Muuttamisessa on se hauska puoli, että aina saa aloittaa alusta. Olen lyhykäisen parin vuosikymmenen aikana asunut luvattoman monissa paikoissa, jotkut kauhistelevat, jotkut lakkasivat lähettämästä joulukortteja vuosia sitten. Mutta toisaalta, ihan hyvä näin. Hitaasti (mutta varmasti) kerran 35m2 yksiön tavarani pienenevät pienenemistään, lentoyhtiön painorajoitukset voivat olla kirous tai siunaus. Jollain tavalla, kun luovut nukkaantuneista paidoista, jotka ostit joskus vuonna 2002 3 eurolla, saat lisää vapauden tunnetta. Minä olen aina vannonut, ettei minulla ole paljoa tavaraa. Kysypä tuota isältäni joka selkävääränä kantoi kirjalaatikkojani ja kaikkea muuta "mistäennytvaanvoiantaaperiksi" laatikkojani. nyt monet tavaroistani ovat lentäneet mappi ööhön, osa laitettu kiertoon ja osa lojuu isän nurkissa valmiina lentämään roskikseen kunhan kykenen niistä luopumaan. Kirjoistani en suostu luopumaan, en. Kalliit, rakkaudella hoidetut kirjasarjani annan äidille ja isälle, toivon saavani osan niistä vielä jonakin päivänä ehjänä takaisin. Astiastoni, joka on yhden tunnetun liikkeen tunnettua ja kaunista sarjaa, siitä en luovu. Pieni se on kuiten mikä, mutta silti. Sitten tavarat jotka muistuttavat minua ajastani Japanissa, niistä, paperilappusistakaan en voi vielä luopua.
Mukaan pakkaan lämpimiä vaatteita, pari hyvää kirjaa (incl. sanakirja) läppäri ja rakkaimmat japanin muistoni ja tietenkin kuvia tästä hassusta maasta ja kaikista rakkaista ystävistä niin täällä kuin siellä missä aurinko nousee aikaisemmin.
Mutta, minä menen äidille niin menen äidille. En mene "kotiin" kellekään muulle kuin sinne missä asun, ja kotini tulee olemaan oma huoneeni yliopiston campuksella. Olen kotona rakastamien ihmisten ympäröimänä missä ikinä olenkin, olen kotona merellä ja olen kotona ilmassa. Sellainen henkinen koti, ehkä kuitenkin on Suomessa, eikä kuitenkaan ole. Siinä vasta pulma. Mutta kyllä minulle tulee ikävä, suomalaisissa(kin) on se kumma puoli että siellä on 95 täyttä k*sipäätä ulkona ja viisi ihmistä, jotka merkitsevät kaikkea minulle (voiks noin sanoo suomeks? :D) Mutta, mieli avoinna reppu pakattuna. Kaikki muu on mahdollista paitsi pyöröovien läpi hiihtäminen.
sunnuntai 24. elokuuta 2008
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti