaa, (eikä minun kyllä pidäkään tässä esseessä ottaa kantaa tunnepuoleen) kuvitella etenevää neurologista sairautta ja sitä miten se vie pois liikuntakyvyn, puheen ja liikkeen. Mutta silti, näin juridisesta näkökulmasta rajanveto sen avustetun itsemurhan kannalta on vaikeaa. Tai siis mahdotonta, siksihän täällä(kään) ei sitä sallita. Täytyy jatkaa pienimuotoista pohjatyötäni ennen lomalle lähtöä.





sunnuntai 22. maaliskuuta 2009

Lauantaihöpinöitä

Lauantai on epäilemättä viikon paras päivä. Tietää että sunnuntai on edessä. Olen tänä viikonloppuna ollut täydellinen nolife, kunnollinen oikkari ja tänäänkin jäin viettämään iltaa mesen, facebookin ja erinäisten asetusten ja esseeni parissa. Noh, oli hyvä ilta, huomenna on 1,5 asiaa vähemmän tehtävää. Tänään on ollut päivä, jolloin olen haikeudella ajatellut pientä hämäläiskylää ja niitä kaikki a-ihmisiä siellä, jotka ovat minulle aina niin ystävällisiä. Olen ikävöinyt kebabia tutulta kioskilta ja sitä edeltävää pakollista kinaa kuka hakee ja mitä syödään. Yleensä tähän riitaan liittyy pepsi max-pullo. Siitä sisuuntuneena iltaruoaksi tai “supper”iksi (täälläpäin lunch on muuten usein illallinen! aluksi aina hämmennyin) hain tuosta kampuksen raflasta kebabia pitaleivällä. Kyllä sillä nälkä lähti ja kebabilta maistui (minut paremmin tuntevat tietävät että syön nk.roskaruokaa toooosi harvoin.. paitsi hämäläisten kanssa! ja täällä chips-maalaisranskalaisia kun niitä tungetaan joka paikassa) mutta ei ole hämäläiskebabin voittanutta. Hyvässä seurassa.

Pahasti näyttää siltä, että haaveeni kirjattomasta kevätlomasta ei taida toteutua. Vielä viikko on täällä jäljellä, ennen kuin British Airwayssin siivin lentelen taas ruisleipien ja salmiakkien luvattuun maailmaan tapaamaan perhettä ja muita sen elämän immeisiä. Kamalan nopeasti aika on mennyt, täytyy sanoa. Juurihan äsken minä jännittyneenä söin hermostuneena take-away susHia Heathrow’n vitosessa ja odotin lentoa Aberdeeniin, joka oli myöhässä ja myöhässä… ja portti vaihtui useampaan otteeseen. Täpötäydessä koneessa sain käytäväpaikan ja minulle ei tarjoiltu snack::seja ollenkaan, kamalaa. Muistan saapumiseni Aberdeenin lentokentälle, ja pienen yllätyksen saapuessani pienimmälle kansainväliselle lentokentälle missä olen koskaan ollut. Ja vielä paremmin muistan sen, kun näin enemmän lampaina kahdessa minuutissa kun olen koskaan nähnyt elämässäni (ja minun paremmin tuntevat tietävät kyllä että minä en ole nähnyt montaa lampaata) Ja muistan saapumiseni Hillheadiin, ilon tunteen kun huomasin kuitatessani avaimia että asunnossa oli toinen skandinaavi.. ainakin skandinaavinimi (on se kumma kun assosioituu kummalisten norjalaisten kanssa!) ja muistan kun Minnesotan lahja maailmalle törmäsi minuun keittiöstä pois tullessaan. Vielä ei ole hyvästien aika ranskalaiselle ja tälle toiselle jenkillemme. Minä, skotti ja norski lähdemme Aberdeenista vain tullaksemme tänne takaisin, mutta hyvä niin. Niin sen kuuluu ollakin.  Mutta olen ollut valtavan etuoikeutettu saadessani viettää tämän vuoden näiden ihmisten kanssa. Lainailla ranskalaisen kuumemittaria, neuvoa norskia käyttämään pesukonetta, kertonut jenkille milloin perunat ovat kypsiä ja skotille kuka Sarah Palin on ja että Suomi ja Ruotsi ovat eri maita. Olen hermostunut öljystä keittiönlattialla ja  olen sammuttanut tulipalon keittiössä. Valtavan etuoikeutettua elämää. Jos olisin tavannut kämppäkaverini yliopistolla, en usko että olisimme niin läheisiä kuin olemme. ja mikä tärkeintä, tässä asunnossa olen oppinut vihdoin hyväksymään, että kaikki ovat niin kuin ovat. Päässyt yli ärsytyksestäni, omasta mielikuvastani “millaisia ihmisten pitää olla” En voi olla nieleskelemättä kun ajattelen että kuutisen viikkoa ja tämä meidän pikkutarinamme tässä asunnossa on ohi. Vai onko?  Kaikki päättyy aikanaan. Halusimme tai emme.  Valitettavasti sekalainen seurakuntamme ei osaa suomen kieltä, joten he eivät koskaan tule tietämään mitä tähän kirjoitin. Mutta täytyy yrittää kertoa tytöille, miten paljon heitä arvostan ja sitä kuuluisaa monikulttuurisuutta on tässä asunnossa piisannut. Niin hyvässä kuin pahassa. 

