Syyskuuta

Kai se on pakko hyväksyä, niellä katkerasti että kesä on nyt ohi. Kaipaan sitä jo nyt. Syyskuu tosin tuo suuria mullistuksia elämääni, muutan ulkomaille opiskelemaan, joudun ja voin jättää tämän elämäni täällä. Suurinta osaa en tule katumaan mutta yhden ihmisen, erityisen ihmisen, taakse jättäminen tekee erityisen ikävää. Mutta toivon että, hän ymmärtää.
Olen saanut aika lailla järjestettyä (jos nyt et ota hammaslääkäriä huomioon) ne mitä pitää tehdä, on aika hakea matkalaukku (ehkä perjantaina ennen lähtöä) alakerrasta ja harjoitella taaskerran sitä, mitä olen jo aikaisemmin harjoitellut, mutta siihen ei koskaan totu. Aina kun lähtee paikasta x osa omaa minuutta kuolee. Vaikka kuinka olen inhonnut joitakin paikkoja missä olen asunut, kiikkunut hulluuden ja terveyden välillä ja kaivannut pois, jokainen asuttu paikka ihmiset jotka tapasin ja tavarat jotka sain ovat osa elämääni. Mutta entäs jos ei koskaan osaa olla paikallaan? Entäs jos päätyy vanhana vaeltelemaan,driftaamaan, niinkuin joku sanoisi kielihirviötä käyttäen.
Tänään oli viimeinen päivä töissä. Työpaikkani oli mitä mainioin, ihmisiä siellä tulee ikävä. TUlee ikävä asiakkaita ja tulee ikävä aikaa, jonka tiedän olleen vain siirtovaihe parempaan. Mutta ohi on ja uudet tuulet puhaltaa! Ei siitä sen enempää.

On hieno seistä itse omilla jaloillaan ja tehdä sitä mitä haluaa. On hienoa herätä, ja tietää että kolmen viikon päästä minäkin olen "ulkosuomalainen" Tuo termi, jota ulkomailla asuvista suomalaisista käytetään, on mun mielestä kamala. Ulkomailla asuva suomalainen. Ja yritän kamalasti kirjoittaa jotain järkevää aiheesta, mutta en juuri nyt kykene. Anteeksi. Saatte sen entryn myöhemmin.

Vaikka tiedän tekeväni tämän lähdön kanssa juuri niinkuin pitää, eläväni ettei tarvitse katua, silti jossain syvällä kaihertaa haikeus.Haikeus siitä, että tietää jonain päivänä asiat eivät enää koskaan ole samalaisia. Asia jota surin lähtiessäni Japanista, it will never be the same. Ja kun tulin Suomeen, luulin että asiat olisivat samallailla, mutta ei. Ihmiset, jotka nyt merkitsevät minulle elämää, eivät ehkä aina ole täällä, asiat joita olen tottunut tekemään ovat poissa. Haikeus on epävarmuutta tulevasta, mutta toisaalta juuri elämisen sietämätön epävarmuus tekee tästä elämästä elämisen arvoisen. . En edes haluaisi tietää, mitä kulman takana on. Tiedän sen itse, mutta joskus en haluaisi tietää. Mutta seikkailu<3