lauantai 21. maaliskuuta 2009

Opiskelijaelämän riemuja

Jos olet äitini tai muuten yli kolmekymmentä vuotias sukulaissuhteen minuun omaava henkilö, skippaa seuraava. (Paitsi eläköityvä ikinuori vanhapappaeno saa lukea!)

Sisältää myös kotibileitä kotonasi ja vieraita, jotka oikeastaan eivät ole sinun. Ärsyttää oma saamattomuuteni kun sain porukan potkastua pihalle vasta kahdelta, enkä yhdeltä niinkuin ensin ajattelin. Pitäisi vaan totella omaa mieltä ja tahtoa aina melkein :D yleensä ei päädy tekemään väärin (tai sitten päätyy mutta voi yrittää korjata) Lopputuloksena kuitenkin oli keittiön siivoaminen ja illan emännän raahaaminen sänkyyn että huomenna 1.30pm ollaan deittikunnossa tapaamassa yhtä englantilaista nuortamiestä, en siis puhu itsestäni vaan tästä emännästä jolle ei kyllä anneta enää ikinä karpaloginiä. 

Lopputulos, 
saksalainen "et sä tykkää musta vaik oon saksalainen ku oon vielä homo" 
norjalainen tyttö kuolematon sitaatti "never have i ever?" pelissä "i never have I ever been to Asia?" "Does Egypt count?" Jolle taas voisin sanoa äänen käytöstä muutaman valitun sanan ja punainen härkävaate. Täällä Aberdeenissa on muuten törmännyt muutamiin norjalaisiin, joita tavatessa olen oikeasti miettinyt mielikuvaani norjalaisista. Mutta onneksi kämppis selättää kaikki ne 10-0. Vaikka eihän sitä saa yleistää tietenkään, mutta ainahan mielikuvia luo. Ihan samanlailla kun toi saksalainen homoseksuaali luuli että minua hänen seksuaalisuutensa häiritsee. (jakobin Fabulous-ääntäminen rocks!) Sitten tapasin yhden pirkanmaanlahjan maailmalle, liiketalouden opiskelija Tamperrrreeelta eli morrrroo täältä tullahan! -suomea taas puhuttiin. 

Mutta ilta sujui rattoisasti tuohon puoleenyöhön asti. Lätkittiin korttia ja pelattiin jenkkivahvistusten tuntemia juomapelejä. Irvisteltiin Leijona-liköörille (saksalainen tykkäs) ja puhuttiin niitä näitä.

Ja siis alkuperäinen suunnitelmanihan oli lukea, niinkuin opiskelin Unfair contract term act 1977:niä tuohon kymmeneen asti, kunnes tytöt houkuttelivat sitten minut keittiön puolelle. Yritän tässä ärsytystäni lieventää toistamalla, että minunhan se valinta oli, olisin voinut huutaa ne ulos ihan millon halusin, mutta tein sen vasta kahdelta. Mikä tietty oli virhe. Ja lisäksi, vaikka olisin mennyt huoneeseeni nukkumaan, ei sen sijainnin (keittiön vieressä) takia paljon unta olisi kalloon tullut, kiitos sen norjalainen kovaäänisen. Mutta sellaista tämä elämä on. Huomenna on jo parempi päivä. Ja viikonloppua on vielä paljon jäljellä, onneksi. Ja ikävä kyllä viikonlopun täyttää lähinnän kaikki ne poikkeuksen poikkeuksen poikkeukset jotka tiettyihin sopimusoikeudellisiin sääntöihin soveltuvat, mutta itsepä olen soppani keittänyt. Enkä valita. Palkitsen itseni shoppailulla sitten keskiviikkona. 

Sitten vielä viimeinen rutistus ennen kevätlomaa Helsingin kaduilla, jälleen. Ruisleipien luvatussa maassa. Ja turkinpippurien ja saunan ja rakkaiden ystävien. Kanssa sunnuntaihesarien ja Heathrown terminaalien. Elämä ulkosuomalaisena opiskelijana, nykyinen elämänmuotoni siis vaikuttaa joskus vailinaiselta. Aina minulla on halu päästä jonnekin muualle. Tavallaan tässä on Suomen ja Skotlannin välissä, jalat tiukasti (ja onnellisesti) Skotlannin maankamaralla mutta juuret kuitenkin Suomen kallioperässä. Suomi on skype, mese, sähköposti, iltalehti.fi, yle.fi ja google.FI (ei google.co.uk eikä google.com) ja Suomi on nalle-puurohiutaleet. Se on minun Suomeni. Minun Skotlantini on arkielämä täällä, humalainen jenkkikämppis, täysi jääkaappi (koska sen jakaa viisi tyttöä), aamukävely yliopistolle ja puiston narsissit. Mietin mitä jäisin Skotlannista kaipaamaan jos olisin nyt samassa asemassa kuin ranskiksemme (joka nyt ei tästä maasta varmasti paljoakaan jää kaipaamaan niin "ranskalainen" tämä vuosi on ollut hänelle joka näkyy esim.englannin kielen taidossa (tai siinä miten se ei ole kehittynyt) Mutta näin äkkiseltään ja ennen läppärin akun loppumista jäisin kaipaamaan
*kaunista kampusta
*kansainvälistä ilmapiiriä jopa Skotlannin pusikossa
*junamatkaa Lontooseen 
*halpaa mutta hyvää viiniä ravintoloissa
*ystäviä joita olen täällä saanut
*Human rights-kurssin luennoitsijaa
*Yhteyksiä ylämaille
*erityisesti viikonlopun sanomalehtiä ja mediaa yleensäkin
*intialaisen keittiön valikoimaa
*chips with vinegar (eli ranskikset viinietikalla)
*elämisen, itsenäisen elämän tunnetta
*itsensä voittamisen tunnetta
*shoppailumahdollisuuksia
*käsittämättömän kaunista ja jylhää luontoa (se pieni osa mikä Braveheartista on totta, löytyy täällä)
*poppy seed rolls (paikallisen leipomon fluffyt sämpylät
*meri-ilmastoa 
*ravintolassa käymisen edukkuutta
*sourz-karkkeja
*elokuvalippujen edukkuutta (vrt. Hki) 
*(halpoja) naisten lehtiä
sitten uusi tuttavuus the Time-lehti, joka on viikkolehti johon on kerätty viikon tärkeimmät tapahtumat ja mitä lehdet on niistä kirjoittanut
*elämisen keveyden tunnetta (sen tästä "välitilasta" elämisestä saa, pitäisi vaan oppia alkamaan elää täällä, eikä kokoajan haaveilla manner-euroopasta tai lontoosta tai yleensä englannista) elämä on tässä ja nyt. Ei huomenna ei eilen vaan nyt. 

Ja tuota listaa olisin muuten voinut jatkaa ja jatkaa.. ja jatkaa. mutta myöhemmin.

Hyvää viikonloppua kaikille! Nyt minä lähden nukkumaan!

maanantai 16. maaliskuuta 2009

Valokuvamaanantai


Viikonloppu meni tallustellessa pääkaupungin katuja. Kaupunki on aina yhtä jännittävä ja the Tube (maanalainen) omaa vieläkin sitä jotain "omaa" Tapasin vanhaa ystävää Japanin ajoilta, ja tarina jatkui siitä mihin jäi eräänä heinäkuun päivänä vuonna 2006. Että oli hienoa, ei voi muuta sanoa. Kävelin pitkin hämärän Lontoon katuja, poikkesin kirjakaupoissa ja kävelin Thamesin etelärantaa. Söin take-away (pahaa) sushia ja join vihreää teetä, sain olla hetken osa sen sykkivän suurkaupungin elämää ennen paluuta pohjoiseen yliopistoelämään. 













They’ve got a wall in China
It’s a thousand miles long
To keep out the foreigners they made it strong
And I’ve got a wall around me
That you can’t even see
It took a little time
To get next to me

Paul Simon – Something so right

Lontoo <3

Seuraavaa reissua odotellessa. Mutta ei sitä tiedä, ehkä jonain päivänä ei tarvitse lähteä enää. Ei sitä tiedä, minustakin voi tulla vanha. 

keskiviikko 11. maaliskuuta 2009

Kuuletko?

Train Horns

Created by Train Horns


sunnuntai 8. maaliskuuta 2009

Sunnuntai-iltaa ja suunnitelmia

Sunnuntaipäivän kunniaksi monikulttuurinen kämppämme ajautui taas kulttuurien törmäyskurssille, ei tällä kertaa kyse ei ollut pudotetusta öljypurkista joka oli "siivottu" vessapaperilla eikä kieliongelmista vaan minun aiheuttamasta sekamelskasta kun sain tietää että jenkkimme kirkko on myös luterilainen, tähän kun heittää sekaan norjalaisen ja ranskalaisen (joka julistaa oman maansa demokraattisuutta yli joka ainoan muun Euroopan valtion myös tässä asiassa) soppa on valmis. Ja siinä vaiheessa kun minä ja ranskalainen eksytään eri aaltopituuksille mikään minun selitykseni ei mene sitten kalloon vaikka vääntäisi sanotaanko vaikka ranskalaisesta salamista mitä ranskiksella on aina jääkaapissa. Mutta ei mitään hauskaa oli kun mitä, ja kuulema jatketaan huomenna. 

Tein jokasunnuntaisen matkan laitoksen kirjastoon, törmäsin pariin kaveriin ja juttelin niitä näitä, kiihdytin läpi kirjaston puhelin kädessä vain vastatakseni äitini "anteeksi ai sä oot kirjastossa" puheluun. Menin kuntosalille ja vasen polvi sitten rusahteli jalkaprässissä sillälailla että leikki jäi kesken ja sain sitten kimppuuni hanakkaasti itsekseen keskustelua ylläpitäneen aasialaisen (piti ottaa "suomivaihde" päälle että pääsi eroon. pyysin kyllä anteeksi etten tarkoita olla törkeä, mutta kun ei kamalasti huvita puhua minun pääaineesta kun polvi turpoaa silmissä) 

Viikonlopun parasta antia oli junaliput Lontooseen ensi viikonlopuksi vanhan hyvän ystävän luokse. Isoja suunnitelmia kuitenkin liian vähän aikaa. Mutta muutama mustdo-juttu kuitenkin on. Tälläisen esimerkit kun ystäväni T, todistavat, että maailma ei ole koskaan ollut pienempi. Ja noh, Lontoo ei koskaan ole pahasta. Vaikka junamatka maan halki kestää julmetun kauan, mutta onneksi mukaan lähtee norjalainen. Hyvässä seurassa mikä tahansa matka kuluu hieman paremmin. 

Mutta uusi viikko uudet tuulet. Opiskelujen lisäksi tiedossa japan societyn samurai-filmifestivaali, jota kyllä odotan innolla. Society järjestää siis kolme leffailtaa ja alustuksia ma, ke ja pe, harmi vaan kun tuo perjantai jää multa väliin, mutta eiköhän Lontoossa riitä puuhaa.